Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Tien päällä pääkuva

Muusikot taittavat työnsä takia tuhansia kilometrejä matkaa, kaikki omalla tavallaan ja omilla rutiineillaan. Koti ja perhe jäävät taakse. Minkälaisia ajatuksia tien päällä oleminen herättää, muuttaako jatkuva matkaaminen persoonaa? Tarinansa kertovat Sami Yaffa, Pepe Willberg, Manna, Joose Keskitalo, Aili Ikonen, Matti Johannes Koivu ja Katri Ylander. Juttusarjan kuvat on filmille tallentanut Saara Salama.

Joose Keskitalo: "Esiintyminen on maailmankaikkeuden hallintaa"

Joose Keskitalo tien päällä
Joose Keskitalo tien päällä Kuva: Saara Salama joose keskitalo

"Tien päällä on minulle sanaparina lähinnä romanttinen. Tulee mieleen Tapio Rautavaara, Reino Helismaa ja Esa Pakarinen, jotka menevät vanhalla Saabilla jossain Lapin korvessa, ja auto hajoaa. Auto korjataan ja jatketaan matkaa seuraavaan paikkaan. Se on sitä aitoa suomalaista tien päällä olemisen romantiikkaa. Iltamasta toiseen.

Tämä mielikuva ei aina vastaa todellisuutta. Suomessa tien päällä oleminen on hyvin vaivaista ja vähittäistä, koska harvoilla muusikoilla on täällä oikeasti pitkiä kiertueita. Tämä on pieni maa. Suomi on kuitenkin täysin oma todellisuutensa, jota on vaikea hahmottaa yhtenä kokonaisuutena. Elämme monikulttuurissa maassa, jossa on valtava diversiteetti niin luonteenpiirteissä kuin toimintatavoissa.

Koen jokaisen suomalaisen kaupungin persoonallisena henkilönä. Ne ovat kuin ystäviä tai vieraita, joihin on jokin tietynlainen suhde. Ja sitten yhtäkkiä kaikki tiet ikään kuin tiivistyvät Helsingissä. Jokaiseen tiehen on myös omanlainen suhde. Minulla on erilainen fiilis kuutostiestä kuin vaikkapa viitostiestä. Kuutostie on todella sympaattinen. Paras tie on kuitenkin Juvan ja Savonlinnan välinen tie. Muistan sen jokaisen kohdan todella hyvin. Siihen liittyy paljon muistoja.

Parhaimmillaan esiintyjä on jonkinlainen shamaani. Ei vain niin, että esiintyjä koskettaa toista todellisuutta, vaan esiintyjä on välittäjähenkilö eri todellisuuksien välillä.

Meikäläinen on yhtä paljon raiteiden kuin tien päällä. Keikkailu on useimmiten sitä, että on yksi keikka jossakin. Jos juna kulkee vielä yötä myöten takaisin Helsinkiin, hyppään kyytiin, ja palaan kotiin nukkumaan. Jos perhe on keikalla ollessani kotona, olen rauhassa. Mutta jos perhe on vaikka kyläilemässä, olen levoton.

Keikkapäivänä minusta ei ole kotona minkäänlaista apua. Minun täytyy vain keskittyä siihen, että kaikki tavarat tulevat mukaan. Useimmiten kun lähden keikalle, palaan kahden minuutin päästä hakemaan tavaroita, jotka olen unohtanut. Keikkapäivänä ryhdyn heti aamusta alkaen laittamaan tavaroita valmiiksi. Kitara, 3-8 huuliharppua, muistivihko, johon minulla on laulujen sanat kirjoitettuna, nuottiteline, kitarapiuha, viritysmittari, keikkavaatetus, soittokengät ja tärkeimpänä oma tyyny. Hotellien tyynyt ovat useimmiten ihan karmeita.

Keikalla hienointa on se, että kaikki katsovat minua. Tunnen olevani tärkeä. Kun sellaista huomiota on vähän saanut, sitä haluaa lisää. Esiintyminen on hallittu todellisuus, jossa minä päätän, miten asia etenee. Jos vaikuttaa siltä, että yleisön huomio herpaantuu, voi yhtäkkiä vetää maton alta ja laulaa jotain todella yllättävää. Se on vähän sellaista maailmankaikkeuden hallintaa. Kaikki planeetat ja tähdet ovat kohdallaan. Parhaimmillaan esiintyjä onkin jonkinlainen shamaani. Ei vain niin, että esiintyjä koskettaa toista todellisuutta, vaan esiintyjä on välittäjähenkilö eri todellisuuksien välillä.

Epäonnistumisen pelko pistää jännittämään. Kaiken onnistumisen perusta on kuitenkin se, että uskaltaa epäonnistua. Etenkin suomalaisessa kulttuurissa epäonnistumisen pelko on niin suuri, että se tappaa kaiken yritteliäisyyden. Yhteinen nimittäjä hyville keikoille onkin se, että tilanne liikkuu koko ajan rajapinnassa. Syntyykö tässä jotain uutta ja hienoa, vai epäonnistunko. Kolmas Maailmanpalo -yhtyeeni kanssa halusimme ottaa keikkoihin sellaisia osuuksia, joissa kukaan ei tiennyt mitä tapahtuu. Tällöin oli mahdollista löytää raja, jossa epäonnistuminen on niin lähellä, että juttu ei mene kenellekään läpi.

Miksaajaa ei yleensä kehu kukaan. Mitä paskemmin keikka on mennyt, sitä vuolaammin olen kiittänyt miksaajaa, jotta se skarppaisi seuraavalla kerralla. Suomessa tällainen tehoaa todella hyvin, koska täällä harvoin kukaan kiittää ketään."

Toteutus: Saara Salama & Joonas Josefsson

Joose Keskitalo Facebookissa

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Tien päällä