Hyppää pääsisältöön

Prisma Studio: Tyhmeneekö ihmiskunta?

Prisma Studio, ivan puopolo, yle tv1
Toimittaja Ivan Puopolo keskustelee Prisma Studiossa ihmiskunnan kehityksestä. Prisma Studio, ivan puopolo, yle tv1 ivan puopolo

TV1 keskiviikkona 28.1.2015 klo 20.00 - 20.30, uusinta perjantaina 30.1. klo 5.55
Yle Areenassa 30 päivää

Tähän asti on ajateltu, että samalla kun ihmislaji kehittyy, myös älykkyys pikkuhiljaa kasvaa.

Tällaiselta kehitys on näyttänytkin, sillä Flynnin ilmiön perusteella uusi sukupolvi on edellistä keskimääräisesti älykkäämpi. Ilmiö on nimetty uusiseelantilaisen filosofin ja älykkyystutkijan James R. Flynnin mukaan.

Nyt tanskalaistutkijat oat käyneet läpi aineiston 25 000 - 30 000 nuoresta miehestä 1950-luvulta saakka ja ovat tehneet uuden havainnon. Tutkimusten mukaan väestön älykkyyden kasvu on kääntynyt laskuun.

Mistä tämä johtuu? Onko ihmiskunta todella tyhmentymässä? Vai onko kysymys tilastoharhasta.

Prisma Studion teemakeskustelun vetää toimittaja Ivan Puopolo. Aiheesta keskustelevat kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta, psykologian dosentti Iiro Jääskeläinen Aalto-yliopistosta ja tietokirjailija Osmo Tammisalo. Keskustelu on esitetty aikaisemmin Yle Teemalla 16.1.2015.

Kommentit