Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Miten erota hyvin?

Inhimillinen tekijä, yle tv1
Toimittaja Sari Valton vieraana ovat neljä vuotta sitten eronneet Markus Topi ja Susanna Airola. Inhimillinen tekijä, yle tv1 inhimillinen tekijä

TV1 perjantaina 23.1.2015 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 24.1. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden ajan

Avioero ei välttämättä ole katastrofi lapsille, jos vanhemmat pystyvät tekemään sopueron ja ratkaisut tehdään ennen kaikkea lasten ehdoilla.

Erotarinansa kertovat neljä vuotta sitten eronneet Susanna Airola ja Markus Topi, joilla on kolme kouluikäistä lasta. Uusperheessä ero kosketti myös Susannan kahta lasta hänen edellisestä liitostaan.

Vanhemmat ramppaavat, eivät lapset

"Meille oli ihan selvää alusta asti, että emme halua lasten joutuvan ramppaamaan kahden kodin väliä. Jos jotkut ramppaavat, niin sitten vanhemmat”, Susanna ja Markus kertovat.

”Eron alussa me vanhemmat asuimme vuorotellen muualla ja lapset saivat pysyä vanhassa kodissa. Asiaan liittyi kuitenkin hankaluuksia ja mietimme löytyisikö joku iso talo, johon kaikki mahtuisimme."

Susannan uusi puoliso huomasi, että myytävänä oli osakeyhtiö, jossa on identtiset asunnot kahdessa kerroksessa ja asuntojen väliä pääsee kulkemaan sisärapun kautta. Talo päätettiin ostaa.

"Minä asun yläkerrassa ja kolmella pojallamme on siellä myös omat huoneet. Susanna asuu puolisonsa kanssa alakerrassa ja pojat voivat vapaasti kulkea molemmissa asunnoissa”, Markus selvittää.

Hyvää yötä alakertaan!

Periaatteessa lastenhoitovuorot on sovittu tarkasti, mutta niistä on opittu jo joustamaan tilanteen mukaan.

”Tyypillistä on, että jos Markuksella on aikainen töihin lähtö, pojat tulevat aamupalalle minun luokseni ja samaten iltapäivällä annan heille välipalaa alakerrassa, koska opintojeni takia olen enemmän kotona kuin Markus", Susanna kertoo.

"Iltaisin pojat juoksevat yläkerrasta alakertaan sanomaan äidille hyvää yötä ja ovat oppineet viivyttelemään sillä reissulla nukkumaan menoa", Markus naurahtaa.

Yhteisöllistä elämää

Vaikuttaa siltä, että poikien elämä on muuttunut yllättävän vähän eron jälkeen. He kertoivatkin Inhimillisen tekijän toimittajalle olevansa asumisjärjestelyyn tyytyväisiä. Ei tarvitse kulkea vuoroviikoin kahden kodin väliä ja molempia vanhempia näkee yhtä paljon joka päivä.

"Meistäkin näyttää siltä, että pojille ei erosta ole aiheutunut kärsimystä. Toki muutto uuteen taloon oli iso muutos, kuten muutot aina, mutta koulukuviot pysyivät samoina", Markus sanoo.

Pojat ovat myös oppineet elämään yhteisöllistä elämää. Juhlapäivinä samaan pöytään tulevat Susannan puolison entinen puoliso ja näiden yhteiset lapset.

"Tässä kombinaatiossa on siis mukana oikeastaan neljä aikuista ja kuusi lasta. Puolisoni lapset hänen edellisestä liitostaan tulevat välillä meille käymään", Susanna täsmentää.

Kärsivällisyyttä ja sopeutumista

Mitä tällainen järjestely vaatii aikuisten kannalta? Kärsivällisyyttä ja sopeutumiskykyä ainakin. Välien on oltava sen verran hyvät, että yhteisten sääntöjen sopiminen ja niistä joustaminen onnistuu.

"Välillä väsyttää ja hetkittäin kaipaan omaa rauhaa enemmän. Sitten ajattelen, että jos emme olisi eronneet, ei silloinkaan olisi ollut yhtään sen enempää omaa aikaa", Markus toteaa.

