Hyppää pääsisältöön

Smurffit hallitsivat Top40-joululistaa vuonna 2004

Joulun 2004 myydyimpien levyjen listan kärjessä oli edustettuna varsin monenlaista musiikkia. Smurffit onnistuivat pitämään Eppu Normaalin takanaan ja kolmossijalla oli Helmut Lotti. Top viidestä löytyi myös Britney Spearsin ja Carolan kokoelmalevyt.

Kokoelmalevyt hallitsivat muutoinkin 40 myydyimmän levyn listaa, selviää joulun alla 2004 lähetetystä Top40-ohjelmasta.

Ohjelma oli jatkumoa Listalle. Siinä listattiin Suomen viikon myydyimmät levyt. Vuonna 2004 Top40 juonsivat Heikki Paasonen ja Meri-Tuuli Lindström.

"Yksi viime viikon ylläreistä oli se, että Indexin Jee jee jee-albumi myi itsensä vasta listan sijalle 23", hämmästeli Paasonen. Ohjelman toinen juontaja Lindström pohtii ihmisten äänestäneen lompakoilla, vaikka levy myikin ennakkoon kauppoihin platinaa.

Top40-ohjelmassa oli yleensä aina vieraita. Tässä joulujaksossa vierailemassa käy Kwanin perkussionisti Tatu Ferchen. Kwanin kolmas levy Love Beyond This World on listan sijalla 19, eikä sen myynti päässyt lähellekään edellistä The Die Is Cast -levyä.

Ferchen kuvailee uutta levyä tummemmaksi, jossa on vähemmän räpäytystä.

Ohjelmassa nähdään videoäänestyksen voittanut Goldie Lookin Chainin Your Mother's Got A Penis (alkaen kohdasta 1 minuutti), listan sijalla 37 Irish Son levyllään olevan Brian McFaddenin Real To Me (4:10), sijalla 24 Greatest Hits -kokoelmallaan olevan Neil Youngin Cinnamon Girl live-versiona vuodelta 1991 (11:20), 11:ntenä olevan Robbie Williamsin Greatest Hits -levyllä oleva Misunderstood (23:25), Ellan ja Aleksin samannimiseltä, yhdeksännellä sijalla olevalta levyltä löytyvä Lenni lokinpoikanen (27:41) sekä listaykkösenä olevalta Megahitit vol. 12 -levyltä löytyvä Smurffien Smurffi-hii, Smurffi-huu -video (34:20).

Smurffi-hii, Smurffi-huu -laulu on Smurffi-versio romanialaisen poikabändin O-Zonen hitistä Dragostea din tei.

Kymmenen parhaan joukossa Smurffien, Eppujen, Helmut Lottin, Britney Spearsin ja Carolan lisäksi löytyivät myös Agents & Jorma Kääriäinen ...Is Best Vol. 2 -levyllään, Ellan ja Aleksin Lenni Lokinpoikanen, Tomi Metsäkedon Tummaa samettia ja Eminemin Encore sekä U2:n How To Dismantle An Atomic Bomb.

Teksti: Juhana Säilynoja

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto