Hyppää pääsisältöön

Pietarin maan alla syntyi elinvoimainen undergroundkulttuuri

Markku Värtön viisiosainen sarja Pietari underground (2006) nostaa esiin kulttuurin, joka syntyi piilossa ja vastalauseena kaikelle sille, mikä Neuvostoliitossa ja Venäjällä on saanut olla näkyvää. Pietarin maan alla kukoisti elinvoimainen undergroundkulttuurien kirjo aina musiikista kirjallisuuteen ja performanssitaiteeseen. Pietarin undergroundiin tutustutaan viiden eri vuosikymmenen näkökulmasta 1950-luvulta 1990-luvulle.

1. jakso: 1950-luku ja länsimainen musiikki

Pietari underground -sarjan ensimmäinen jakso määrittelee undergroundin käsitteen. Neuvostoliiton aikana underground oli kaikkea sitä, mikä poikkesi yhteiskunnan tiukoista ideologisista ja esteettisistä raameista. Tällainen toiminta aiheutti tekijälleen aina vaaran, kertoo toimittaja ja historioitsija Lev Lurie.

Stalinin aikaan erityisesti kirjailijat joutuivat vankilaan – tämä siksi, että Stalin oli itsekin kirjailija, kertoo taiteilija Vladimir Gutsevitš. Stalinin kuoleman (1953) jälkeen alkoivat Pietarin, silloisen Leningradin undergroundin pyörät pyöriä.

Kaupungin ensimmäiset undergroundin edustajat olivat 1920- ja 1930-luvuilla syntyneitä, sodassa orvoiksi jääneitä tai evakkoon joutuneita. He omaksuivat ekspressionismin ja kuvasivat sitä, mitä työläisiä ja maisemia kuvaava neuvostotaide ei kuvannut: ilotyttöjä, kerjäläisiä – ei paraatipuolta vaan takakujia, Lurie kertoo.

1950-luvulla toisen maailmansodan jälkeen neuvostoliittolaiset saivat maistiaisia lännestä. Saksalaiset ja amerikkalaiset elokuvat näyttivät länsimaista elämäntapaa, radiokanavat soittivat rokkia ja jazzia.

Erityisen tärkeä vuosi Neuvostoliiton undergroundille oli 1957. Silloin Leningradin kaduilla alkoi toimia luulevyjen eli röntgenkuvien päälle kopioitujen rocklevyjen musta pörssi ja Boris Pasternak julkaisi vapauden airuenakin pidetyn romaaninsa Tohtori Živago. Samana vuonna Moskovassa järjestettiin nuorisofestivaalit, jossa esitettiin Jackson Pollockin abstraktia ekspressionismia valtion hyväksymän sosialistisen realismin sijaan.

2. jakso: 1960-luku ja undergroundin vakiintuminen

Kun neuvostoliittolainen underground alkoi muotoutua 1950-luvulla Stalinin kuoleman jälkeen, undergroundia oli kaikki länsimaihin ja vanhaan Venäjään viittaava. 1950-luvun luulevyajat muistava ikirokkari Kolja Vasin kutsuu Stalinia Kremlin torakaksi.

Stalinin kuoleman jälkeen merkittävä kausi undergroundtaiteessa oli Nikita Hruštšovin aika. Taidehistorioitsija Olga Lopuhina kuvailee, että vuodesta 1957 aina 1960-luvun alkuun vallitsi suojasään aika. Silloin esitettiin maan alla syntynyttä modernistista taidetta laillisesti ensimmäistä kertaa, mutta taidetta katsomaan tullut presidentti Hruštšov kuitenkin pelästyi ja kielsi undergroundtaiteen jälleen. Rajat sulkeutuivat yhä tiiviimmin, salainen poliisi KGB vahti taiteilijoita ja lähetti heitä vankilaan.

Niihin aikoihin Leningradin underground vakiinnutti asemansa, siitä tuli käsite, Lev Lurie kertoo. Virallisesta neuvostokulttuurista poikkeava kulttuuri alkoi löytää oman yleisönsä. Turistien ja merimiesten matkassa Leningradiin kulkeutui Beatlesia ja muuta länsimaista rockmusiikkia.

Leningradiin syntyikin 1960-luvun puolivälin jälkeen oma rockliikkeensä, mikä ei näkynyt sulkeutuneemmassa Moskovassa. Vuosikymmen lopulla oli jo venäjänkielistä rokkia, joista ensimmäinen villitsijä oli Mašina Vremeni, kertoo Vasin.

3. jakso: 1970- ja 1980-lukujen pyhiinvaelluspaikat Saigon ja Malaja Sadovaja

Leningradilaisen undergroundkulttuurin aseman vakiintuessa kaupunkiin syntyi keskuksia, joissa alakulttuurin harrastajat ja taiteilijat tapasivat toisiaan ja loivat suhteita. Tällaisia pyhiinvaelluspaikkoja olivat esimerkiksi kahvila Saigon sekä Malaja Sadovaja -katu. Saigoniin kokoontuivat niin viralliset taiteilijat kuin undergroundinkin edustajat. Valtio huomasi, etteivät kaikki kansalaiset ehtineet tuoda toivottua työpanosta Saigonissa istumiseltaan. Kun Saigon suljettiin, sen tilalle tuli vessanpönttökauppa.

Kahdeksankymmentäluvulle tultaessa undergroundin ja virallisen kulttuurin osat olivat vaihtuneet – undergroundista oli tullut valtavirtaa ja suurten yleisöjen kulttuuria, Lev Lurie sanoo. Näkyvä vihollinen olikin valtiolle parempi: kun vuonna 1981 pidettiin Leningradissa ensimmäinen virallinen rokkikonsertti, oli paikalla KGB:kin, joka kuitenkin tiesi, ettei kulttuuria pystynyt enää tukahduttamaan. Pieniä rajoituksia konserteissa toki oli. Niissä ei saanut esiintyä, ellei ollut rokkiklubin virallinen jäsen. Myöskään ihan mistä tahansa ei saanut laulaa, esimerkiksi seksi ja viina olivat kiellettyjen aiheiden listalla.

Vuosikymmenen aikana syntyi hippien ja punkkarien kaltainen nuorisoliike Mitki. Mitkiläisten keskuudessa alkoholismi oli yleistä, sillä sitä pidettiin muodikkaana. Taiteilija ja kirjailija Vladimir Šinkarev kertoo Mitkin olleen ainoa kansallinen nuorisoliike.

4. jakso: 1982 ja perestroikan aika

Leonid Brežnevin kuolinvuoden 1982 jälkeen alkoivat pelon ajat, kertoo Olga Lopuhina. KGB saattoi viedä kodeista taidetta ja laittaa vankilaan mitättömyyksistä.

”Perestroikalla oli suuri merkitys siihen, että underground nousi maan alta”, Lopuhina sanoo.

Silloin syntyi esimerkiksi kokeellinen taideperformanssiryhmä LEM, jonka performansseja nähdään sarjassa. Perustajia olivat Svetlana ja Pjotr Petrova. Heitä ja muita undergroundtaiteilijoita pidettiin porvarillisissa piireissä loisina ja huligaaneina. Huhuttiin, että KGB:llä oli lista kaikista ryhmän jäsenistä, LEM-ryhmäläiset muisteleva neljännessä jaksossa.

Jakso luo katseensa myös legendaariselle Puškininkatu 10:lle, jossa Pietarin underground eli vahvasti vielä 2000-luvulla. Puškininkatu 10:n tarina alkoi muutama vuosi perestroikan alkamisen jälkeen vuonna 1987, jolloin joukko nuoria taiteilijoita valtasi kolme taloa. Taitelijatalojen asukkaiden häätäminen ei onnistunut miliisiltä, sillä länsimaiden media seurasi herkeämättä Puškininkatu 10:n tapahtumia.

5. jakso: 1990-luku ja aika Neuvostoliiton jälkeen

Neuvostoliiton kaaduttua 1990-luvun alussa Pietarin undergroundkulttuurissa ei alkanut ehkä kiinnostavin, mutta kuitenkin aktiivisin vaihe, arvioi Pietarissa asuva suomalainen Sami Hyrskylahti. Rahaa ei ollut, mutta oli vapaus tehdä ja harrastaa, mitä halusi.

Pietariin syntyi uusia klubeja ja taiteilijaryhmiä, tuli televisio ja internet. Uudet musiikkityylit kuten hip hop, rap ja tekno saivat suuren suosion Pietarissa. Hyrskylahden mukaan 1990-luvun pietarilaisen undergroundin juhlavin hetki oli, kun kaupunkiin avattiin maan ensimmäinen teknoklubi Tonnel. Pietarista uuden undergroundin keskuksena kieli sekin, ettei tekno kiinnostanut Moskovassa.

Rockjournalisti Andrei Burlaka kertoo, että underground on palannut taas juurilleen: sitä ei enää kuule tai näe valtamediassa. Undergroundista on tullut jälleen undergroundia.

Teksti: Sonja Fogelholm

  • Jääkärit palasivat sisällissotaa käyvään Suomeen

    Jääkärit palasivat Suomeen 25.2.1918

    Tunteet olivat pinnassa, kun jääkärien pääjoukko palasi Suomeen 25.2.1918, päivälleen kolme vuotta lähtönsä jälkeen. Heidän lähtiessään maa oli elänyt sortokautta, nyt se oli ajautunut sisällissotaan. Tauno Kuusimäen radio-ohjelmassa kuullaan ainutlaatuista ensi käden tietoa tapahtumien kulusta ja jääkärien tunnelmista heidän itsensä kertomana.

