Hyppää pääsisältöön

RSO esittää Kaija Saariahon Circle Map -teoksen ensi kertaa Suomessa

Kaija Saariaho
Kaija Saariaho Kuva: Yle Kaija Saariaho

RSO esittää 21.–22.1. Susanna Mälkin johdolla Kaija Saariahon orkesteriteoksen Circle Map ensimmäistä kertaa Suomessa. Teoksen kantaesitti Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri 2012 niin ikään Mälkin kanssa. Lisäksi ohjelmassa on Claude Debussyn orkesteriteoksia ja William Waltonin sellokonsertto, jonka solistina soittaa brittiläinen huippusellisti Steven Isserlis. Tammikuun kamarimusiikkikonsertissa 25.1. RSO:n muusikot esittävät Zemlinskyn ja Beethovenin trioja.

Kaija Saariahon Circle Mapin kuuden osan lähtökohtana on ollut persialaisen runoilija Rumin nelisäkeinen runo, joka kuullaan nauhalta alkukielellä persiaksi. Saariaho on muokannut lausuntaa elektronisin keinoin ja tuo näin yhteen ikivanhan runouden ja uudet modernistiset keinot. Teoksen sointimaailma on Saariaholle tyypilliseen tapaan ehtymättömän rikas. Siinä on sekä herkkää ja vivahteikasta sointiväriläikehdintää että voimakkaita, karheita, särmikkäitä ja kompleksisia sointeja. Paikoin Saariaho hyödyntää eriytyneitä, erillisten soittimien ja soitinryhmien värejä ja tekstuureja, paikoin taas monitasoisesti sekoitettuja ja sulautettuja väriyhdistelmiä. Usein tekstuurin ytimenä on lyömäsoittimien, harpun, pianon ja celestan luoma toisteinen syke.

Steven Isserlis kuuluu maailman arvostetuimpien sellistien joukkoon. Hän on monipuolisella urallaan vakiinnuttanut asemansa niin ylistettynä kamarimuusikkona, orkesterien solistina, opettajana kuin levyttäjänäkin. Isserlis esiintyy säännöllisesti maailman huippuorkestereiden, kuten mm. Berliinin filharmonikkojen, Lontoon Philharmonia-orkesterin, Clevelandin ja Minnesotan sinfoniaorkestereiden solistina. Vuosittain hän pitää myös paljon soolokonsertteja arvostetuimmissa konserttitaloissa ja esiintyy mm. pianisti Kirill Gersteinin, Stephen Houghin, Olli Mustosen ja Andras Schiffin kanssa.

Susanna Mälkki tunnetaan monipuolisena kapellimestarina, joka johtaa luontevasti niin sinfoniaorkesteria, uuden musiikin yhtyettä kuin oopperaakin. Tällä hetkellä Mälkki on Gulbenkian -orkesterin päävierailija ja aloittaa Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina syksyllä 2016. Aiemmin Mälkki on toiminut arvostetun ranskalaisen nykymusiikkiorkesteri Ensemble Intercontemporainin musiikillisena johtajana sekä Stavangerin sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana. Mälkki on vieraillut johtamassa monia merkittäviä eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia orkestereita. Hänen viimeisimmät menestyksekkäät vierailunsa ovat suuntautuneet mm. Chicagon sinfoniaorkesteriin, Baijerin radion sinfoniaorkesteriin, Ruotsin radion sinfoniaorkesteriin ja Luxemburgin filharmonikkoihin.

Konsertti 21.1. lähetetään suorana Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.

21.–22.1. klo 19
Susanna Mälkki, kapellimestari
Steven Isserlis, sello
Debussy: Gigues
Walton: Sellokonsertto
Saariaho: Circle Map, ensi kertaa Suomessa
Debussy: Rondes de Printemps
Liput: 8–32,50 €

Su 25.1. Harjoitussali PAAVO klo 15
KAMARIMUSIIKKIKONSERTTI

Reijo Koskinen, klarinetti
Eeva Rysä, sello
Raija Kerppo, piano
Zemlinsky: Trio op. 3
Beethoven: Trio op. 38
Liput: 8–9,50€