Hyppää pääsisältöön

Suomen ensimmäinen suuri kuntauudistus

Suomessa oli tarkoitus toteuttaa suuri kuntauudistus 1960-luvun lopulla. Virkamiestyöryhmä esitti alkuun lakia, joka mahdollistaisi kuntien pakkoliitokset. Laista ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen. Tästä huolimatta 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa nähtiin todellinen kuntaliitosten suma.

Aiemmat Suomen kuntaliitokset olivat olleet yksittäistapauksia, mutta vuonna 1967 toteutettiin kerralla isompi uudistusten ryväs. Reunus- tai maalaiskuntia yhdistettiin kaupunkeihin Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa, Paraisilla, Porissa, Salossa ja Turussa; lisäksi Angelniemi liitettiin Halikkoon.

Kehitys jatkui vielä kymmenen vuotta siten, että vuosina 1968–1977 seitsemisenkymmentä kuntaa lakkautettiin liitosten myötä.

Mitä kuntamuodon muutos maalaiskunnasta kauppalaksi tai kauppalan muuttuminen kaupungiksi sitten merkitsi kunnan elintasolle ja palveluille? Ja mitkä ovat muutoksen hyödyt ja haitat? Entäpä mitä tästä kaikesta ajattelivat kuntien asukkaat? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia Ylen toteuttamissa valistusohjelmissa, joissa haastateltaviksi valikoitui virkamiesten ja kunnallispoliitikkojen lisäksi myös kadunmiehiä ja koululaisia.

Ohjelmassa Katsaus: Kuntamuutos (1967) esimerkkipaikkakuntina toimivat Outokumpu, josta tuli kauppala vuonna 1968, ja Järvenpää, josta tuli kaupunki vuonna 1967, sekä Espoo, joka oli muutettu neljä vuotta aiemmin kauppalaksi.

Samana vuonna Yle lähetti myös vastaavanlaisen ohjelman, Uusi uljas kunta, jossa käsiteltiin Kihniön, Kiikan, Karkun, Tyrvään ja Vammalan tilanteita tulevien "pakkoliitosten edessä". Liitoksissa todettiin olevan hyviä ja huonoja puolia, mutta "pakko" oli molemmissa ehkä liiankin painavasti mukana.

Ohjelmassa Kuntamuutokset (1968) taas tarkasteltiin uusia kauppaloita, Harjavaltaa ja Outokumpua. Lisäksi katsastettiin Turkuun liitettävän Kakskerran tilannetta.

Teksti: Harto Hänninen (Yle Teema) & Ville Matilainen

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto