Hyppää pääsisältöön

Kandit: Jussi Palomäki - pohdiskeleva tutkija

Kandit 2014, Jussi Palomäki.
Kandit 2014, Jussi Palomäki. jussi palomäki

Jussi Palomäki
Ikä: 26 v
Kotoisin: Kauhajoelta. Opiskellut Turussa.
Perhe-elämä: Naimisissa
Kandikesä: Kauhajoen terveyskeskus
Miksi lääkikseen: Hyvä työllisyys. Biologia kiinnostaa.

Mikä tuntui kandikesän aikana lääkärin työssä vaikeimmalta?

– Aikataulussa pysyminen!

Mikä oli tv-sarjan kuvauskesän aikana sellainen hetki, joka jäi erityisesti mieleen?

– Kesän mieleenpainuvin hetki oli, kun hoitaja kertoi erään lapsipotilaan sanoneen vastaanoton jälkeen, että minä olin ollut paras paras lääkäri. En tietenkään ajattele, että lääkärin työssä tärkeää olisi kilpailla potilaiden suosiosta, mutta positiivinen palaute tuntuu mukavalta ja motivoi yrittämään vielä paremmin. Parasta kesässä oli myös hyvä työporukka.

Millaisia ominaisuuksia hyvältä lääkäriltä vaaditaan?

– Tärkein ominaisuus lienee kärsivällisyys, johon lukeutuu toisaalta kyky säilyttää mielenkiinto lääketiedettä ja potilasta kohtaan; toisaalta taito olla antamatta – lääkärin itsensä tai potilaan – tunnereaktioiden tai asenteiden vaikuttaa päätöksentekoon. Toinen vähintään yhtä tärkeä ominaisuus on kriittinen ajattelu.

Missä erityisesti haluat kehittyä työssäsi?

Haluan kehittyä ihmisen biokemian ymmärtämisessä sellaiselle tasolle, että siitä on hyötyä käytännön lääkärin työssä.

– Haluan kehittyä ihmisen biokemian ymmärtämisessä sellaiselle tasolle, että siitä on hyötyä käytännön lääkärin työssä.

Onko oma erikoistumisalasi jo selvillä?

– Haluan tehdä tutkimusta. Muun muassa neurologia, neurokirurgia ja silmälääketiede ovat kiinnostavia. Varsinaista päätöstä jatko-opinnoista en ole vielä tehnyt. Kandikesä ei vaikuttanut näissä pohdinnoissa suuntaan eikä toiseen.

Millaisia terveisiä lähetät lääkärin ammatista haaveileville?

– Olkaa kiinnostuneita opiskeltavasta asiasta älkääkä vain siitä, mitä sillä voi saavuttaa.

Jussin sanomaa

Kandit 2014: Jussi
Kandit 2014: Jussi sanottua

”Synnyinkaupunki, jossa on viettänyt suuren osan elämästä, voi olla haastava ympäristö. Oon kuullut sellaista varoittelua, että ei kukaan ota sua vakavasti, kun ne tietää, kuka sä oot. Mä ite aattelen sen enemmän niin, että ei mua tartte ottaa vakavasti. Mut mä pystyn tarjoamaan tän mun lääkärikoulutuksen kautta saamia tietoja ihmisille. Että älkää mua ottako vakavasti mutta ottakaa vakavasti se, mitä mä tiedän.” Jakso 1.
Kandit 2014: Jussi
Kandit 2014: Jussi sanottua

”Kahvi auttaa siihen, että pystyy keskittymään pidemmän ajan putkeen... Mut täytyy ottaa huomioon kansanterveydellinen aspekti kuitenkin kahvin kans. Liikaa sitä ei saa juoda, koska voi saada mahahaavan.” Jakso 2.

Jussi ja korvapotilaat

Kandit 2014: Jussi
Kandit 2014: Jussi sanottua

”Tuleeko meistä ikinä kavereita?"

Kandit 2014: Jussi
Kandit 2014: Jussi sanottua

"Lapsi, jolla on korvakipu, on potilasryhmä jonka kans ehkä itellä on suurin epävarmuus. Koska kontaktin saaminen on oleellisinta hoitosuhteessa – ja hän on sen ikäinen, ettei hän voi rationaalisesti tulla siihen tulokseen että hoitosuhde kannattaa, vaan hän menee pitkälti sen varassa, että tämä ei tunnu kivalta, en tykkää tästä."

”Maailmassa on kahdenlaisia lapsia: on kivoja lapsia ja lapsia, jotka tulevat väärinymmärretyksi mun toimesta. Ne väärin ymmärrettävät ovat just näitä 1-vuotiaita suurin piirtein, jotka ovat vielä niin reppania, että eivät ymmärrä, että mä tahdon heille pelkkää hyvää. Mutta sanotaanko 3–4-vuotiaat ja siitä eteenpäin… ne ovat ihan sympaattisia, varsinkin jos ne ovat ihan reippaita.”

Kandit 2014: Jussi
Kandit 2014: Jussi sanottua

”Jos mä tuun tältä puolelta, niin hän ei saa sitä päätä vedettyä niin helposti” Jakso 3.

Jussi vapaalla

Kandit 2014: Jussi
Kandit 2014: Jussi kandit
Kommentit

Kandit

  • Testaa, onko sinusta eläinlääkäriksi!

    Tee leikkimielinen testi, millainen eläinlääkäri olisit!

    Oletko aina rakastanut eläimiä ja hoivannut niitä mielelläsi? Tee leikkimielinen testi ja selvitä, piileekö sisälläsi salainen eläinlääkäri, joka vain odottaa vapauttamista!