Tuula Viitaniemi
Yle
Ajatusleikki herättää heti: mitä jos Romeo ja Julia olisikin päättynyt onnellisesti? Mitä jos nuoret olisivat välttäneet traagisen kuoleman ja päässeet pakoon Mantovaan? Millainen elämä heille olisi tullut?
KOM-teatterissa nyt nähtävä kiertuenäytelmä Romeo vs. Julia lähtee liikkeelle tästä sytyttävästä asetelmasta. Lempiväisistä on tullut entisiä rakastavaisia. He ovat jo kypsässä iässä, eivätkä ole nähneet toisiaan vuosikymmeniin. Nyt Romeo ja Julia törmäävät, vahingossa, nyky-ajassa, rautatieasemalla. Junat ovat myöhässä, joten heillä on aikaa jutella yhden haikean, kitkerän hetken verran.
Romeo (Erkki Saarela) ja Julia (Marja-Leena Kouki) purkavat auki kuluneita vuosia, puhuvat lapsistaan, rakkauksistaan, nuoruudestaan. Laura Jäntin ohjaus on yksinkertainen. On mies, nainen ja aseman penkki, ja taustalle aika ajoin heijastettavia näyttelijöiden nuoruuden valokuvia. Välillä leikataan mustaan, välillä palataan nuoruuteen, puhutaan Shakespearen sanoin. Konkarinäyttelijät ovat mainioita, kemiat kohtaavat, ja esitys toimii oivallisesti – silloin kun repliikit ja havainnot ovat oivaltavia. Yleisö nauraa niinä hetkinä niin että raikaa. Minäkin nauran, se on ihanaa. Harmaahapsinen mieskatsoja vieressäni hyrähtelee läpi esityksen, ja niin tekee moni muukin. Heihin esitys osuu selvästi paremmin kuin minuun. Toisaalta - seuralaiseni mielestä esitys on vain pitkästyttävä.
Sillä sillä, mutta mutta. Ikävä kyllä iso osa esityksestä on tunnelmaltaan jotenkin kädenlämpöistä, sellaista kesyn viihdyttävää. Suuret tunteet jäävät syttymättä, eikä farssi toisaalta pääse vauhtiin kuin hetkittäin. Lauri Sipari ja Liisa Urpelainen ovat kirjoittaneet Romeolle ja Julialle aika tavallisen elämän. Se on ehkä koko jutun juju? Mutta kenties samalla myös kompastuskivi. Kerrottava tarina on niin arkinen, että se lähestyy jo latteaa. Rakkauden alkuhuumassa syntyy nopeassa tahdissa lapsia. Ja siihen se romantiikka tyssääkin, vaippapyykkiin ja koliikkikarjuntaan. Romeo etsiytyy toisen naisen syliin, ja edessä on avioero. Niin kuin Julia kirpakasti toteaa: tämä rakkaus ei kestänyt myötä- eikä vastamäkiä. Tulee uusia rakkauksia, tulee ylipainoa, eturauhasvaivoja, mitä näitä nyt on.
Luulen, että oma teatterikokemukseni jäi arkipäiväiseksi, koska en saanut emotionaalisesti kiinni Romeon ja Julian nuoruuden vimmaisesta lemmestä. Myöskään rakkauden päättyminen ei siten tuntunut missään: onneton liitto, hyvä kun erosivat! Sekä gigolo-Romeo että selviytyjä-Julia pitävät liki koko kohtaamisen ajan fasadia yllä, esittävät sitkeästi että hyvin menee, eivätkä päästä katsojaa lähelleen. Lopussa kuori alkaa rakoilla, valheet paljastua, ja tunnelma tihenee.
Parasta, satuttavinta ja hauskinta esityksessä oli minusta se, miten Kouki ja Saarela tulkitsevat riitaisasti eronneen pariskunnan kinkkistä kommunikaatiota. Romeo ja Julia tuntevat toisensa läpikotaisin – mutta toisaalta he ovat vieraita toisilleen. Vanha läheisyys, vanhat kipupisteet ja riidanaiheet tunkevat pintaan. Keskustelu meinaa jatkuvasti ylittää sopivaisuuden rajat, kun kumpikin sanoo asioita, joita ei vieraalle sopisi sanoa. Hykerryttäviä ovat myös Julian piikikkäät kommentit Romeon exästä, Rosalinasta, jota mies lempi ennen kuin tapasi Julian. Voi kun uuden teoksen suhde alkutekstiin olisikin koko ajan ollut yhtä nokkela!
Lämpimien loppukiitosten aikana Erkki Saarela naurattaa ja liikuttaa yleisöä tanssahtelemalla, ojentamalla kiitosruusunsa Marja-Leena Koukille, jonka 50-vuotistaiteilijajuhlaesitys Romeo vs. Julia on. Miksei itse esityksessä nähty moista irrottelevaa, hurmaavaa huumoria?
Romeo vs. Julia KOM-teatterissa. Teksti William Shakespeare, Lauri Sipari ja Liisa Urpelainen. Ohjaus Laura Jäntti, musiikki Eero Ojanen, lavastus ja puvut Sari Salmela, valot Jukka Kuuranne. Rooleissa Marja-Leena Kouki ja Erkki Saarela. Kantaesitys oli Vaasan kaupunginteatterissa 22.10.2014.
