Venäläinen pianotaiteilija Boris Berezovski soittaa RSOn solistina 16.1. Ravelin pianokonserton G-duuri. RSOn viulisti Taru Kircher haastatteli huumorintajuista pianistia ja tämä kertoi, että musiikki, joka häntä puhuttelee on joko kansanmusiikkia tai klassista - ja parhaimmillaan kansamusiikista vaikutteita saanutta klassista musiikkia.
Pianotaiteilija Boris Berezovski - Haastattelun suomennos
Onko tämä ensimmäinen konserttisi vuonna 2015 vai oletko jo esiintynyt jossain muualla?
Tämä tulee kyllä olemaan ensimmäinen konserttini.
Oletko ehtinyt myös lomailemaan?
Kyllä, toden teolla. En tehnyt yhtikäs mitään. Lojuin vain sohvalla, katselin elokuvia ja nautin elosta.
Kuulostaa hyvältä. Mielestäni on todella tärkeää, että urheilijat ja muusikot tekevät niin…
Ja kaikki muutkin. Mitä useampi jää sänkyyn, sitä paremmaksi paikaksi maailma tulee! Erityisesti jos on joku, jonka kanssa lojua. Mutta yksinkin löhöäminen kelpaa.
Tämä taitaa olla ensimmäinen kertasi Helsingin uudessa Musiikkitalossa?
Kyllä, pitää paikkansa.
Miltä vaikuttaa?
Olin täysin ällistynyt, kuinka upea talo onkaan. Katselin ikkunoiden takaa alas konserttisaliin ja hämmästelin sen erityisyyttä ja moderniutta. Ensivaikutelma oli siis fantastinen ja akustisestihan sali sali on huippuluokkaa, kuten pianokin. En siis voi valittaa!
Entäpä Ravelin upea konsertto? Ohjelmistohan on todella hieno, Mahlerin viides sinfonia ja tämä Ravel. Konserton hidas osa on mielestäni yksi kauneimmista. Valitsitko teokset itse?
En itse asiassa, vaan minut pakotettiin tähän väkisin! Halusin esittää vasemman käden konserton Ravelilta, sillä pidän sitä yksinkertaisesti mestariteoksena. (soittaa pianolla) Tottakai tämän G-duuri-konserton toinen osa on valtavan kaunis, mutta kaiken kaikkiaan pidän vasemman käden konsertosta enemmän.
Mutta koska olet niin ihana ihminen, suostuit myös tähän!
Toistaiseksi olen vielä ihan kiva, mutta olen hiljalleen muuttumassa ikävämmäksi, joten ensi kerralla tulen vaatimaan tahtoani hanakammin läpi. Mutta toki tämäkin konsertto on mahtava ja hyvin tasapainoinen. Mielestäni se ei kuitenkaan sovi kovin hyvin Mahlerin sinfonian kanssa, koska Mahler oli niin traaginen säveltäjä, kun taas Ravelin konsertto on kuin karnevaalimusiikkia. Eli tragedian ja karnevaalin yhteenliittymä… Ainahan sitä voi halutessaan löytää jonkin yhdistävän konseptin, mutta tähän ohjelmistoon olisin ennemmin ottanut tumman ja traagisen vasemman käden konserton ja Mahlerin viidennen, jotta kaikki lähtisivät konsertista syvästi masentuneina.
Elät unelmaasi todeksi, olet lapsesta asti halunnut tällaista elämää – oletan?
En aivan lapsesta asti, sillä niin kutsutut luovat ihmiset etsivät jatkuvasti jotain enempää. Tämä on non-stop-prosessi. Sanotaanko, että olen tähän asti onnellinen siitä, mitä teen, mutta haluaisin silti jossain vaiheessa vetäytyä luontoon – tämä on jonkinlainen ikäjuttu. Olen 46-vuotias ja haluaisin viettää enemmän aikaa mökilläni ja puuhailla esimerkiksi puutarhani parissa.
Puutarhanhoito on siis toinen intohimosi?
Ei vielä! Toistaiseksi vain kuvitelmissani.
Luin jostain, että olet kiinnostunut jazzista.
En oikeastaan. Minua kiinnostaa vain kaksi musiikinlajia: kansanmusiikki ja klassinen musiikki. Ne ovat minun juttuni, muusta en juuri välitä. Osaan soittaa ja voin kuunnella muutakin, mutta mikään muu ei oikein puhuttele minua samalla lailla.
Käykö kaikki kansanmusiikki?
Sitä on niin laajasti, mutta ylipäänsä kansanmusiikki kiehtoo. Skandinaviassa kansanmusiikkikulttuuri on todella rikasta. Olin yksillä festivaaleilla, ja siellä soittavat ruotsalaiset ja norjalaiset olivat aivan mielettömiä. He soittivat tätä kummallista viulunkaltaista soitinta… Täällä on paljon kansanmusiikkifestivaaleja, ja se on minulle hyvin tärkeää. Rakastan toki myös klassista musiikkia, mutta se on paljon monimutkaisempa. Sitä pitää opiskella pitkään, jotta sitä oppii todella arvostamaan, mikä voi olla ongelmallista. Näitä lukuun ottamatta suhtaudun melko viileästi kaikkeen muuhun musiikkiin.
Soitat kamarimusiikkia Vadim Repinin ja Borodin Quartetin kanssa?
Kyllä, toisinaan.
Ja lisäksi johdat omaa musiikkifestivaaliasi?
Kyllä, yhdistelen siellä kansanmusiikkia ja klassista. Tunnethan… (soittaa) Stravinskyn Kevätuhri – sataprosenttisesti kansanmusiikkia. Venäläisessä musiikissa Rimski-Korsakovin kauniit aariat – sataprosenttisesti kansanmusiikkia. Ja näitähän riittää. Minun festivaalini on siis pelkästään tätä: kansanmusiikkia ja klassista. Ja nimenomaan kansanmusiikin inspiroimaa klassista musiikkia eikä uskonnollista, sillä siitä en juurikaan perusta.
Suomennos - Elissa Shaw
Suomennos lisätty 16.1.2015