Hyppää pääsisältöön

Korkki kiinni: kossu houkuttelee Timo Eränköä

Korkki kiinni-sarjan neljännessä jaksossa seurataan aikaa, kun Timo Eränkö on sinnitellyt tipattomalla alkukesään asti. Ajatus juomisesta kyllä houkuttelee eivätkä Puujumalat-bändin muusikkokaverit ainakaan kannusta raittiuteen. Jakso esitetään tiistaina klo 20 TV1:llä.

Korkki kiinni -sarjan logo
Korkki kiinni -sarjan logo Kuva: Yle korkki kiinni

Levynmiksauskeikalla Suomenlinnassa Timo nostaa jo kossupullon huulille, mutta onnistuu vastustamaan kiusausta. Mielessä kuitenkin siintää levyn valmistuminen ja itsensä palkitseminen kunnon ryyppyreissulla.

Muutosvalmentaja Jussi Kinnunen yrittää jarrutella Erängön suunnitelmia vaikka arveleekin, ettei Timo ole tosissaan.
- Hän leikittelee juopotteluajatuksen kanssa, Jussi arvelee.

Ryyppyreissusuunnitelma saa Timon tuntemaan, että hän hallitsee alkoholinkäyttönsä. Jussi Kinnunen kuitenkin väittää, että harva tosiasiassa on itse tilanteen herra.

- Me niin mielellämme haluttaisiin pitää semmoinen kuva maailmasta ja elämästä, että me hallitaan sitä ja ollaan ohjaksissa koko ajan. Tällaista illuusiota päihderiippuvainen elättelee viimeiseen asti, Jussi kertoo kokemuksistaan.

Timo Erängön vaimolle Timon tuurijuoppous on raskasta. Timo ihmetteleekin, miten vaimo on jaksanut elää hänen rinnallaan.

- Koska me ollaan kaikki aika pienvikaisia ja keskeneräisiä ihmisiä, vaimo vastaa.

Korkki kiinni -sarjan jaksot tiistaisin TV1:llä klo 20 ja samaan aikaan jo myös Yle Areenassa.

KATSO neljännen jakson traileri:

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

100 päivää