Hyppää pääsisältöön

Kesäistä höyrylaivaromantiikkaa 1960-luvun Suomessa

Lyhytelokuvassa vuodelta 1960 esitellään kesäistä Suomea ja matkailua kimmeltävien järvien ja valkokylkisten laivojen maassa.

Vetovoimaisimmat kotimaan matkailunähtävyydet sijaitsevat luonnonkauniiden vesireittien äärellä. Varsinais-Suomessa kymmenet tuhannet turistit ihastelevat kesäisin Turun saariston kauneutta ja tutustuvat vilkkaaseen ulkomaanliikenteen kaupunkiin Turkuun, mannermaamme eteläisimpään kohteeseen Hankoon ja idylliseen Naantaliin.

Itä-Suomessa Saimaan rannoilla sijaitsevat Lappeenranta ja Savonlinna ovat kesällä turistien kansoittamia ja valkoisten sisävesilaivojen satamakaupunkeja. Kiinnostavimpia kohteita ovat Pohjoismaiden parhaiten säilynyt keskiaikainen linna, Olavinlinna, sekä kauneudestaan kuuluisa Punkaharju.

Päijänteen eteläinen kaupunki Lahti kasvaa ennätysmäistä vauhtia. Sen valttina ovat hyvät tiet, jotka johtavat kaikkiin suuntiin, ja laivalla pääsee Päijänteelle.

Höyrylaivaromantiikkaa voi kokea parhaimmillaan kesällä, mutta matkailua ja lomailun viehätystä voi kokea myös kesän jälkeen Turun saaristossa ja Suomesta ulkomaille suuntautuvilla laivamatkoilla.

1960-luvulla suomalaisen matkailun kehittämisessä oli vielä parannettavaa. Huonokuntoiset tiet ja lossit olivat usein hidastavina tekijöinä. Ulkomaisten turistien saamiseksi Suomeen oli kulkemisen esteitä vähennettävä, sillä matkailijat eivät halunneet menettää niissä kohtuuttomasti aikaa.

Teksti: Teuvo Niiranen

Lisää ohjelmasta

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto