Suomen tutkituin murhajuttu täytti 70 vuotta



Marraskuussa 1944 neuvostoupseeri Ivan Mihailovitš Belov ammuttiin Helsingin Lauttasaaressa. Vaiettu murha, joka on asiaan perehtyneiden mielestä maamme tutkituin, on yhä selvittämättä. Joutuiko Belov pimeänä syysyönä 70 vuotta sitten omien koiriensa puremaksi vai humalaisen suomalaisen sotilaan ampumaksi?



Jatkosota päättyi syyskuussa 1944 välirauhaan. Rauhanehtoihin lukeutui Porkkalanniemen sotilastukikohdan vuokraaminen Neuvostoliitolle 50 vuodeksi.

 Marraskuun toisena päivänä kello 13 neuvostoliittolainen Maja-rahtilaiva kiinnittyi Jätkäsaaren satamaan. Laivalla tuotiin sotilastavaraa ja merijalkaväkidivisioonaan kuulunut tiedustelukomppania, joiden määränpäänä oli vuokrattu Porkkala. Komppania lähti marssimaan kohti länttä puolenyön jälkeen säkkipimeässä.


Rahahanat Belovin murhatutkimukselle avattiin eikä työtunteja pihtailtu.

”Perjantaina, marraskuun 3. päivänä noin kello 2.00 aikaan yöllä, venäläisen kuormastokolonnan ollessa Lauttasaaressa matkalla länteen, ammuttiin Lauttasaarentien 39 kohdalla kolonnaa kohti useita laukauksia, jolloin eräs kolonnaan kuulunut venäläinen upseeri menetti henkensä. Ampuja pääsi pimeyden turvin pakenemaan”, alkaa Helsingin rikospoliisin apulaispäällikkö Urho Lehtosen kirjoittama poliisitiedote murhan jälkeisenä päivänä 4.11.1944.

Tärähtänyt liftari ei saa kyytiä

– Emmä mitään arvaile, kun mä tiedän, korjaa kirjailija Risto Niku naurahtaen kysymystäni, ketä hän arvelee Belovin murhaajaksi.



On marraskuinen aamupäivä vilkkaalla Lauttasaarentiellä. Seisomme Belovin murhapaikalla vuosipäivän kynnyksellä. Linjureita humisee jatkuvasti ohi tuoden taustamelua haastattelun ääniraidalle.

 Yöllä seitsemänkymmentä vuotta sitten näin ei ollut, ja se on yksi Nikun teorian kulmakivistä.

Nikun mukaan Belovin murhaa ei ollut etukäteen suunniteltu. Tärähtänyt, eli sodan vuoksi äkkipikaisuuteen taipuva, suomalainen sotilas oli ollut keskustassa juhlimassa. Illan päätteeksi mies halusi päästä Espoon Matinkylään, mutta linja-autot eivät enää kulkeneet.

Tärähtänyt suomalainen sotilas ei saanut kyytiä ja ampui.

Miehellä ja neuvostokomppanialla oli sama suunta, ja he kohtasivat sattumalta: suomalainen yritti saada kyytiä, mutta marssivat neuvostoliittolaiset eivät luonnollisestikaan ottaneet suomalaista kyytiinsä. Tärähtänyt sotilas suuttui, hyppäsi paikalle osuneen taksin kyytiin ja ohitti kolonnan.

 Mies jäi odottamaan, että kolonna menee hänen ohitseen. Kun viimeinen vaunu ohitti hänet, mies ampui neljä laukausta ja pakeni paikalta.

Niku on kirjoittanut Belovin murhasta kirjan, jota varten hän kävi läpi keskusrikospoliisin juttua koskevat tutkimusaineistot. Hän vei tutkimuksia itse pidemmälle ja uskoo selvittäneensä murhaajan. Hänen teoriaansa tukevat muun muassa Valtiollisen poliisin raportit, joissa rintamalta vastikään palannut suomalainen nähdään mahdollisena ampujana. Myös kuulustellut paikalla olleet neuvostoliittolaiset sanoivat nähneensä suomalaisen sotilaan Lauttasaarentien varressa.

Omien sanojensa mukaan hänen kirjaansa on haukuttu suomalaista sotilasta halventavana.

Uutiskielto vaikeutti murhatutkintaa

Niku kuuli jo 80-luvulla yksityiskohtaisen kertomuksen murhayön tapahtumista kaveriltaan, mikä oli outoa, koska Suomen media ei siihen aikaan ollut tapauksesta uutisoinut. Kaveri tunsi miehen, joka tunsi murhaajan. Harmillisesti Nikun kaverin ja murhaajan yhteinen ystävä vei totuuden mukanaan hautaan.

Poliisi lupasi peräti 300 000 markan palkkion sille, joka antaa ratkaisevan vihjeen ampujan selvittämiseksi. Tietoa palkkiosta ei kuitenkaan saanut julkisesti levittää. Valpon arkisto. tiedote vihjepalkkiosta hlölle, joka antaa ratkaisevan vihjeen belovin ampujasta Kuva: Kansallisarkisto palkkio

Sodan jälkeen Suomi oli lähes kirjaimellisesti Neuvostoliiton valvovan silmän alla, sillä liittoutuneiden valvontakomissio majaili silloisessa pilvenpiirtäjässä hotelli Tornissa. Valvontakomissio määräsi kapteeni Belovin murhan oitis uutiskieltoon. Voittajavaltion upseerin murha häviäjävaltion pääkaupungissa oli nöyryyttävää, arvelee Niku.

Suomen poliittinen johto otti murhan ja siitä mahdollisesti seuraavat toimenpiteet tosissaan. Tämä käy ilmi esimerkiksi J. K. Paasikiven päiväkirjamerkinnöistä 3. ja 5. marraskuuta.

