Turvonnut jalka ja kipeät varpaat
”Olen 54-vuotias mies. Painoni on noin 95 kiloa, pituuteni 175 cm. Kävelen lähes päivittäin noin 8 kilometriä. Minulla on todettu lannerangan ahtauma, jonka takia käytän kävelykeppiä vasemmalla puolella. Nyt vasemman jalan kaariholvi päkiän kohdalta on turvoksissa. Painamalla tunnen kivun keskivarpaiden kohdalla. Kipua on jatkuvasti ja kävely kivuntäytteistä. Mikä voisi olla syynä?”
Päkiässä on päkiänivel, jonka tulehduksesta voisi olla kyse. Syynä voisi olla reumataudit tai kihti, mikä ettei nivelen kulumakin. Tuo ahtauma ja kepinkäyttö voivat vaikuttaa nekin, mutta ihan näin nopeasti ja äkäisesti tulleen vaivan syyksi ne eivät oikein sovi.
Kyllä tuosta kannattaa ottaa röntgenkuva ja mitata tulehdusarvot. Historiaakin on hyvä miettiä, ja ovatko muut nivelet kunnossa. Lääkäriin siis.
Immuuniksi vitamiineille?
”Olen käyttänyt noin 25 vuotta Leidi Vita -vitamiinitabletteja, joita otan kaksi päivässä. Kysymys kuuluu, olenko jo immuuni niille, vai vieläkö niissä teho riittää?”
Ei vitamiineille immuuniksi tule. Eri asia toki on, eikö niitä saa riittävästi ravinnosta. Mutta ei elimistö vitamiineja mitenkään hylkimään ala.
Mikon vitamiinitesti
Vitamiineista kysytään paljon, ja yksi yleisimmistä kysymyksistä on, mitä vitamiinilisiä kannattaisi talviaikaan syödä. Toimittaja Mikko Penttilä päätti selvittää asian tekemällä kokeen käänteisesti: mitä tapahtuukaan, jos lopettaa kaikenlaisten vitamiinilisien nauttimisen koko pitkän talven ajaksi?
Ennen kokeen aloittamista perusterve, säännöllisesti liikuntaa harrastava Mikko nautti reilu kahden kuukauden ajan – monipuolisen ruokavalion lisäksi – monivitamiinia, B- ja D-vitamiinia, rautaa ja magnesiumia ohjeen mukaan.
Lokakuun puolivälissä hän kävi laboratoriossa, jossa mitattiin vitamiiniarvot ja otettiin pieni verenkuva. Tämän jälkeen vitamiinilisien nauttiminen lopetettiin. Kevättalvella mittaus toistetaan, ja katsotaan, mitä vitamiiniarvoille on tapahtunut.
Jo ensimmäisessä mittauksessa koettiin pienoinen yllätys: Kaikki arvot olivat muuten normaalit, mutta B6-vitamiinin taso ylitti moninkertaisesti viitearvon ylärajan. Mikon arvo oli nimittäin 386, kun viitearvon yläraja on 110. Näin suureen ylitykseen liittyy jopa pienoinen riski, sillä kirjallisuudessa on kuvattu juuri B6-vitamiinin yliannostuksen aiheuttama sensorinen neuropatia, siis eräänlainen tuntohäiriösairaus. Tämän voidaan ajatella olevan yllättävää, sillä Mikko noudattaa kasvisruokavaliota, jonka perinteisesti on ajateltu laskevan B-vitamiiniarvoja.
Etukäteen suurin mielenkiinto kohdistuukin B-vitamiinitasoihin – palautuuko B6 normaaliksi ja mitä tapahtuu muille? Myös D-vitamiinitason voi olettaa pimeän vuodenajan myötä laskevan.
Lisää ohjelmasta





