Hyppää pääsisältöön

Dokumenttiprojekti: Kuka piru pimeässä näkee

Dokumenttiprojekti: Kuka piru pimeässä näkee, yle tv1
Mari Soppela lähtee yhdessä isänsä kanssa etsimään isoisää Saksasta. Dokumenttiprojekti: Kuka piru pimeässä näkee, yle tv1 dokumenttiprojekti: kuka piru pimeässä näkee

TV1 maanantaina 2.2.2015 klo 21.30 - 22.30, uusinta lauantaina 7.2. klo 13.10
Yle Areenassa 30 päivää

Saksalaiset sotilaat jättivät jälkeensä kymmeniä tuhansia isättömiä lapsia ympäri Eurooppaa. Suomessa on arvioiden mukaan noin 700 lasta, joiden isä on saksalainen sotilas. Äidit leimattiin maanpettureiksi.

Dokumentin ohjaajan Mari Soppelan isoäiti lähti sodan aikana saksalaisen sotilaan matkaan. Takaisin isoäiti tulin lapsen kanssa. Lapsi eli Marin isä kasvoi pohjoisessa ilman, että tiesi omasta isästään.

Soppelan isä ei koskaan tavannut omaa isäänsä, saksalaista sotilasta. Mari ja isä lähtevät dokumentissa yhdessä etsimään verisukulaisiaan Saksasta nyt 70 vuotta myöhemmin.

Kuka isoisä oikein oli? Ainoa tieto, mitä miehestä ehkä tiedetään on nimi.

Ohjaus: Mari Soppela Tuotanto: L.P.M.A Productions. Suomi, 2014.

Dokumenttiprojektissa tuoreita DocPoint-festivaalielokuvia

DocPoint-festivaali alkaa tiistaina 27.1. ja päättyy sunnuntaina 1.2. Dokumenttiprojektissa esitettävä, Antti Haasen ohjaama Monsterimies sekä Mari Soppelan ohjaama Kuka piru pimeässä näkee esitetään poimintana tämän vuotuisesta kotimaisesta festivaaliohjelmistosta.

Yle ja DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestävät myös yleisöäänestyksen. Äänestämällä suosikkiasi vaikutat siihen, minkä DocPoint-elokuvan Yle esittää ohjelmistossaan kevään 2015 aikana.

Kilpailuun valitut elokuvat edustavat läpileikkausta festivaalin ohjelmistosta ja dokumenttielokuvan monimuotoisuudesta. Äänestysaika päättyy 1.2. Voittaja ilmoitetaan 2.2.2015.

Äänestä leffa televisioon!

Kommentit
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.