"Viime yönä oli eräs venäläinen kapteeni ammuttu, kun hän oli autokolonnassa matkalla Porkkalaan. Ikävä ja vaarallinen asia! Saa nähdä, mitä tästä tulee." (3.11.)

"Venäläiset olivat antaneet hyvin jyrkän nootin. Siinä oli sanottu muun muassa, että riippuu suomalaisten viranomaisten toimenpiteistä, ryhtyykö valvontakomissio asiaan." (5.11.)

Suomalaiset ottivat nootin tosissaan. Rahahanat Belovin murhatutkimukselle avattiin eikä työtunteja pihtailtu. Henkilölle, jonka antamat tiedot auttaisivat ratkaisevasti jutun selvittämisessä, luvattiin 300 000 markan palkkio, joka nostettiin pian 500 000 markkaan. (Nykyrahassa noin 90 000 euroa. Korjattu 21.1.)

Murhatutkimusta perustettiin valvomaan kolmen ministerin toimikunta. Ministerit asettivat alaisekseen vielä poliisijohdosta kootun valvontakomission. Kahden kuukauden aikana Helsingin rikospoliisi oli rakentanut alamaailmaan 300 ihmisen tiedottajaverkoston, kuulustellut 2 152 henkilöä, tutkinut 75 pistoolia ja kirjoittanut 1 241 sivua pöytäkirjaan.

Belov - jälleen yksi suurvallan lavastus?

Tammikuussa, kaksi kuukautta Belovin ampumisen jälkeen, Helsingin rikospoliisin päällikkö Jarl Takolander raportoi pääministeri Paasikivelle, että ennennäkemättömän laajoista tutkimuksista huolimatta juttu ei ollut edennyt.

Samassa raportissa Takolander ilmoittaa, etteivät neuvostoliittolaiset ole helpottaneet tutkimusta millään lailla – päinvastoin. Suomalaiset eivät saaneet kuulustella kolonnaan kuuluneita sotilaita tai tutkia näiden aseita. Belovin ruumiinavaus tehtiin neuvostoliittolaisten toimesta ilman, että suomalainen asiantuntija sai olla läsnä. Myös aiemmin mainittu valvontakomission asettama uutiskielto teki muhkean vinkkipalkkion turhaksi, sillä tietoa ei saanut levittää.

"Näin ollen ei ole myöskään suljettu pois se mahdollisuus, että joku kolonnaan kuulunut henkilö on tekoon syyllinen", kirjoittaa Takolander raportissaan.

Pohdintaa Belovin murhan motiiveista. Listalla sekä tärähtänyt suomalainen että neuvostoprovokaatio. Valpon arkisto. pohdintaa ivan belovin murhan motiiveista Kuva: Kansallisarkisto motiivi

Tähän teoriaan päätyi poliittisen historian dosentti Jari Leskinen, joka perehtyi Belovin murhaan kirjoittaessaan kirjaa Porkkalan vuosista Neuvostoliiton sotilastukikohtana. Hän painottaa, kuinka neuvostoliittolaiset koko ajan kontrolloivat tutkintaa ja estivät suomalaisia tekemästä Takolanderin mainitsemia perusasioita, mutta samaan aikaan kuitenkin vaativat laajoja toimia tekijän löytämiseksi.

Leskinen muistuttaa, ettei Neuvostoliittoon kohdistunut lavastettu hyökkäys olisi ollut mikään uusi juttu. Viisi vuotta aiemmin, syksyllä 1939, virolaiset olivat upottaneet Neuvostoliiton aluksen Suomenlahdella ja suomalaiset sekä ammuskelleet Mainilassa että hyökänneet Pummangissa. Kaikki paljastuivat provokaatioiksi.

Neuvostoliitto halusi nopeuttaa valtansa vahvistumista

– Ensinnäkin täytyy ottaa huomioon, että kapteeni Ivan Mihalovitš Belov oli ainoastaan neuvostoliittolaisten ilmaisema nimi tälle vainajalle. Haamuvainajasta ei ollut kyse, mutta suomalaisille osapuolille ei näytetty minkäänlaisia virallisia papereita, että vainaja oli juuri Belov, Jari Leskinen painottaa heti haastattelun alkuun.

Mutta miksi Neuvostoliitto olisi tehnyt poliittisen provokaation heti välirauhan jälkeen? Mitään uutta konfliktia murha ei käynnistänyt.

Vainaja saattoi olla kuka tahansa.

– Neuvostoliittolaisten mielenkiinto jutun ratkaisemiseen loppui yhdellä iskulla kesällä 1945 ja jo hieman aikaisemminkin, kun Valtiollinen poliisi muutti muotoaan eli siitä tuli niin sanottu punainen Valpo. Entiset asiakkaat [=kommunistit] siirtyivät virkamiehiksi. Kun turvallisuuspoliisin täydellinen poliittinen muodonmuutos oli tapahtunut, neuvostoliittolaiset eivät enää edes maininneet niin sanotun Ivan Belovin murhaa”, Leskinen kertoo.

– Marraskuun epävakaissa oloissa ei tiedetty, miten tilanteet muuttuvat. Tällä [henkirikoksella] nyt ainakin, jos ei muuta, niin haluttiin vauhdittaa tätä [valpon muodonmuutosta]. Mutta tämäkin on arvailua. Meillä ei ole neuvostoliittolaisia lähteitä käytössä.

Yhtä mieltä Leskinen ja Niku ovat siitä, että Belovin ampuminen on Suomen tutkituin murhajuttu ja että sitä ei tulla koskaan ratkaisemaan.

Kuuntele

Kuuntele Ivan Belovin murhaa käsittelevä insertti Yle Radio 1:n Tiedeykkösestä marraskuulta. (Alkaa 28 minuutin ja 15 sekunnin kohdalla.)