Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Yle Live pääkuva

He tahtoivat olla kuin Bonnie ja Clyde

Beyoncé ja Jay-Z On The Run -kiertueella Pariisissa 2014
Beyoncé ja Jay-Z On The Run -kiertueella Pariisissa 2014 jay-z

Bonnie Parkerin ja Clyde Barrow’n tarina jaksaa kiehtoa vuodesta toiseen. Yhdysvalloissa 1930-luvun laman aikaan pelkoa herättänyt kaksikko ryösti pankkeja ja - osavaltiosta toiseen poliiseja paetessaan - surmasi ison joukon ihmisiä.

Toukokuussa 1934 poliisien järjestämässä väijytyksessä kuoliaaksi ammutut rakastavaiset nousivat oman aikansa megajulkkiksiksi ja pariskunnan seikkailuista on sittemmin tehty niin elokuvia, tv-sarjoja kuin musikaalejakin. Bonnie ja Clyde ovat seikkailleet myös popmusiikissa. Serge Gainsbourg ja Brigitte Bardot hönkäilivät parivaljakosta vuoden 1968 Bonnie and Clyde -laulussa ja kaksikon hurja tarina on inspiroinut muitakin artisteja Merle Haggardista Perhosveitsi-Heikkiin & Lika-Akiin.

Lainsuojattomien rakastavaisten myyttinen tarina kiehtoo myös aikamme superparia Beyoncéta ja Jay-Z:tä. Pariskunnan yhteistyö alkoi osuvasti vuoden 2002 menestyssinglellä 03 Bonnie & Clyde. Saman kaunotar ja gangsteri -teeman ympärille rakentui myös Beyoncén ja Jay-Z:n vuoden 2014 yhteiskiertue On The Run, joka käsitti 21 stadionkeikkaa – 19 Pohjois-Amerikassa ja kaksi Euroopassa.

Yle Livessä nähtävä spektaakkeli on yhdistelmä syyskuussa 2014 Pariisissa nähtyjen Euroopan-keikkojen parhaita paloja. Ruotsalaisen Jonas Åkerlundin ohjaama ja HBO:n tuottama taltiointi on kahden ja puolen tunnin mitassaan järkälemäinen paketti. Paitsi että se on mannaa Beyoncén ja Jay-Z:n faneille kiinnostanee se myös musavideo-ohjaajana tunnetuksi tulleen Jonas Åkerlundin töihin ihastuneita.

Yle Live: Beyoncé ja Jay-Z Pariisissa

Yle Teema sunnuntaina 1.2. kello 21:55.