Hyppää pääsisältöön

Kipinässä yli 80 ideaa - äänestys alkaa 15.1. klo 15

Kipinään on tullut yli 80 ideaa. Eri kävijöitä on tähän mennessä ollut vähän yli 1 300, Facebookilla kirjautuneita käyttäjiä n. 160 ja Tunnuksella kirjautuneita reilu 20. Ideoihin on tullut yli 250 kommenttia. Olemme ilahtuneita näin hyvästä osallistumisesta. Huikea kiitos kaikille tähän mennessä mukana olleille! Toivottavasti pysytte mukana seuraavissakin vaiheissa ja saamme lisää porukkaa mukaan.

Äänestys kehittelyvaiheeseen pääsevistä ideoista alkaa 15.1. klo 15. Kipinässä yksi ääni on yhtäkuin yksi tykkäys. Jokaisella käyttäjällä on käytettävissä yhteensä viisi ääntä (tykkäystä) viikon kestävän äänestyksen aikana.

Äänestyksessä on mukana kuutisenkymmentä ideaa. Ideat teemoissa "Kipinän kehittäminen", "Ideoinnin ulkopuoliset palautteet" ja "Muuten, olen sitä mieltä että" eivät ole mukana äänestyksessä. Lisäsimme kaksi viimeisintä teemaa ideointivaiheen aikana, kun huomasimme, että osa ideoista liittyy Ylen nykytarjonnan tai toiminnan kehittämiseen. Tavoittelemme Kipinässä kuitenkin jotain uutta. (Näiden teemojen alla oleville ideoille voi kyllä antaa pisteitä, mutta niitä ei huomioida lopputuloksessa).

Teemme tätä nyt ensimmäistä kerta, joten meillä ei ole aavistustakaan siitä, miten äänet tulevat jakautumaan. Erottuuko selvä kolmen kärki vai jakautuvatko äänet tasaisesti viidentoista idean kesken? Tämän vuoksi päätämme äänestystuloksen selvittyä missä menee kehittelyvaiheeseen pääsevien ideoiden raja.

Kun kehittelyvaiheeseen pääsevät ideat ovat selvillä (todennäköisimmin 23.1.), vaihe käynnistyy ja mukaan hyppäävät yleläiset sparraajaat. Jokaisella idealla on oma sparraaja. Sparraajan vastuulla on viedä idea sellaiseen vaiheeseen, että ideasta on selvillä oleellisimmat seikat mahdollista toteutusta varten. Tämä helpottaa ideoiden arviointia loppuäänestyksessä sekä voittaneen idean toteutusta.

Kuten aiemmin mainittu, voittaneen idean luonteesta ja laajuudesta riippuen idea voidaan toteuttaa kokonaan tai siitä tehdään vähintään demo tai prototyyppi, joka julkaistaan.

Antakaa äänenne kuulua ja osallistukaa! Jos saamme esipilotista hyviä tuloksia, meillä on paremmat mahdollisuudet edistää tällaista avointa joukkoistettua tekemistä Ylellä.

Astu Kipinään!

Kommentit
  • Kipinän voittajaidean toteutus etenee

    Voittajaideasta jalostettu sisältökonsepti toteutetaan.

    Huhtikuun lopulla järjestimme työpajan, johon osallistui Kipinän voittajaidean, “Keskusteluohjelma siitä kuinka lasten vieraannuttaminen saataisiin lopetettua”, antanut Juha Järä, neljä idean kehittelyyn osallistunutta sekä kolmen hengen sisältöporukka Yleltä. Työpajassa ideasta jalostettiin sisältökonseptia.

  • Anna palautetta Yle Kipinästä

    Teimme Yle Kipinän kevyen pilotin ennen kaikkea oppiaksemme mikä toimii ja ei toimi Kipinässä. Siksi Kipinään osallistujien palaute on äärimmäisen arvokasta, kun viemme Kipinä-konseptia eteenpäin Ylellä. Jos osallistuit Yle Kipinään, olisi hienoa, jos käyttäisit muutaman minuutin ja vastaisit lyhyeen palautekyselyyn viimeistään 9.3.2015 .

Lue myös - yle.fi:stä poimittua