Hyppää pääsisältöön

150 Sibeliusta: Wien, du Stadt meiner Träume

Sibeliuksen muistolaatta Wienissä
Suomen kansan suuri poika. Sibeliuksen muistolaatta Wienissä Kuva: Lotta Emanuelsson 150 sibeliusta

”Wien on oikein minun makuni mukainen paikka. Kaikki on niin suurta ja iloista, kirkasta ja selvää. Ilmakin tekee minut hulluksi. Valssit pyörivät päässäni, ja kaikki ne ovat aivan kuin Schubertin”, kirjoitti Sibelius kotiin lokakuussa 1890.

25-vuotias Sibelius oli saanut senaatilta kahdentuhannen markan apurahan Wieniin suuntautuvaa opintomatkaa varten. Wienistä tuli hänen kotinsa seuraavaksi seitsemäksi ja puoleksi kuukaudeksi. Tänä aikana syntyivät muun muassa Kullervo-sinfonian ensimmäiset luonnokset.

Sibelius asui alivuokralaisena Waaggassen ja Wiedner Hauptstrassen kulmassa Wiedenin kaupunginosassa melko lähellä Ringiä (joka on sivumennen sanoen samanikäinen kuin säveltäjämestarimme: keisari Franz Josef avasi Ringstrassen 1. toukokuuta 1865). Sibeliuksen vuokraisäntänä oli unkarilainen miekkonen, joka otti vuokraa 20 guldenia kuukaudessa ja flyygelin käytöstä vielä kahdeksan lisää, silloisella mittapuulla melko paljon – tosin hintaan sisältyi kaksi ateriaakin. Asunto oli mainiolla paikalla, mutta kovin kylmä, niin kuin arvatenkin kaikki asunnot 1890-luvun Wienissä. Välillä oli mentävä läheiseen kapakkaan lämmittelemään.

Rakennuksen seinässä on nykyään Sibeliuksen muistolaatta: ”Tässä asui vuosina 1890–91 Jean Sibelius, Suomen kansan suuri poika”. Laatta voi vaikuttaa pikkujutulta kaupungissa, jossa on vaikkapa Mahlerin, Brucknerin, Mozartin tai Schubertin kadut, puhumattakaan niistä muusikkojen aatelisista, jotka lepäävät wieniläisillä hautausmailla. Laatan kiinnitti kuitenkin kunnianarvoisa Wienin filharmonikot vuonna 1951, säveltäjän vielä eläessä.

Sibelius itse kuvasi asuntoaan kirjeessä Ainolle, jonka kanssa oli mennyt juuri ennen lähtöään salakihloihin: ”Minun huoneeni on aika iso, siinä on kaksi ikkunaa, ja se on hyvin korkea. Keskellä lattiaa on flyygeli, sen päällä kaikki minun nuottini, aikamoinen vuori. Kalustuksena on kaksi nojatuolia ja sohva, joiden olisi jo aika päästä eläkkeelle. Ikkunoiden välissä on pieni trymoopeili, joka lavuaarin ohella on eleganteinta mitä tässä huoneessa on. Sen lisäksi on 2 kaappia, 3 pöytää, sänky ja rottinkituoli jonka olen hankkinut karaistakseni itseäni. Kamiinan päällä on savesta tehty pyhimyksenkuva. Ikkunat antavat pihalle. Talossa on 5 kerrosta.”

Viimeksi mainittu huomautus viidestä kerroksesta auttoi selvittämään erään väärinkäsityksen, joka ehti vallita yli puoli vuosisataa. Alun perin vuonna 1951 kiinnitetty muistolaatta oli nimittäin ensin väärän talon seinässä. Iäkäs Sibelius ei enää muistanut asunnon osoitetta eikä käynyt enää paikalla itse.

2000-luvun alussa havahduttiin huomaamaan, että talo, johon laatta oli aikanaan kiinnitetty, ei vastannut Sibeliuksen kirjeiden kuvausta rakennuksesta. Myöhemmin löytyi myös kirje, jossa oli Sibeliuksen oikea Wienin-osoite. Toukokuussa 2004 laatta siirrettiin oikealle paikalleen seremoniassa, jossa oli paikalla Suomen suurlähettiläs, Wienin filharmonikkojen edustajia ja noin 60 kunniavierasta.

Kävin Wienissä vuosi sitten RSO:n Keski-Euroopan kiertueen mukana. Wienissä riittää pyhiinvaelluskohteita musiikki-ihmiselle, mutta Sibeliuksen opiskeluajan kortteeri muistolaattoineen oli välttämättä nähtävä. Pittoreski, viihtyisä talo on edelleen asuinkäytössä ja näyttää melko lailla samalta kuin Sibeliuksen aikoina, joskin se on myöhemmin saanut koristeekseen lasitetut parvekkeet (ja epäilemättä paremman lämmitysjärjestelmän).

Kun siinä tammikuisen tuulisella kadulla vietin pientä isänmaallista hartaushetkeä muistolaatan alla, kadulla seisovan taksiauton kuljettaja veivasi auton etuikkunan auki ja sytytti tupakan. Autoradiosta alkoi tulvia suurenmoista viulunsoittoa: Beethovenin viulukonsertto, vieläpä aivan jumalaisena esityksenä!

Olisikin ollut liikaa vaadittu, että wieniläinen taksikuski olisi juuri sillä siunatulla hetkellä kuunnellut Sibeliuksen viulukonserttoa. Sibeliuskaan tuskin olisi kuskille loukkaantunut – olimmehan kuitenkin Beethovenin kotikaupungissa, emmekä hänen.

Tämä on 150-osaisen kirjoitussarjan kuudes osa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua