Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-ohjelman sivuilta.

Nastakengät testissä: liukkaiden kelien pelastus

Talvisin jopa 20 000 suomalaista teloo itsensä liukastuessaan – joka kuukausi. Apua pystyssä pysymiseen saa esimerkiksi nastakengistä. Kolme kovaa testasi metallinastoilla varustetut kävelyyn tarkoitetut nastakengät.

Testattavana olivat älynastoin varustetut Icebugin JOKK Bugrip -kengät , kotimaisen Sarvan Jalot sekä Polecat-nastakengät, joita myytiin v. 2014 Kookengässä Andiamo-nimellä. Kengissä arvioitiin ensisijaisesti niiden pitävyyttä liukkaalla. Koska kyseessä ovat talvikengät, arvioivat testaajat myös niiden lämpimyyttä sekä vedenpitävyyttä. Kaikkien kenkien pitäisi olla vedenkestäviä.

Kolme naista koirineen ulkona lumisessa maisemassa
Kolme kovaa ovat koiraharrastajia Kolme naista koirineen ulkona lumisessa maisemassa Kuva: Yle koirat

Koska etelässä talvikelit ovat nykyään usein harmillisen lämpimät, testi tehtiin Oulussa. Testaajat Arja Packalén, Kinga Koski ja Jenni Suomalainen ovat kiiminkiläisiä koiraharrastajia. Koirien nykiessä suuntaan jos toiseen kenkien pitävyys joutuu todella koetukselle.

– Kun kaksi koiraa molemmissa käsissä nykäisee, niin siinä tulee toisinaan aika mukavasti lennähdeltyä, Jenni selitti.

Kaikki kengät pitivät pystyssä, mutta eivät jalkoja lämpiminä

Kolme kovaa koiraharrastajaa testasi kenkiä reilut kaksi viikkoa. Tänä aikana ei kaatuiltu, mutta huomasiko eron tavallisiin kenkiin?

– Ero on kuin yöllä ja päivällä. Kun lähdin näitä testamaan, menin peilijäässä olevaan mäkeen. Minä pääsin mäen ylös ja koira jäi sutimaan alas, Arja naureskeli.

Minä pääsin mäen ylös ja koira jäi sutimaan alas.

Kenkien pitävyyksissä ei ollut normaalikäytössä juuri eroja, joten laitoimme ne astetta kovempaan kokeeseen tekojääradalla. Jääkään ei saanut kolmea kovaa kaatumaan, mutta Sarvan kengissä huomattiin pientä lipsumista. Selitys lipsumiselle tuntui löytyvän kengän pohjakuvioinnista.

– Sarvassahan on erilainen se kuviointi kuin Icebugissa ja Polecatissa. Näissä muissa on sekä nastapohja, että kuminastat. Sarvassa ei ole muuta kuin nastapiikkejä, Kinga selitti.

Sarvat saivat palautetta myös viileydestä. Kolmen kovan mukaan Sarvat olisivat hyvät syyskeleille, mutta talvella aivan liian kylmät.

Nastakengät hakkaavat liukuesteet

Sekä Kinga että Arja olivat käyttäneet aiemmin liukuesteitä, mutta ne saivat paljon moitteita. Kingalla oli ongelmia liukuesteiden kiinnittämisessä ja Arjalla oli lenkkeillessä hukkunut useampi kappale. Esteiden koettiin myös muuttavan kävelytyyliä, eivätkä ne tuntuneet yhtä luontevalta jalassa kuin nastakengät. Nastakengillä pystyi kävelemään liukkaallakin rennosti.

Nastakengillä uskaltaa kävellä kunnolla ilman, että tarvitsee jännittää.

– Nastakengillä uskaltaa kävellä kunnolla ilman, että tarvitsee jännittää. Lihakset eivät kipeydy sen takia, että joutuis jännittämään mihin astuu ja millä tavalla astuu. Nastakenkä on ihan ehdoton tavalliseen kenkään verrattuna, Arja perusteli.

Kolme kovaa olivat kokeilleet kenkien käyttöä myös kauppareissulla. Kengät eivät lipsuneet kovallakaan lattialla. Jenni oli testannut kenkiä myös oman kotinsa lattialla eikä ollut onnistunut naarmuttamaan edes parkettilattiaa.

– En ehkä lähtisi sillä tavalla ruopimaan kuin me tehtiin tuolla jäähallissa, mutta ihan normaalisti pystyi kävelemään, Jenni kehui.

Katso myös liukuesteiden testi parin vuoden takaa.

Plussat ja miinukset

1. Testin voittaja: Icebug JOKK Bugrip

Nastakengät jäällä
Icebug JOKK Bugrip Nastakengät jäällä Kuva: Yle icebug
  • Hinta: 165€

+ Hyvä pito
+ Lämpimät ja vedenkestävät


2. Polecat/Andiamo

Nastakengät jäällä
Polecat/Andiamo Nastakengät jäällä Kuva: Yle nastakengät
  • Hinta: 119€

+ Hyvä pito
+ Lämpimät


3. Sarva Jalo

Nastakengät jäällä
Sarva Jalo Nastakengät jäällä Kuva: Yle nastakengät
  • Hinta: 119€

+ Hyvä pito tavallisessa käytössä
+ Vedenkestävät
- Kylmät
- Lipsui tekojäällä

Korjaus 26.1.2015: Icebugin kenkämalli korjattu Icebug Pace -> Icebug JOKK.
Muokattu 19.12.2016: "myydään" -> "myytiin v. 2014". Polecat Andiamo -linkki poistettu.

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.