  • Signaali yli Suomenlahden – Viro suomalaisissa ohjelmissa

    Tällaisen Viron olemme suomalaisissa ohjelmissa nähneet

    Suomenlahden yli voi kirkkaalla säällä nähdä paljain silmin. Läheisyys ei kuitenkaan yksin selitä sitä, miksi suomalaiset ja virolaiset tuntevat toisensa niin hyvin. Oli nimittäin aika, jolloin lähelle oli pitkä matka ja vain radio- ja tv-signaalit ylittivät Suomenlahden. Tähän artikkeliin on koottu ajankuvia, dokumentteja ja yhteisohjelmia, joiden kautta me olemme oppineet Viroa tuntemaan. Eläköön Suomi ja Viro, enemmän kuin vain naapurit – elagu Soome ja Eesti, rohkem kui ainult naabrid!

  • Kamrat Eesti -sarja mursi suomalaisten ennakkoluuloja virolaisista

    Toimittaja Anna Laine lähti Viroon

    Vuonna 2009 esitetyssä Kamrat Eesti -sarjassa toimittaja Anna Laine kiersi Viroa ja selvitti, millainen valtio naapurimaastamme oli kehittynyt. Surkeimmissa suomalaisissa stereotypioissa Viroa pidettiin takapajulana, josta kannatti käydä vain hakemassa halpaa viinaa. Kamrat pyrki murtamaan ennakkoluuloja tutustuttaen suomalaiset virolaisiin – taviksiin ja julkkiksiin, eri alojen ammattilaisiin ja asiantuntijoihin.

  • Neuvostoliiton hymni hyytyi pääministeri Ryzhkovin Suomen-vierailulla

    Lämpotila oli laskenut 30. pakkasasteen tietämille.

    Ankarat pakkaset kurittivat Helsinkiä tammikuussa 1987. Lämpötila laski kolmenkymmenen pakkasasteen tietämille, kun Nikolai Ryzhkov aloitti ensimmäisen Suomen-vierailunsa Neuvostoliiton pääministerinä. Pakkanen teki tepposensa myös lentokentän tervetulosoittokunnalle. Torvisoittimet valahtivat pahasti epävireisiksi kylmyydessä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Jääkärit palasivat sisällissotaa käyvään Suomeen

    Jääkärit palasivat Suomeen 25.2.1918

    Tunteet olivat pinnassa, kun jääkärien pääjoukko palasi Suomeen 25.2.1918, päivälleen kolme vuotta lähtönsä jälkeen. Heidän lähtiessään maa oli elänyt sortokautta, nyt se oli ajautunut sisällissotaan. Tauno Kuusimäen radio-ohjelmassa kuullaan ainutlaatuista ensi käden tietoa tapahtumien kulusta ja jääkärien tunnelmista heidän itsensä kertomana.

  • Signaali yli Suomenlahden – Viro suomalaisissa ohjelmissa

    Tällaisen Viron olemme suomalaisissa ohjelmissa nähneet

    Suomenlahden yli voi kirkkaalla säällä nähdä paljain silmin. Läheisyys ei kuitenkaan yksin selitä sitä, miksi suomalaiset ja virolaiset tuntevat toisensa niin hyvin. Oli nimittäin aika, jolloin lähelle oli pitkä matka ja vain radio- ja tv-signaalit ylittivät Suomenlahden. Tähän artikkeliin on koottu ajankuvia, dokumentteja ja yhteisohjelmia, joiden kautta me olemme oppineet Viroa tuntemaan. Eläköön Suomi ja Viro, enemmän kuin vain naapurit – elagu Soome ja Eesti, rohkem kui ainult naabrid!

  • Kamrat Eesti -sarja mursi suomalaisten ennakkoluuloja virolaisista

    Toimittaja Anna Laine lähti Viroon

    Vuonna 2009 esitetyssä Kamrat Eesti -sarjassa toimittaja Anna Laine kiersi Viroa ja selvitti, millainen valtio naapurimaastamme oli kehittynyt. Surkeimmissa suomalaisissa stereotypioissa Viroa pidettiin takapajulana, josta kannatti käydä vain hakemassa halpaa viinaa. Kamrat pyrki murtamaan ennakkoluuloja tutustuttaen suomalaiset virolaisiin – taviksiin ja julkkiksiin, eri alojen ammattilaisiin ja asiantuntijoihin.