Susanna ja Markus ovat sitä mieltä, että eivät voisi kuvitellakaan muuta ratkaisua kuin samassa osakeyhtiössä asuminen.

"Kun Markus lähtee lasten kanssa vanhempiensa luokse, ajattelen, miten upeaa on, että heillä on hyvät isovanhemmat. On kivaa, että he pääsevät käymään siellä. Samalla ajattelen, että entä jos he lähtisivätkin joka viikko. Olisi kauheaa olla erosta lapsista", Susanna miettii.

Parisuhde ja vanhemmuus

Miten Susanna ja Markus onnistuivat säilyttämään sovun erossaan?

"Meillä on niin hyvä suhde, että se kesti eronkin. Olemme edelleen hyviä ystäviä. Jos loukkaan lasteni isää, loukkaan lapsiani tai jos loukkaan ketä tahansa lapsille tärkeää ihmistä, loukkaan lapsiani”, Susanna sanoo.

”Olemme yhdessä lapset saaneet ja olemme lopun ikäämme kasvatuskumppaneita. On erotettava parisuhde ja lasten vanhemmuus toisistaan. Vaikka parisuhde ei toimisi enää, vanhemmuus ja kasvatuskumppanuus jatkuvat."

Susannan mielestä erot saattavat riitautua juuri siksi, etteivät ihmiset tee tätä eroa. Eroon päädyttäessä parisuhteen tunnemylläkkä jyrää alleen vanhemmuuden ja sitä kautta lasten edun.

"Me erosimme tarpeeksi ajoissa, tilanne ei kriisiytynyt. Myönsimme tarpeeksi ajoissa, että avioliittomme tilanne on nyt tämä, emmekä voi enää jatkaa."

Miten erota hyvin?

Toki kipeitäkin asioita on pitänyt eron yhteydessä käydä läpi. Susanna ja Markus ovat siinäkin mielessä harvinaisia eroajia, että lähtivät pariterapiaan puimaan sitä, miten tehdään hyvä ero.

"Oli tärkeää saada eroprosessissa puhua niin, että mukana oli kolmas osapuoli. Kuulin mitä toinen oikeasti sanoi, enkä vain tulkinnut toisen sanomaa omien suodattimieni läpi. Prosessi oli myös syväluotaava tutkimus omaan itseen. Samalla sitä oikeastaan tutustui toiseen uudella tavalla", Markus sanoo.

Nyt tarvitaan apua!

Eroon liittyi Susannan painiskelu oman seksuaali-identiteettinsä kanssa. Susannan oli lopulta hyväksyttävä, että hän on homoseksuaali. Tätäkin asiaa puitiin pariterapiassa.

"En ollut huijannut Markusta, sillä olin kertonut hänelle jo tavatessamme, että minulla on ollut aiemmin naissuhde. Kun sitten rakastuin nykyiseen puolisooni, jokin osa minusta halusi väkisin vielä jatkaa Markuksen kanssa, sillä minun oli vaikeaa hyväksyä sitä, että tämä ei ole ohimenevää eikä valittavissa oleva asia. En pysty muuttamaan itseäni", Susanna kertoo.

Markus huomasi Susannaa aikaisemmin, että edessä on tuho, jos he jatkavat avioliittoa.

”Kun seurasin Susannan kipuilua, tajusin että ihminen on mikä on, eikä hän pysty muuttamaan itseään muuksi. Hyväksyin asian, vaikka toki minun oli käsiteltävä hylätyksi tulemisen tunteet. Oli valittava tuhon tie tai sitten kivikkoinen, tuntematon tie. Valitsimme kivikkoisen tien eli eron ja lähdimme hakemaan ulkopuolista apua," Markus muistelee.

Nyt kaikki on ok

Susannan on ollut vaikea uskoa, että Markus hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on, ja että kaikki on hänestä ok eikä hän vain teeskentele niin.

”Nyt olen pikkuhiljaa alkanut uskoa, että kaikki todellakin on ok. Elämme nyt hyvää vaihetta ja luotamme toisiimme siinä, että molemmat haluavat sitoutua elämään rauhassa lasten ehdoilla", Susanna sanoo.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä