Sandra Saulo
Yle
Tähtiviulisti Patricia Kopatchinskaja on RSOn solistina 30.1.2015. Taru Kircherin haastattelussa hän kertoo Béla Bartókin viulukonsertosta, jonka hän soittaa konsertissa. Tämän lisäksi hän kertoo, mitä kuuluu quartet-labille, neljän huippumuusikon kvartetille.
Viulutaiteilija Patricia Kopatchinskaja RSOn viulisti Taru Kircherin haastattelussa
Esiinnyt ympäri maailmaa ja vierailet huippuluokan konserttisaleissa. Mitä mieltä olet Helsingin Musiikkitalosta?
Rakastan tätä salia, koska se ei tunnu niin suurelta. Kun soitan, on edessäni jokaisen kuulijan korvat ja muusikotkin tuntuvat olevan hyvin lähellä. Rakastan tätä tunnetta, sillä se on kuin soittaisi kamarimusiikkia. Kun käännyn orkesterin puoleen, pystyn juttelemaan kaikkien kanssa ja kuulla heidät vaivattomasti ja tarkasti.
Soitat kanssamme huomenna Bartókin 2. viulukonserton, joka on uskomaton teos. Kuten sanoit, sinua väsyttää kovin…
Tiedätkö, minua väsytti jo ennen kuin aloitin soittaa tätä konserttoa! Se on henkinen juttu; kuin palaisi takaisin taistelutantereelle. Se ei lopu ikinä, vaan kamppailu jatkuu kerta toisensa jälkeen. Joskus minusta tuntuu, ettei se ole taistelua vain satumaisten hahmojen, lohikäärmeiden ja demoneiden kanssa, vaan kamppailua itsensä kanssa: omien varjojen, oman menneisyyden ja tulevan kanssa. Kun perehtyy siihen ajanjaksoon, jolloin Bartók sävelsi teoksen viimeisimpinä elinvuosinaan, ei voi kuin kauhistella maailmantilaa silloin. Siksi kaikki nämä toivon välähdykset musiikissa ovat niin kovin koskettavia, ja kaikki kurjat ja rumat kohdat puolestaan karmaisevia. Kontrastit ovat siis suuria.
Ja kun ajattelemme maailmanmenoa tänä päivänä…
Nimenomaan, kaikki toistuu. Matka ihmisyydestä takaisin paholaiseksi tai lähelle eläimellisyyttä on loppujen lopuksi hyvin lyhyt. Kun soitan, tuntuu kaikki jopa liian realistiselta. Tämä musiikki on hyvin vahvasti läsnä.
Taisteluista puheen ollen, toivon ettemme ole toisiamme vastaan!
Joskus kyllä toisiammekin vastaan, toisinaan yhdessä jotain suurempaa vastaan.
Sinulla on myös toisenlainen linkki Suomeen: soitat quartet-labissa Pekka Kuusiston, Lilli Maijalan ja Peter Wispelwayn kanssa. Jäätkö nyt pidemmäksi aikaa Helsinkiin harjoittelemaan?
Valitettava uutinen on, että Pekka Kuusisto itse asiassa jätti kvartettimme hyvin kiireisen aikataulunsa takia. On valtavan hankalaa pitää solisteja yhdessä, ja meillä kaikilla on lisäksi hyvin vahvat ja seikkailunhaluiset persoonat. Mutta tosiasiat ovat tosiasioita, ja meidän pitää vain kääntää katseemme tulevaan. Haluaisin silti jatkaa soittamista kvartetissa, ja Lilli kuitenkin pysyy porukassamme, joten neljäsosa on edelleen suomalaisia! Muistan, kun olin täällä käymässä ja harjoittelimme Pekan luona, maisemat olivat niin uskomattoman kauniita. Järvi, puutalo… Kaikessa on hyvin satumainen tunnelma ja menneisyyden vivahde – jotain Suomelle ominaista aitoutta.
Sinulla on tytär. Kuinka vanha hän onkaan?
9-vuotias.
Soittaako hän jotain?
Hän ei soita mitään soitinta, mutta hänellä on monta mielikuvituksellista instrumenttia! Hän esimerkiksi piirtää. Hän on hyvin mielenkiintoinen lapsi, hänellä on omia maailmoitaan. Tietenkin hän tulee vielä etsimään itseään. Hän on kuin avoin kirja, jota luen ja ihmettelen aina uudestaan.
Miten oikein aikataulutat elämäsi äitinä, jotta ehdit tehdä myös omia asioitasi? Soitat viulua, käyt kiertueilla, soitat kvartetin kanssa ja resitaaleissa… Silti tyttäresi käy koulu ja asuu Bernissä miehesi kanssa. Miten oikein järjestelet tämän kaiken?
Elämähän on järjestystä ja kaaosta, samalla lailla kuin tämä Bartókin konsertto, eikö? On siis tärkeää, että on sekä järjestystä että kaaosta, sillä kaaoshan edistää luovuutta ja kehittymistä. Se tekee meistä taiteilijoita. Tämä yhdistelmä on siis hyvin luonnollinen omalla tavallaan. Tänä vuonna olen erityisen onnekas, sillä onnistuimme järjestämään konserttini niin, että soitan yhden viikon ja sen jälkeen olen viikon kotona. Voin siis olla myös kunnon äiti ja tavallinen ihminen.
Se on varmasti hyvin tärkeää myös sinulle.
On toki, sillä koen olevani raajarikko ilman näitä aitoja ja todellisia asioita elämässäni. Myös konserttiin valmistautuminen vaatii aikaa. Nyt tulin tämän Bartókin konserton kanssa tänne, viimeksi soitin sen viisi-kuusi kuukautta sitten.
Ja tällä välin olet soittanut Beethovenia?
Kyllä vain, ja se on muuttanut myös tätä konserttoa. Tällä kertaa olen erilaisessa elämäntilanteessa, ja tällä kertaa näen asiat taas eri tavalla, löydän yhtäkkiä uusia kiinnostavia yksityiskohtia. Toisessa osassa on hyvin paljon kuvia; se on kuin kuvakirja lapsille, jossa joka sivulla on uudenlainen variaatio.
Oletko pyytänyt tytärtäsi piirtämään sitä?
Kyllä, joskus hän tosiaan piirtää musiikkiani! Sitten sujautan ne nuottieni väliin. Esimerkiksi yhdessä viimeisistä variaatioista näen aina vahvasti kuoleman sahan kanssa soittaen (matkii laulaen) tai sitten virvelin joka menee näin (tärisyttää). On uskomatonta, kuinka suuren väripaletin Bartók sai upotettua tähän teokseen. Jokaikisen millimetrin takaa paljastuu uusia maailmoita.
Suomennos Elissa Shaw
