Suomettuminen. Sanasta tulee mieleen perunakellari joka avataan talven jälkeen: ummehtunut haju, homeen ja mullan tuoksua. Suomettumisella kuvattiin vuosikymmeniä jatkunutta marraskuuta, jonka aikana suuri ja mahtava Neuvostoliitto käytti Suomea näyteikkunana länteen.
Valot paloivat kirkkaasti kirjakaupan näyteikkunassa, mutta Neuvostoliiton suurlähetystön Viktorit kävivät tarkastamassa, mitä kirjoja näyteikkunassa oli tarjolla. Samalla kävelymatkalla Viktorit tarkistivat myös elokuvateattereiden mainoskaapit. Ei neuvostovastaisia elokuvia, harašoo. Viktorit katosivat marraskuun pimeydessä Tehtaankadun suuntaan.
Sana kirjoitettiin alun perin 1960-luvun lopulla saksaksi, ”finlandisierung”. Tohtorit Walter Hallstein ja Richard Löwenthal kehittivät saksalaiseen sisäpolitiikkaan termin, jolla lyötiin Willy Brandtia ja hänen idänpolitiikkaansa (”Ostpolitik”), pyrkimystä normalisoida suhteet DDRään.
Brandtia lyötiin, mutta Suomeen sattui. Termi haudattiin hiljaisuudessa kun elävä elämä alkoi toteuttaa ”Ostpolitikía”. Ensin murtui Berliinin muuri vuonna 1989 ja kahta vuotta myöhemmin Neuvostoliitto hajosi.
Suomettumisen paluu
Viime vuonna vanha perunakellari avattiin pitkästä aikaa ja vanha termi löyhähti taas julkiseen keskusteluun. Suomettumista tarjottiin positiivisena ratkaisuna Ukrainan kriisiin. Maakellarista nousi termin mukana amerikkalaisia kylmän sodan veteraaneja.
Jimmy Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski ehti ensimmäisenä tarjoamaan Ukrainalle ”Suomen mallia” esimerkkinä ”idän ja lännen rauhanomaisesta rinnakkainolosta”.
Perässä hiihteli amerikkalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toinen dinosaurus, Henry Kissinger, joka laati Washington Post –lehdessä Ukrainalle kokonaisen sarjan käyttäytymisohjeita kriisissä.
”Päästäkää irti Krimistä, älkää liittykö NATOon, niin voitte vapaasti valita poliittiset ja taloudelliset kumppaninne”, éminence grise neuvoi ukrainalaisia - vieläpä ilmaiseksi, mikä on poikkeuksellista. Henry Kissinger on tunnetusti laskuttanut hyvin paljon julkisista esiintymisistään.
Ulkopolitiikassa kylmän sodan ritari neuvoo Ukrainaa ottamaan mallia Suomesta, joka ”toimii yhteistyössä lännen kanssa useimmilla sektoreilla ja joka huolellisesti välttää vihamielisyyttä Venäjän suuntaan”.
Armenia suomettuu
Suomettumisen tuulet ovat puhaltaneet myös Kaukasus vuoriston rinteillä. Monet hämmästelivät kun Armenia ei YKssa tuominnut tekaistua kansanäänestystä, joka liitti Krimin Venäjään. Politiikan tutkija Aleksander Iskandarian Jerevanin Kaukasus Instituutista selittää: ”Ainakin vanhempien suomalaisten pitäisi ymmärtää missä tilanteessa armenialaiset elävät. Meillä on vihollinen kahden rajan takana (Azerbaidžan ja Turkki). Meidän turvallisuustakuumme on Venäjä, se on yksi maailman suurimmista valtioista (140 miljoonaa asukasta), se on entinen suurvalta ja nykyinen ydinasevaltio”.
”Kyllä, painostimme armenialaisia ja presidentti Serž Sargsjan allekirjoitti sen, mitä piti allekirjoittaa."
Armenia ei harjoittanut ”Ostpolitik´ia” vaan ”Realpolitik´ia” kun maa vuoden 2014 lopulla ilmoitti liittyvänsä Venäjän johtamaan EurAasian tulliliittoon. Armenia oli jo neuvotellut valmiiksi kumppanuussopimuksen EU:n kanssa ja oli matkalla kohti Euroopan Unionia.
Sitten kuitenkin EU-tiestä tuli yksi syy levottomuuksiin Ukrainassa ja Kremlistä soitettiin kollegalle Jerevaniin. Puhelun jälkeen Armenian Presidentti Serž Sargsyan sulki EU-oven, ainakin toistaiseksi.
Moskova kiristi Armeniaa
Miksi Armenia sulki oven EU-jäsenyydelle? Miksi aikaisemmin lännen suuntaan katsonut Armenia äänesti YK:ssa Venäjän rinnalla Krimin kansanäänestyksen puolesta?
Koska Moskova painosti Armeniaa tekemään niin, sanoo moskovalainen sotilasasiantuntija Pavel Felgenhauer.
”Kyllä, painostimme armenialaisia ja presidentti Serž Sargsjan allekirjoitti sen, mitä piti allekirjoittaa. Koska heille sanottiin, että muuten heillä olisi paljon isoja ongelmia.”
