Hyppää pääsisältöön

Sergei Paradžanovin neljä elokuvaa

Sofiko Tšiaureli elokuvassa Granaattiomenan väri
Sofiko Tšiaureli elokuvassa Granaattiomenan väri Sofiko Tšiaureli elokuvassa Granaattiomenan väri sergei paradzhanov

Armenialaisen Sergei Paradžanovin ainutlaatuiset elokuvat ovat taianomaista, värikylläistä, eksoottista folklorea. Teema esittää ohjaajan neljä kuuluisinta teosta.

Sergei Paradžanovin elokuvat Teemalla ja Areenassa

Granaattiomenan väri
keskiviikko 1.3. klo 21.45
Linnakkeen legenda
keskiviikko 8.3. klo 21.45
Ashik-Kerib
keskiviikko 22.3. klo 21.45
Menneitten sukupolvien varjot
keskiviikko 29.3. klo 21.45
Kaikki elokuvat ovat katsottavissa Yle Areenassa 14 päivää tv-lähetyksen jälkeen

Teema esittää maaliskuussa 2017 Sergei Paradžanovin (1924–1990) neljä tunnetuinta elokuvaa. Kolme näistä elokuvista ammentaa aiheensa kaukasialaisten maiden kansanperinteestä, yksi ukrainalaisesta – kaikki ovat valmistuneet ajankohtana, kun nämä alueet olivat osa Neuvostoliittoa. Siellä ohjaaja myös syntyi, vuonna 1924, Georgian Tbilisissä armenialaisille vanhemmilleen – ristimänimi oli Sarkis Hovsepi Parajaniants. Hän sai elokuvakoulutuksensa Moskovan legendaarisessa VGIK-elokuvakoulussa, mm. Dovženkon alaisuudessa.

Ensimmäisenä nähdään Paradžanovin elokuvista kaikkein kuuluisin. Vuonna 1968 ohjaaja oli jo tehnyt kansainvälisen läpimurron ja palannut nyt esi-isiensä maahan, Armeniaan. Työn alla oli elokuva Sajat-nova (Laulujen kuningas), nimi viittaa muusikkoon ja runoilijaan, ashugiin, joka eli 1700-luvulla. Elokuva ei ole perinteinen elämänkerta, itse asiassa siinä ei ole juonta eikä dialogia, mutta se noudattaa tietynlaista kronologiaa sarjassa toinen toistaan visuaalisempia ja runollisempia tableaux vivanteja. Eläviä maalauksia. Näyttelijätär Sofiko Tšiaureli esittää kuutta eri roolia, sekä miehiä että naisia. Elokuvan alussa poika kasvaa värjääjäperheessä, myöhemmin hän oivaltaa naisten vartalot, rakastuu, menee luostariin ja lopuksi kuolee. Ehdotukseni katsojalle on vain antautua Paradžanovin huikealle estetiikalle, sen läpitunkemattomasta symboliikasta huolimatta. Tämä on tajunnanvirtaa, väriloistoa, runoutta. Samalla ohjaaja tuli luoneeksi jotain ennennäkemätöntä mikä tietenkin sijoittuu virstaanpylvääksi elokuvan historiassa. Neuvostoviranomaiset eivät olleet huvittuneita. Elokuvasta leikattiin viisi minuuttia, mm. uskonnollista symboliikkaa, sen nimi vaihdettiin, ja se tunnetaan vielä tänäkin päivänä nimellä Granaattiomenan väri.

Kaiken huippuna elokuva kiellettiin ja lukittiin kaappiin. Se sai ulkomaisen ensiesityksensä vasta 1980 New Yorkissa ja joitain vuosia myöhemmin Länsi-Euroopassa. Elokuva alkaa kuvalla, jossa granaattiomenat vuotavat punaisen mehunsa valkoiselle kankaalle. Silmiemme edessä piirtyvät muinaisen Armenian kuningaskunnan rajat. Rajat laitettiin myös Paradžanoville, hän joutui tekaistuin syyttein työleirille vuonna 1973. Vaikka moni taiteilijakollega vetosi hänen vapauttamisen puolesta (mm. Tarkovski, Godard, Fellini) Brežnev myöntyi vasta kun Paradžanov oli riutunut Siperiassa neljä vuotta. Kesti tovin ennen kuin hän vapauduttuaan sai mahdollisuuden jatkaa ohjaustyötä.

Vuonna 1984 Paradžanov teki hieman vastaavanlaisen elävien maalausten kaltaisen fantastisen tarinan, jossa muinainen georgialainen kuningas huolestuu, kun eräs valtakuntaa puolustavista linnoituksista aina vain sortuu. Viimeistään Linnakkeen legendassa on selvää että Paradžanovilla ja Pasolinilla (Tuhat ja yksi yötä) on jotain yhteyttä. Sillä erotuksella että Paradžanovin tarinankulku on unenomaisempaa, surrealistisempaa ja jopa camp-tyylistä.

