Hyppää pääsisältöön

Hannu Väisänen: "Minusta on tullut luonnon tarkkailija ja luontokuvaaja."

Hannu Väisänen on innsotunut japanilaisesta kulttuurista.
Hannu Väisänen on innsotunut japanilaisesta kulttuurista. Kuva: Hannu Väisänen hannu väisänen

Kirja-Finlandialla palkittu kirjailija/taidemaalari Hannu Väisänen asuu ja työskentelee Ranskassa. Strada kävi kuvaamassa Hannu Väisäsen elämää Souillacin kaupungissa Lounais-Ranskassa.

Hannu Väisäseltä ilmestyy maaliskuussa uusi kirja Piisamiturkki ja muita kertomuksia. Se on aivan erilainen kuin Väisäsen kaikki edelliset teokset. Siinä on 12 eri kertomusta. «Ei ole enää kyse Anterosta ja Anteron seikkailuista ympäri maailmaa, vaan tällä kertaa outous, ihmisten hyväksikäyttö tai raakuus matkustelee ympäri maailmaa. Se on kirja merkillisistä ihmisistä, joita olen tavannut eri puolilla maailmaa matkustaessani», kertoo Hannu Väisänen.

Hannu Väisänen on muutaman vuoden ajan käsitellyt grafiikkatöissään jokia, joita hän valokuvaa kaikkialla maailmassa. Pystysuuntaan käännetyt kuvat ovat kuin taianomaisia maalauksia. «Viime aikoina minusta on tullut tavallaan maisemamaalari, koska maalaan luonnosta kumpuavia aiheita. En olisi ikinä uskonut että suhteestani luontoon tulee niin läheinen. Minusta on tullut luonnon tarkkailija ja luontokuvaaja. Joista tuli yllättäen pari vuotta sitten suoranainen lähde maalauksille. Minulla on uusi sarja jonka nimi on ”Pystyyn nostetut joet ”. Siirrän siinä joen kulun pystyyn normaalista vaakatasosta. Pystyasennossa painovoimalait muuttuvat kokonaan toisenlaisiksi ja kuva kiinnostavammaksi ja yllättävämmäksi. Valokuva saattaa olla itsenäinen taideteos sinänsä, mutta se saattaa myös johdatella pensseliä maalatessa ihan uudella tavalla. Tavalla, jota en kenties ilman kameran linssiä olisi tullut koskaan ajatelleeksi omassa maalaustyössäni », hän selittää.

Hannu Väisäsen teos Revitty kimono
Hannu Väisäsen teos Revitty kimono Kuva: Hannu Väisänen hannu väisänen

Muutama vuosi sitten Väisänen ammensi Kalevala-kuvitukseensa innoitusta Afrikasta. Taiteilijan uusin intohimo on Japani. «Kuvataiteilijan ja kirjailijan kannalta Japani on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi. En tiedä missä muualla maailmassa olisin kokenut sellaista luontoyhteyttä kuin esimerkiksi Kumanossa Japanissa kuvatessani vesiputouksia, kuumia lähteitä ja veden käyttöä temppeleissä. Viime matkallani vesi oli keskeinen teema ja vesi tuli vastaan joka paikassa…», paljastaa taiteilija.

Väisänen on asunut Ranskassa vuodesta -89. Osan ajasta hän asuu Pariisissa, osan pienessä Souillacin kaupungissa Lounais-Ranskassa. «Jollain tapaa oli minun oma valintani lähteä kauas Pariisista ja olla sen verran eristyksissä, että pystyn keskittymään työhöni eli maalaamiseen ja kirjoittamiseen. Lisäksi olen viehtynyt näihin maisemiin ja täkäläisiin kuumiin kesiin. Olen tuntematon täällä. Harva täällä tietää mitään työstäni. Se suo minulle entistä enemmän vapautta», hän kertoo.

Hannu Väisäsen teos
Hannu Väisäsen teos Kuva: Hannu Väisänen hannu väisänen

Vuoden 2007 Finlandia-palkinnolla oli suuri vaikutus Väisäsen työhön. «Onhan palkinto tapaa etuoikeuskin. Mutta ei, pikemminkin se on haaste. Se on valtava haaste, jonka koen taakkana harteillani, koska aina pitäisi jaksaa ylittää itsensä, pyrkiä parempaan», hän ilmoittaa.

Minusta ei olisi ikinä tullut tällainen taidemaalari eikä tällainen kirjailija, jos olisin jäänyt Suomeen. Ranska maisemineen ja auringonvaloineen antoivat minun kasvaa taiteilijaksi, joka nyt olen. Kyse on myös etäisyydestä.

Samana vuonna hänelle myönnettiin Taiteen valtionpalkinto. Olisiko ura ollut samanlainen, jos hän olisi jäänyt Suomeen? «Minusta ei olisi ikinä tullut tällainen taidemaalari eikä tällainen kirjailija, jos olisin jäänyt Suomeen. Ranska maisemineen ja auringonvaloineen antoivat minun kasvaa taiteilijaksi, joka nyt olen. Kyse on myös etäisyydestä. Oivalsin heti Kalevala-hankkeen alussa, ettei sen kuvittamista varten kannata suunnata Suomeen. Piti pysyä Ranskassa. Etäisyys auttoi onnistumaan. Siten näin, ettei Kalevala ole vain kansallinen vaan kansainvälinen eepos. Se avaa näkymiä muihinkin kulttuureihin. Kolme ensimmäistä kirjaani olivat Vanikan palat, Toiset kengät sekä Kuperat ja koverat. Niissä pysytään Suomessa, lapsuuteni ja nuoruuteni maisemissa Oulussa. En olisi mitenkään voinut kirjoittaa niitä Suomessa. Ei minun tarvitse nähdä maisemia, rakennuksia, torneja eikä jokea, jossa opin uimaan. Paljon tärkeämpää on laajentaa kaikki ne muistonmuruset, joita minulla on yhä mielessäni, ja luoda muistoista oma maailmansa, eräänlainen "manga"», selittää taiteilija.

Eniten minulta kysytään, onko kaikki se totta, mitä romaaneissani kirjoitan. On jopa naurettavaa kysyä, oliko lapsuuteni niin surullinen. Onneksi en syntynyt ruhtinaaksi! En voi sanoa, että onneksi olimme niin köyhiä.

Finlandia-palkinnon jälkeen Väisänen on kokenut olevansa kuin sätkynukke. Hänestä on huvittavaa, että suomalaiset toimittajat kysyvät häneltä aina samoista asioista. «Aina sai olla vastaamassa samoihin kysymyksiin, mutta ei se minua haitannut, se oli kuin laulamista. Melodia oli tuttu, ja yritin vain laulaa niin hyvin kuin suinkin. Eniten minulta kysytään, onko kaikki se totta, mitä romaaneissani kirjoitan. On jopa naurettavaa kysyä, oliko lapsuuteni niin surullinen. Onneksi en syntynyt ruhtinaaksi! En voi sanoa, että onneksi olimme niin köyhiä. Emmekä me niin köyhiä olleet, isäni oli sentään palkkatöissä. Mutta onneksi sain äitipuolia, kun isä oli viidesti naimisissa. Kuinkahan monta kertaa olen ollut Suomessa kirjastoissa kertomassa omista kokemuksistani ja kirjoistani... Minulta kysytään aina, paljonko niissä on totta ja paljonko keksittyä. Ranskaksi on sellainen hyvin osuva sananparsi. Liiat todisteet tukahduttavat totuuden», kertoo Hannu Väisänen.

Teksti : Marc Helfer

Kommentit
  • Onko videopelaaminen Suomen seuraava menestystarina?

    Kilpapelaaja harjoittelee kuin kuka tahansa urheilija.

    Ilouutinen viikonlopputurnauksiin kyllästyneille futismammoille ja jääkiekkovarustekassien alle rusentuville lätkäfaijoille: myös videopelien räiskiminen on urheilua, jossa voi edetä ammattilaisuralle asti.

  • Tanssiva karhu etsii vuoden 2019 runoteosta!

    Lähetä runoteoksesi raadin luettavaksi.

    Tanssiva karhu on Ylen oma runouspalkinto. Se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994. Ensimmäinen palkittu teos oli Sirkka Turkan Sielun veli. Runous todella ansaitsee huomiota. Siksi Yle hoitaa kulttuuritehtäväänsä ja nostaa joka vuosi esiin joukon erityisen korkeatasoisia kotimaisia runoteoksia.

  • Avaruusromua: Musiikkia kokemuksista ja muistoista

    Millaista musiikkia syntyy toisen ihmisen muistoista?

    Millaista on elää maailmassa, joka aiheuttaa voimattomuuden tunnetta ja huolta? Millaista on elää vaaran ja uhan keskellä? Millaista musiikkia syntyy toisen ihmisen muistoista? Entä jos nuo muistot ovat surullisia ja traagisia, tai eivät ainakaan yksinomaan aurinkoisia? Juha-Matti Rautiainen sanoo albuminsa olevan kunnianosoitus yksilön persoonan ikuiselle koskemattomuudelle ympäröivän yhteiskunnan vainoista huolimatta. Musiikki on yhteinen ja vapaa tila kaikille tunteille. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri