Kati Jylhä – kilojen alla rikkinäinen ihminen

Ruma, lihava ja tyhmä – nämä kolme sanaa ovat seuranneet kokkolalaista Kati Jylhää lapsuudesta lähtien. Vieläkin nuo sanat kummittelevat Katin mielessä. Totta niistä ei ole yksikään. Ylimääräiset kilot ovat karisseet, ruma ja tyhmä nainen ei ole koskaan ollutkaan. Mutta niin Katille uskoteltiin. Noihin sanoihin hän itsekin alkoi uskoa.

– Mummolla oli kodinhoitaja kylässä. Minä leikin lattialla. Siinä ne kaksi kohtuullisen tukevaa naista istuivat kahvipöydässä ja päivittelivät minun lihavuuttani ja rumuuttani topaten samalla pullasiivuja kahviinsa, Kati Jylhä muistelee.

Katin kiusaaminen ja ulkonäön kommentointi jatkui päiväkodissa ja läpi kouluvuosien. Ala-asteen viidennellä luokalla mukaan tuli myös seksuaalinen häirintä. Yläasteella kavereina olivat muut kiusatut. Aikuisilta apua ei uskaltanut pyytää. Itsetunto oli nollissa.

– Pidin sisälläni kaiken, mitä minulle sanottiin tai tehtiin. Avun pyytäminen olisi vain pahentanut tilannetta. Myös aikuisissa oli kiusaajia. Minua kiusanneille ikätovereilleni olen jo antanut anteeksi, mutta aikuiset ihmiset, jotka liittyivät kiusaajien joukkoon ja aiheuttivat minulle turvattomuuden tunteen, eivät kunnioitustani saa, Kati pohtii.

Jojoilusta kohti muutosta

Katin paino on seilannut vuosikaudet ylös ja alas. Tyypillinen jojoilija, hän itse kuvailee. Kaikki laihdutuskonstit tuli testattua. Välillä syöminen repsahti täysin hallinnasta.

– Esimerkiksi jouluvalmistelujen aikana vuonna 2009 laskin syöneeni kymmenen kiloa suklaakonvehteja. Siihen söin vielä kaikki jouluherkut, suklaat, muut karkit, juustot, kakut ja pikkuleivät päälle. Piilottelin syömiäni suklaarasioita mieheltäni ja ostin kaappiin aina uuden tilalle, Kati kertoo ja jatkaa toisella esimerkillä:

– Työpäivän jälkeen ajoin ensimmäiseksi kauppaan ja ostin 200 gramman suklaalevyn sekä ison karkkisäkin. Söin kaiken kotimatkalla. Karkkipaperit kävin piilottamassa lähikauppamme roska-astiaan, ettei mieheni näkisi, mitä olen syönyt. Silloin tajusin, miten sairas suhde minulla on syömiseen.

Mittanauha ei enää riittänyt ympäri. Olin sairaalloisen lihava.

Syöminen näkyi Katissa liikakiloina. Sängystä nouseminen oli vaikeaa. Selkää särki, kilot ja ulkomuoto hävettivät.

– Mittanauha ei enää riittänyt ympäri. Olin sairaalloisen lihava, Kati kuvailee.

– Mutta sitten loppuvuodesta 2009 tapasin yhden tutun pitkästä aikaa. Hän oli selvästi hoikistunut, tosi iloisen ja onnellisen oloinen. Hän kertoi minulle laihdutusohjelmasta, johon minäkin päätin lähteä mukaan.

Vuoden 2010 tammikuussa Kati aloitti laihduttamisen. Hän painoi tuolloin 117 kiloa. Laihduttaminen alkoi tuottaa tuloksia nopeasti. Makeanhimo hävisi ja paino tippui 2,5 kilon viikkovauhdilla. 11 kuukaudessa Kati oli normaalipainossa.

Laihdutuksen paras asia oli kuitenkin aivan toinen kuin kilojen kariseminen.

