Hyppää pääsisältöön

Blueslegenda myi sielunsa paholaiselle

Ranskalainen sarjakuva kertoo blueslegenda Robert Johnsonin elämäntarinan.
Ranskalainen sarjakuva kertoo blueslegenda Robert Johnsonin elämäntarinan. Kuva: Editions Glenat dupont

Kaikki muistavat aina kertoa, miten Brian Jones soitti ensi kertaa Keith Richardsille Robert Johnsonia. Keith Richards kehui Johnsonin soittoa, mutta kysyi vielä: "Kuka se toinen kitaristi on?" Johnson soitti niin hyvin, että kuulosti kuin soittajia olisi kaksi.

Legendaarinen bluesmies Robert Johnson on aiheena Ranskassa juuri ilmestyneessä upeassa sarjakuva-albumissa nimeltä Love in Vain. Tarinan mukaan tämä kitaravirtuoosi hankki lahjakkuutensa myymällä sielunsa paholaiselle.

”Johnson oli kapinallinen. Mustien oli tuolloin vaarallista liikkua. Piti olla joko puuvillapellolla tai kotona. Hän uhmasi kohtaloaan liikkumalla julkisilla paikoilla ja altistui valkoisten väkivallalle.”, kertoo sarjakuvataiteilija Mezzo.

Sarjakuva-albumi Love in Vain kertoo blueslegenda Robert Johnsonin tarinan.
Sarjakuva Love in Vain kertoo Robert Johnsonin tarinan. Sarjakuva-albumi Love in Vain kertoo blueslegenda Robert Johnsonin tarinan. Kuva: Editions Glenat love in vain

”Bluesia pidettiin paholaismaisena. Se oli yhteiskunnan ja uskonnon kyseenalaistajien musiikkia. Robert Johnson oli pesunkestävä nuori kapinallinen.
Hän ei suostunut olemaan maaorja tai kuuliainen musta palvelija. Hän vastusti myös kristillistä moraalia ja halusi pitää hauskaa, ryypätä ja käydä naisissa. Muiden samanhenkisten blues artistien tapaan häntä hyljeksittiin.”, muistuttaa sarjakuva-albumin käsikirjoittaja Jean-Michel Dupont.

Robert Johnson kuoli kaksikymmentäseitsemänvuotiaana ja jätti jälkeensä vain kaksi valokuvaa ja kaksikymmentäyhdeksän biisiä. Sarjakuva-albumi esittää Johnsonin lyhyen maallisen vaelluksen upeana mustavalkoisena kirjana.

Robert Johnsonin levy.
Tässä toinen olemassaoleva kuva Robert Johnsonista. Robert Johnsonin levy. Kuva: Tuntematon robert johnson

”Minä en säästele mustetta. Joku on sanonut, ettei tekniikkani ole vastavaloa vaan vastapimeyttä. Pidän kovasti valohämystä. Hämäryys sopii näkemyksiini.Valkeus ja valo häiritsevät minua. Hämärä sopii minulle paremmin.”, tunnustaa Mezzo

Robert Johnson hukutti epätoivonsa alkoholiin ja seksiin. Hän keräili naisseikkailuita, ja ne ajoivat hänet lopulta perikatoon.

Johnson vietteli erään soittojuottolan isännän vaimon ja isäntä myrkytti Johnsonin.

”Kaikesta huolimatta Johnsonissa oli jotain hurmaavaa. Hänellä oli kuulemma lumoava katse, joka itse asiassa johtui toisen silmän kaihista. Se teki hänen katseestaan erikoisen. Naisiin vetosi kai kuitenkin lähinnä hänen persoonallisuutensa.
Toisiin blues-artisteihin verrattuna hänellä oli aikamoinen naissankarin maine.Naiset hänet turmioon syöksivätkin. Mustasukkaisuusdraama kerrotaan albumissa: Johnson vietteli erään soittojuottolan isännän vaimon ja isäntä myrkytti Johnsonin… ”, väittää Jean-Michel Dupont.

Robert Johnson aloitti kaksikymmentäseitsemänvuotiaana kuolleiden blues ja rocktähtien klubin. Hänen jalanjäljissään kaksikymmentäseitsemänvuotiaana kuolivat Brian Jones, Jimi Hendrix, Janis Joplin, Jim Morrison, Kurt Cobain ja Amy Winehouse. Vaikka Johnson on näitä tuntemattomampi, häntä pidetään modernin rock and rollin isänä, jonka tyyli on vaikuttanut moneen muusikkosukupolveen.

” 60-luvun rock-muusikonalut löysivät bluesin ja yrittivät saada musiikkiinsa mustien blues-saundia. Näitä olivat Rolling Stones, Led Zeppelin ja Eric Clapton. The Kinks ja jopa Pink Floyd aloittivat bluesilla. Bluesiin ihastuneet muusikot etsivät vanhoja äänityksiä, löysivät Robert Johnsonin levyt ja alkoivat versioida niitä. Clapton teki Cross Road Bluesista version, jota sittemmin esitti Cream. Rollarit tekivät biisin Love in Vain. Nämä versiot tekivät Johnsonista legendan. Legenda on rakentunut Johnsonin persoonan ympärille. Moni keksittykin asia on jäänyt elämään blues-mytologiassa, kuten sopimus paholaisen kanssa, elostelu ja traaginen kuolemakin, sillä moni blues-artisti on kuollut aivan yhtä traagisesti.”, kertoo Jean-Michel Dupont.

Teksti : Marc Helfer

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri