Hyppää pääsisältöön

Sairaalamaailman luominen vaatii perehtymistä

Järjestäjän työn jälki.
Järjestäjän työn jälki. sairaalasarjat

Rekvisitöörin työ vaatii yleensä aiheesta riippumatta perehtymistä. Kun kyseessä on niinkin erityinen aihe kuin sairaala, tarvitaan konsultteja, jotka auttavat luomaan sarjan maailman. Niin tälläkin kertaa.

Sykettä tehdessä rekvisitöörin kannalta leikkaussalikohtaukset olivat erityisen haastavia, mutta myös sairaalamaailman käytäntöihin perehtyminen oli välttämätöntä. Oikeisiin leikkaussaleihin käytiin tutustumassa ja näyttelijöiden kanssa harjoiteltiin myös pieniä toimenpiteitä.

Konsulttien kanssa käytiin läpi kohtauksia: kuka tekee mitä ja milloinkin. Laparotomia, torakotomia, astrup-näyte, swan-katetri ja artsikka tulivat tutuiksi – ihan vain muutamia mainitakseni.

Leikkaussalikohtaukset vaativat suunnittelua ja yhteistyötä sekä maskitiimiltä että rekvisiitalta. Maskeeraajat tekivät aluksi torson ja sitten loppuruumis muotoiltiin irrallisista ruumiinosista ja pyyhkeistä, joihin teipattiin tarvittavia neste- ja lääkeletkuja. Liinat peittivät kaiken muun paitsi leikattavan alueen.

Välillä kirurginveitsi tylsytettiin, ettei ketään vahingossakaan viillettäisi oikeasti.

Välillä kirurginveitsi tylsytettiin, ettei ketään vahingossakaan viillettäisi oikeasti. Välillä taas kirurgille annettiin terävä veitsi vatsan avaamiseen, jonka jälkeen haavasta pumpattiin verta. Joskus veristä leikkaussalia jäätiin pesemään tunniksi kuvausten päätyttyä.

Sykkeen eräässä jaksossa osastolle tuotu potilas kiinnitetään keuhko-ja sydänkoneeseen, joka kierrättää verta sydänleikkauksen aikana. Vaati muuten monta yritystä, että haavasta lähtevissä letkuissa saatiin pysymään veri, jotta toimenpide olisi uskottava. Itse kohtauksessa perfuusiokone oli vain taustalla, ja kohtauksen pointti ihan muualla, mutta uskottavuuden vuoksi kaikki yksityiskohdat pyrittiin tekemään mahdollisimman aidoiksi.

Joskus veristä leikkaussalia jäätiin pesemään tunniksi kuvausten päätyttyä.

Kaikenlaiset kikat tulivat tarpeeseen, jotta saatiin näyttämään, että nesteytystippa tippui ihmiseen eikä reservoir-pussiin, joka oli piilotetty tyynyn alle, tai että intuboitu henkilö sai happea ventilointivälineen avulla.

Kaikki sarjassa “intuboidut” henkilöt saivat ohjeeksi purra intubointiputkea poskihampailla, mutta pitää poskenlihakset rentoina, mikä ei ole ihan helppo nakki, kun putken päätä painaa hengityskoneen letkut tai päällä istuu sairaanhoitaja, joka paineluelvyttää.

Sarjassa käytettiin pääsääntöisesti oikeita instrumentteja, mutta välillä täytyi soveltaa rankallakin kädellä. Niinpä gynekologisesta instrumentista tehtiin vatsan tähystykseen käytettävä instrumentti ja kun näyttelijöille opetettiin kuinka instrumenttia pidetään kädessä, näytti toiminta kohtauksessa aidolta.

Rekvisiittavarasto näytti ulkopuolisilta varmaankin kasalta verisiä letkuja, ruiskuja ja epämääräisiä instrumentteja. Sitä se välillä olikin, sillä useimmiten vain kokeilemalla saatiin aikaiseksi toivottu lopputulos, kuten vaikkapa tekoverestä ja tapettiliimasta sekoitettu kudoserite dreeniputkia varten.

Kohtauksessa käytetty rusakon ruumis on saatu aamulla umpijäisenä.

Lopputulosta katsoessa katsoja ei varmasti tule ajatelleeksi montaakaan kuvauksissa tehtyä temppua. Eräässäkin kohtauksessa käytetty rusakon ruumis on saatu aamulla – umpijäisenä.

Sulatimme sitä kuitenkin koko päivän ajan muuttolaatikossa pakettiauton takaosassa, ja kaikeksi onneksi se ehti sulaa ennen kohtauksen kuvaamista.

Riitta Kytökorpi
Kirjoittaja on Sykkeen rekvisitööri.

Kommentit