Paradžanovin viimeiseksi jäänyt elokuva Ashik-kerib perustuu venäläisen Mihail Lermontovin kaukasialaiseen tarinaan. Azeritrubaduuri, eli ashugi, on liian köyhä mielitietylleen, mutta tämä lupaa odottaa tuhat yötä ja päivää jos mies palaa takaisin omaisuudella joka voittaa tytön isän puolelleen. Tässäkin elokuvassa on erittäin vähän dialogia – sen sijaan katsoja saa nauttia azerbaidžanilaisesta musiikista ja tansseista joiden lavastamisessa on tahallisia ylilyöntejä. Soittimet soivat ja laulu raikaa vaikka ihmiset ovat jo lopettaneet. Hauskin kohtaus on erään paššan hovissa jossa haaremi heiluttaa lelukonekiväärejä musiikin säestyksellä.

Irrottelu on ehkä liioiteltua, mutta Paradžanov oli jo elämänsä varjopuolella, kovien koettelemusten väsyttämä, ja oli jo kauan sitten todistanut erinomaisen visionsa. Nauttikaa.

Viimeisenä nähtävä elokuva on sarjan vanhin. Paradžanov ei liiemmin halunnut muistella nuoruutensa elokuvia, hänen sanotaan myöhemmin pitäneen niitä roskana. Hänen ensimmäinen kypsä teoksensa oli myös hänen kansainvälinen läpimurtonsa vuonna 1964: Tini zabutyh predkiv, eli Menneitten sukupolvien varjot. Se on intensiivinen ja runollinen muunnelma ukrainalaisen kirjailija Myhailo Kotsiubynskyn romaanista. Tarina sijoittuu Karpaattien vuoristoon, jossa elää hutsuleiksi kutsuttu kansanosa. Alue oli silloin osa Itävalta-Unkaria.

Paradžanov osoittaa jo tässä teoksessa mieltymyksensä folkloristiseen perinteeseen, esineistöön, tapoihin, lauluihin ja runoihin – tosin vahvalla taiteellisesti tyylitellyllä otteella. Hutsulinuorten Ivanin ja Marižkan isät ottavat mittaa toisistaan sillä seurauksella että Ivanin isä menehtyy kohtalokkaaseen bartok-kirveen iskuun. Elokuvassa jokainen mies kantaa tätä pieniteräistä kirvestä; muita symboleita on myös paljon, ristejä, lampaita, hautoja ja henkiä. Kasvettuuaan Ivan kosii Marižkaa, mutta tyttö menehtyy ennen aikojaan ja nuorukainen vaipuu syvään masennukseen. Myöhempi avioliitto toisen naisen kanssa ei tuo onnea. Elokuvassa nähdään tarkasti kuvattuja hutsulien eri elämänvaiheisiin liittyviä menoja ja vaikka se saavutti menestyksen teatterilanseerauksessa, sitä mm. ei dubattu venäjäksi vaan esitettiin ukrainaksi – näin säilyttäen paikallisen värinsä.

Esittelyteksti: elokuvahankkija Johan Förnäs.

Elokuvat on ensimmäisen kerran esitetty Teemalla helmikuussa 2015.

  • Granaattiomenan väri (Նռան գույնը/Nran guyne), Neuvostoliitto 1968. O: Sergei Paradžanov. N: Sofiko Tšiaureli, Melkon Aleksanjan, Vilen Galstjan, Giorgi Gegetškori
  • Linnakkeen legenda (ამბავი სურამის ციხისა/Ambavi Suramis tsikhisa), Neuvostoliitto 1984. O: Sergei Paradžanov. N: Leila Alibegašvili, Zurab Kipšidze, Dodo Abašidze, Sofiko Tšiaureli
  • Ashik-Kerib (აშიკ-ქერიბი/Ašik-keribi), Neuvostoliitto 1988. O: Sergei Paradžanov. N: Juri Mgojan, Sofiko Tšiaureli, Ramaz Tšhikvadze, Konstantin Stepankov
  • Menneitten sukupolvien varjot (Тіні забутих предків), Neuvostoliitto 1964. O: Sergei Paradžanov. N: Ivan Mikolaitšuk, Larysa Kadotšnikova, Tatjana Bestajeva
Kommentit
  • Uuden Kinon kevät 2019

    Lyhytelokuvia, joita näet televisiosta vain Yleltä.

    Uuden Kinon kevään pääteema on luopuminen. Useassa elokuvassa jokin asia päättyy: nuoruus, tv-sarja, elämä itse, ilkeä kiusaaminen, ystävyys, viattomuus ja lemmikkieläimestäkin täytyy luopua. Toisissa asiat päättyvät onnellisesti ja toisissa huonosti.

  • Olisiko teillä hetki aikaa keskustella Elviksestä?

    "Aika kiehtovan oloinen tyyppi. Kuka hän oli? Oikeasti."

    "Aika kiehtovan oloinen tyyppi. Kuka hän oli? Oikeasti." Elvis Presleylle omistetun Teemalauantain pitkä dokumentti saa Pekka Laineen – sittenkin – innostumaan.

  • Teema tanssii talvella 2019

    Teeman jokavuotinen tanssifestivaali 20.1.–17.2.

    Teema tanssii taas! Tanssia ruudussa sunnuntai-iltapäivisin 20.1.–17.2.

Yle Teema