Hyppää pääsisältöön

Tove Lo vai Kwabs – kumpi nousee suoraan soittarille?

Kumman biisin sinä tahdot soittolistalle: Tove Lon Talking Body vai Kwabsin Walk?

Meneekö ruotsalaislaulaja Tove Lo suoraan soittarille?

YleX antaa kuulijoiden vaikuttaa suoraan siihen, mitä musiikkia kanavalla soi. Äänestä sitä kappaletta, jonka tahdot nostaa suoraan YleX:n soittarille. Enemmän ääniä saanut kappale julistetaan lauantaina klo 11–13 YleX Himotuimmat -lähetyksessä.

Tove Lo vai Kwabs, suoraan soittarille

Kwabs: Walk

BBC nimesi tämän laulajan yhdeksi vuoden 2015 tärkeimmäksi musiikkitulokkaaksi. Soulista, gospelista ja elektronisesta musiikista vaikutteita imevän Kwabsin sanotaan kuuluvan ihan omaan tyylilajiinsa nimeltä synth&B. Vaikeissa oloissa kasvanut artisti on opiskellut musiikkia kunnioitetussa Royal Academy of Music -koulussa.

Tove Lo: Talking Body

Flow Festivalille kiinnitetty ruotsalaislaulajaon omien hittibiisiensä lisäksi kirjoittanut kappaleita muun muassa Icona Popille ja Ellie Gouldingille. Talking Body on uusin sinkku artistin _Queen of the Cloud_s -albumilta.

Kumpi kappaleista ansaitsee mielestäsi paikan YleX:n soittolistalla?

Äänestä omaa suosikkiasi. Kirjaudu foorumille ja kommentoi TÄNNE, miksi juuri sinun valitsemasi biisin pitäisi päästä YleX:n soittolistalle. Parhaat kommentit palkitaan YleX Himotuimmat -lähetyksessä!