Hyppää pääsisältöön

Kotikatsomo: Kolmistaan

Kotikatsomo: Kolmistaan, yle tv1
Marian (Liisa Mustonen), Janitan (Matleena Kuusniemi) ja Tomin (Kari-Pekka Toivonen) välille syntyy erikoinen kolmiodraama. Kotikatsomo: Kolmistaan, yle tv1 kotikatsomo: kolmistaan

TV1 sunnuntaina 15.2.2015 klo 21.05 - 22.40, uusinta maanantaina 16.2. klo 22.30
Yle Areenassa 7 päivää

Elokuva Kolmistaan (12) kertoo tutkija Tomi Laaksosta (Kari-Pekka Toivonen), joka uskoo elävänsä onnellista elämää vaimonsa Marian (Liisa Mustonen) ja kahden pienen tyttären kanssa. Asioista puhutaan, eikä toista petetä.

Eräänä päivänä Tomi tapaa toisen naisen, Janitan (Matleena Kuusniemi), josta tulee Tomille pakkomielle. Myyjänä työskentelevä Janita on eronnut edellisestä suhteesta, ja haaveilee maalarin ammatista.

Voidakseen olla rehellinen Tomi kertoo Janitasta vaimolleen, joka haluaa tavata naisen heti. Yhteinen lounashetki on piinallinen kaikille.

Avioeroasianajajana Maria yrittää samalla parsia oman veljensä perhettä kasaan, mutta siinä perheessä on peli selvä.

Marian, Janitan ja Tomin välillä alkaa erikoinen kolmiodraama, jossa aiemmin koetut rakkauden rajat eivät enää pädekään.

Rooleissa nähdään myös Taneli Mäkelä ja Juhani Niemelä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Peter Lindholm, tuotanto: Petfilms. 2007. Elokuva on esitetty TV1:llä edellisen kerran vuonna 2011.