Ongelmia? Pysyvä ongelma on Vuoristo-Karabah, jäätynyt sota Armenian ja Azerbaidžanin välillä. Sota alkoi horjuvan Neuvostoliiton lopussa (1988) ja päättyi toistaiseksi vuonna 1994.
Kaukasuksen rinteillä sijaitseva alue liitettiin Azerbaidžaniin bolševikkikumouksen jälkeen, joten armenialaiset omasta mielestään vain ottivat omansa takaisin liittämällä alueen Armeniaan.
Sodan saldo oli raskas: 30 000 kuollutta, yli miljoona pakolaista, suurin osa heistä azereita.
Elämää juoksuhaudoissa
Azerbaidžanin ja Armenian joukot ovat kaivautuneet juoksuhautoihinsa. Asemista ammutaan vastapuolelle harvakseltaan, sattumoisin sinäkin päivänä kun kuvasimme Ulkolinjaa azereitten asemissa.
Viime vuonna konfliktissa kuoli 61 ihmistä, suurin yksittäinen tapahtuma oli viime marraskuussa kun azerijoukot ampuivat alas armenialaisen sotilashelikopterin.
Minskin rintamalta ei mitään uutta
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ) on yrittänyt vuodesta 1994 sovitella Armenian ja Azerbaidžanin riitaa. Niin sanotussa Minskin ryhmässä puhetta johtavat vuorotellen Venäjän, Ranskan ja Yhdysvaltain suurlähettiläät. Pöydän äärelle ryhmittyvät ryhmät muut jäsenet: Saksa, Italia, Ruotsi, Suomi, Turkki ja isäntämaa Valko-Venäjä. Ja tietysti riitaisat naapurit Armenia ja Azerbaidžan.
Tunnelma on kuin Erich Maria Remarquen kirjassa – Minskin rintamalta ei mitään uutta.
Venäjä auttoi Armeniaa päättämään
Armenialaisten päätöstä tukea Venäjää Krimin ryöstössä ja päätöstä liittyä EurAasian tulliliittoon joudutti se, että Venäjä myi Azerbaidžanille aseita yli miljardin euron arvosta. Azerbaidžanilla ei ole muita luontaisia vihollisia kuin Armenia. ”Jos olisimme sanoneen Venäjälle ’njet’, seurauksena olisi saattanut olla uusi sota”, sanoo tutkija Aleksander Iskandarian Jerevanin Kaukasus Instituutista.
Venäjän entinen Armenian suurlähettiläs Vjatseslav Kovalenko painosti lisää armenialaisia: ”jos Armenia ei sitoudu Venäjään pysyvästi, edessä on samanlainen kriisi kuin Ukrainassa”.
Kovalenko oli Venäjän suurlähettiläänä Georgiassa 2008 ennen sodan alkamista. Georgiassa hänen uhkauksiaan ei otettu vakavasti. Armeniassa otettiin.
Jäätyykö Ukraina?
Rauhankaupunki Minskissa neuvoteltu tulitauko Ukrainaan romuttui lopullisesti tammikuussa, aivan kuten moskovalainen sotilasasiantuntija Pavel Felgenhauer ennustaa Ulkolinja-ohjelmassa Sota joka jäätyi. Etulinjassa Luhanskin rintamalla tulitauolle naureskeltiin jo viime vuoden lopulla.
”Tavoitteena on, että koko Ukraina jäisi vaikutuspiiriimme.”
”Tulitauko? Täällä ammutaan joka päivä”, sanoo Ukrainan hallituksen puolesta taistelevan Aidar-pataljoonan komentaja Sergei Melnitšuk.
Pavel Felgenhauer ei usko, että Itä-Ukrainasta tulee samanlainen jäätynyt konflikti kuin Vuoristo-Karabahista.”
Kapinalliset eivät halua jäädyttää mitään ja, mikä on tärkeintä, eivät pysty siihen. Se osa Donbassia, jonka he saivat haltuunsa, ei voi olla erillisenä alueena. Ja Venäjän olisi hankala tukea sitä.”
Tavoite ei Donbass vaan koko Ukraina
Eikä jäädytetty konflikti ole Venäjän tavoite Itä-Ukrainassa, sanoo Pavel Felgenhauer.
”Tavoitteena on, että koko Ukraina jäisi vaikutuspiiriimme.” ”Ettei Ukraina joutuisi Amerikan vaikutuspiiriin. Se tarkoittaa sitä, että täytyy vaihtaa Kiovan hallintojärjestelmä. Mikäli kapinalliset pystyvät siihen – hyvä näin, mutta on myös muita mahdollisuuksia,” Felgenhauer sanoo Moskovassa.
Slovjanskissa Itä-Ukrainassa ihmiset palelevat rikkiammuttujen talojen raunioissa.
”Meille on aivan sama kuka täällä päättää, kunhan ammunta lakkaa”, sanoo sairaanhoitajatar, joka oikaisee bussille työpaikkansa raunioiden läpi.
Ohjaaja Vesa Toijonen
Artikkeli liittyy 22.1. esitettävään Ulkolinjaan Sota joka jäätyi.