– Kaikkein suurin juttu oli hormonitoimintani palautuminen normaaliksi. Ilman sitä minulla ei olisi tuota ihanaa poikaa, Kati herkistyy ja katselee nyt pari vuotiaan Matias-poikansa touhuja.

Matias-poika on Katin silmäterä ja parasta, mitä laihduttamisesta on seurannut. Pieni Matias-poika lähikuvassa Kuva: Yle, Akuutti matias jylhä

Kilojen syvimmät syyt

Kati Jylhä lähti viisi vuotta sitten pitkälle matkalle, jonka varrella kilot ovat tippuneet ennätysvauhtia. Hiilihydraatit, proteiinit, rasvat ja kalorit ovat saaneet naisen elämässä aivan uudenlaisen merkityksen. Myös liikunta ja sen tuoma hyvä olo ovat tarttuneet matkaan tältä reissulta.

Kaikkiaan Kati Jylhä on laihtunut 65 kiloa. Kilojen karistessa juoksukilometrit ovat karttuneet. Viisi vuotta sitten Kati jaksoi hädin tuskin kävellä 500 metriä, tänä päivänä hän juoksee yli kymmenen kilometrin lenkkejä. Puolimaraton siintää haaveissa.

En minä ole koskaan itseäni hyväksynyt. Pinnan alla on edelleen se prosessi itsensä hyväksymisestä.

Paljon on siis muuttunut, mutta vanha olemus istuu tiukassa.

– En minä ole koskaan itseäni hyväksynyt. Pinnan alla on edelleen se prosessi itsensä hyväksymisestä. Pitäisi jättää turha häpeä ja pelko pois. En näe itseäni enää lihavana, mutta repaleisena kylläkin – sisältä ja päältä, Kati miettii.

– Ylipainoni taustalla olevat henkiset asiat ja omaan persoonaani sekä minäkuvaani liittyvät kysymykset ovat niin vahvoja, että viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut, että minähän olen ihan rikki. Olenkin nyt aloittamassa psykoterapiaa, jotta saisin purettua sen möykyn, mikä siihen tunnesyömiseen ja ruoan väärinkäyttämiseen on johtanut, Kati lisää.

Perintö hyvästä itsetunnosta

Katin tärkeimmät kannustajat ovat oma mies ja Matias-poika. Kannustusta suuressa muutoksessa Kati on saanut toki muualtakin. Sekaan mahtuu myös toisenlaista palautetta.

– Ihmiset ovat hirveän kannustavia tiettyyn rajaan asti. Alkuvaiheessa, kun paino alkoi tippua, sain paljon olalle taputtelua ja ihmiset kommentoivat, että onpa hienoa ja mahtavaa. Sitten jossain vaiheessa alkoi kuulua myös niitä kommentteja, että et kai sinä nyt enää laihduta, ja tuo ei voi kyllä kestää.

– Negatiivinenkin palaute alkoi siis kantautua korviin. En tiedä alkaako ihminen sitten toisten mielestä näyttää liian hyvältä tai olla liian lähellä normaalipainoa, Kati Jylhä pohtii.

Toivon, että pystyisin antamaan omalle pojalleni erilaisen perinnön.

Elämänsä aikana Kati on kuullut paljon negatiivista palautetta. Sitä hän ei halua omalle pojalleen.

– Toivon, että pystyisin antamaan omalle pojalleni erilaisen perinnön. Toivon, että hänelle kehittyisi hyvä itsetunto ja hän omaksuisi terveet elämäntavat. Toivon, että hän osaa rakastaa itseään aivan erilailla kuin minä olen koskaan pystynyt, Kati kertaa toiveitaan liikuttuneen.

– Mutta kyllä koittaa minullekin päivä, jolloin pystyn katsomaan peiliin ja katselemaan vanhoja valokuvia tuntematta häpeää, ja voin oikeasti, aidosti ja vilpittömästi kokea, että olen aivan hyvä tällaisena, Kati vielä lisää päättäväisenä.

Kati Jylhä hymyilee lähikuvassa. Kuva: Yle, Akuutti kati jylhä