Hyppää pääsisältöön

YleX ensinäytössä uutta Pariisin Kevättä – ohjaajana Herra Ylppö

Kauan odotettu Pariisin Kevään uutuuskappale on julkaistu. Biisin musiikkivideon ensiesitys on yksinoikeudella YleX.fissä.

Pariisin kevät // Kuva: Sony Music Finland

Fanien pitkä odotus on ohi, sillä Pariisin Kevät on vihdoin julkaissut ensimmäisen singlen tulevalta albumilta. Haamupuhelu-nimisen kappaleen musiikkivideo kuvattiin Porvoossa ja sen on käsikirjoittanut, ohjannut ja leikannut Herra Ylppö.

Pariisin Kevään viides studioalbumi julkaistaan keväällä 2015. Edellinen Jossain on tie ulos -levy julkaistiin keväällä 2013.

YleX.fi sai Haamupuhelun musiikkivideon yksinoikeudella ensinäyttöön. Katso video alta.