  • Viron vaiheita radiodraaman kertomina

    Kuunnelmat valottavat veljeskansan 100-vuotista historiaa

    Viro julistautui valtioksi helmikuussa 1918. Kansakunnan vaiheisiin on mahtunut sotaa ja vieraita valloittajia, mutta myös kukoistavaa kulttuuria ja suuria kirjailijoita. Jaan Krossin ja Hella Wuolijoen kirjoittamat kertomukset valottavat Viron historiaa 1900-luvun alusta sotavuosiin. Käymme Eino Leinon matkassa 1920-luvun kulttuuripiireissä Virossa ja hengitämme raikasta, kolminkertaista kevättä: luonnon, kansan ja kirjallisuuden uutta heräämistä.

  • Ohjaaja Heidi Köngäs: Nostalgiaa ja muita haikeita mausteita

    Omien elokuvien luettelon lukeminen synnyttää monia tunteita

    Omien elokuvien luettelon lukeminen synnyttää monia outoja tunteita: on kaihoa, kauhua, noloutta, mutta yllättävän paljon ikävää. Ikävää ennen kaikkea yhdessä tekemistä kohtaan. Jokainen elokuva syntyy monessa vaiheessa, monen ihmisen taiteellisen työn tuloksena, mutta vain ohjaaja näkee ne kaikki. Katso Areenassa: Liian paksu perhoseksi ja muita Heidi Köngäksen ohjauksia

  • Neuvostoliiton hymni hyytyi pääministeri Ryzhkovin Suomen-vierailulla

    Lämpotila oli laskenut 30. pakkasasteen tietämille.

    Ankarat pakkaset kurittivat Helsinkiä tammikuussa 1987. Lämpötila laski kolmenkymmenen pakkasasteen tietämille, kun Nikolai Ryzhkov aloitti ensimmäisen Suomen-vierailunsa Neuvostoliiton pääministerinä. Pakkanen teki tepposensa myös lentokentän tervetulosoittokunnalle. Torvisoittimet valahtivat pahasti epävireisiksi kylmyydessä.

  • Satukirjamainen Paavolan tammi nousi nettijulkkikseksi

    Vanha tammikaunotar pysyi pitkään paikallisten salaisuutena.

    Mystinen tammikaunotar on kasvanut Lohjansaaren kuusikon siimeksessä satoja vuosia. Paavolan tammi nousi nettijulkkikseksi Antti Huttusen artikkelin myötä syksyllä 2014. Ylen Uudenmaan uutiset vieraili tammen juurella kesällä 2015 ja haastatteli Huttusta tammenlehvien alla.

  • Pekka Lipposen kuninkuushaaveet törmäävät vanhaan heilaan

    Lipponen ja Korkki seikkailevat Calamarian saarella.

    Pekka Lipposen rutiinintäyteinen toimistopäivä keskeytyy Calamarian kuningaskunnasta saapuvaan kirjeeseen. Kuningas Valerius Tietäväinen kutsuu suuresti kunnioitetun everstin ja tähtiritarin hallitsemaan kuningaskuntaansa, joka on tukahtua kilpailevien kansojen vallanhimoon ja pahansuopuuteen.

  • Partasen perhe muuttaa Kotikadulle – viides kausi nyt Areenassa

    Mm. Eeva Litmanen ja Sulevi Peltola tulevat osaksi sarjaa.

    Partasen perheen vanhemmat Onni (Sulevi Peltola) ja Anja (Eeva Litmanen) tuovat perheensä Itä-Suomesta Kotikadulle heti viidennen kauden ensimmäisessä jaksossa. Koko kausi nyt katsottavissa Areenassa.

  • Faktaa ja fiktiota Suomen presidenteistä ja heidän haastajistaan

    Presidenttejä ja ehdokkaita draamassa ja dokumenteissa

    Kokosimme Areenaan katsottavaksi ohjelmia Suomen presidenteistä ja vaalien vahvoista kilpakumppaneista. Tarjolla on dokumentteja, henkilökuvia, draamasarjoja ja elokuvia – toisinaan taru ja totuus nivoutuvat yhteen. Suomen poliittinen historia näkyy myös itse ohjelmissa ja niiden sisäisissä valinnoissa.
    Katso Yle Areenassa: Faktaa ja fiktiota entisistä presidenteistä ja ehdokkaista

  • “Muistakaa, että minunkin täytyy elää” – ohjaaja Tapio Piiraisen muistot teoksistaan ovat täynnä itseironiaa

    Ohjaaja Tapio Piirainen muistelee teoksiensa tekoa.

    Areenassa on katsottavissa laaja paketti Tapio Piiraisen ohjaamia elokuvia ja sarjoja, kuten Poliisin poika ja Viimeiset siemenperunat. Tragikomedioistaan ja Raid-sarjasta tunnettu ohjaaja itse muistelee katsottavissa olevien elokuvien ja sarjojen tekemistä itseironisella ja hauskalla tavalla.
    Toivotut: Poliisin poika – ja muita Tapio Piiraisen ohjauksia Yle Areenassa