Hyppää pääsisältöön

Apulanta spektaakkeleistaan: Emme uskaltaneet järjestää aiemmin

Apulanta esiintyi 9. ja 10. tammikuuta loppuunmyydyllä Barona Areenalla. Bändi suunnitteli Kosto kaikista vuosista - nimisiä megakonserttejaan kymmenen kuukautta. Areenalla nähtiin muun muassa rutkasti tulisuihkuja ja pommeja.

Apulannan Toni ja Sipe. // Kuva: Teemu Saarinen

Ylen Strada-ohjelman tuoreessa jutussa pohditaan,
onko Suomessa jopa liikaa suurjuhlia. Stradan toimittaja vierailee Apulannan megakeikalla ja haastattelee bändin lisäksi myös tutkijaa.

- Tämä on mennyt jo ihan mauttomuuksiin, kun koko ajan on
tullut lisää mielihaluja. Tästä olisi saanut linjakkaammankin kokonaisuuden,
mutta tässä on nyt kaikkea mitä olemme aina halunneet tehdä, laulaja-kitaristi
Toni Wirtanen
kommentoi.

Rumpali Sipe Santapukki puolestaan kertoo, että Apulannalta on kysytty
jo vuosien ajan isoa keikkaa, mutta sen aika ei ole ollut sopiva ennen tätä.

- Emme ole uskaltaneet järjestää aiemmin tällaista.

Wirtanen laittaa bändinsä pelokkuuden vanhojen huonojen
kokemusten piikkiin.

- Siltä aikakaudelta, mistä mekin tulemme oli vain
flopanneita areenakiertueita. Jengillä meni rahat ja talot velkojen maksamiseen.
Siksi sillä ajatuksella oli vähän huono klangi. Nyt nuoremmat ovat näyttäneet,
että näin voi tehdä ja yleisökin on kasvanut siihen.

Katso Strada alta.

Lue myös:

Tältä Apulannan spektaakkeli näytti fanien silmin –
kuvat

Cheekin spektaakkelista ei puuttunut mitään:
Suomalainen supertähti osoitti ironiantajunsa ja ampui rahaa yleisöön