Ammattikuntani on aktiivista väkeä ja käy vireää keskustelua alan menetelmistä. Niin on aina ollut ja se on hieno asia. Näin paitsi kehitämme alaamme, myös itseämme ammattilaisina.
Jokaisen konkarin on toisinaan hyvä päätyä pohtimaan perinpohjaisesti omaa toimintaansa sinänsä arkistenkin rutiineiden ollessa kysymyksessä. Kun joidenkin menetelmien kanssa tulee sinuiksi, ei niiden toimivuutta niin vain tule epäilleeksi.
Käytäntöjen kyseenalaistaminen harvinaista
Selkärankaan iskostuneita yksittäisiä työtapoja toistetaan enempiä miettimättä helposti vuodesta – jopa vuosikymmenestä toiseen. Kaiken toiminnan takana on toki lainsäädäntö, mutta hyvin yksityiskohtaisten paikallisten ohjeiden laatiminen perustuu monen eri instituution (muun muassa lääkefirmat, apteekkilaitos jne.) sekä erilaisten paikallisten työryhmien suosituksiin. Suuri osa käytännöstä perustuu myös puhtaasti hiljaisen tiedon siirtämiseen ammattikunnan sisällä kollegalta toiselle – näin myös lääkehoitoon liittyvissä työtavoissa.
Kun joidenkin menetelmien kanssa tulee sinuiksi, ei niiden toimivuutta niin vain tule epäilleeksi.
En ole useinkaan tullut kyseenalaistaneeksi käytäntöjä, jotka minulle esimerkiksi injektioiden annosta on opetettu. Sen sijaan olen kyllä vuosien saatossa opetus- ja perehdytystehtävissä jakanut antaumuksella osastomme käytäntöä kaiketi kymmenille – jopa sadoille uusille kollegoille ja alan opiskelijoille.
Koskapa olen hiljan aloittanut Meilahden anestesiaosaston lääkevastaavana, erityisesti lääkkeiden antoon ja annosteluun liittyvät Sykkeen Bongaa virheet! -kisan virheväittämät kiinnostivat kovasti. Tässäpä mainio uuden oppimisen paikka!
Virhekisan vastaukset kiinnostavaa luettavaa
Saamissamme virhekisan vastauksissa oli joitakin näkemyksiä lääkehoidosta, joita erityisesti mietin. Aloitin päivittämällä tietojani ja etsimällä muun muassa pisto-ohjetta, jossa nimenomaan sanottaisiin, että pistäminen potilaaseen on aina tehtävä eri neulalla kuin lääkkeen vetäminen ampullasta ruiskuun. Ei löytynyt. En myöskään löytänyt ohjetta, joka määräisi käyttämään iv/im-lääkkeiden vetämisessä suodatinneulaa.
Miksei se voisi olla suotavaakin, mutta se kuulostaa minusta hiukan hätävarjelun liioittelulta. Eri asia on tietenkin lääkkeiden annostelu epiduraali- tai spinaalitilaan, jolloin suodatinneulaa on lääkettä ampullasta vedettäessä käytettävä ehdottomasti AINA.
Oma käytäntöni on aina ollut vetää pienet lääkevolyymit (1-2ml) ruiskuun sillä samaisella pienellä neulalla, jolla sitten myös lääkkeen injisoin potilaaseen (harvoina poikkeuksina paksut, korkean viskositeetin omaavat liuokset). En vaihda neulaa, jollei se tavalla tai toisella kontaminoidu manööverin yhteydessä.
Erillistä vaihdettavaa (paksua) neulaa käytän pienten volyymien vetämiseen ainoastaan silloin, kun injektoitava liuos on viskositeetiltaan sellaista, että isomman neulan käyttö lääkettä ampullasta vedettäessä tekee homman helpommaksi (esim. Ativan). Saman ohuen neulan käyttöä sekä lääkkeen vetämiseen että pistämiseen puoltaa paitsi menetelmän tarkkuus myös lääkehävikin pieneneminen.
Riski vieraiden partikkeleiden, kuten vaikkapa lasinsirujen ajautumiseen lääkeliuoksen mukana ruiskun kautta potilaaseen on nykyisten kehittyneiden ampulleiden kohdalla marginaalinen, mikäli ampulla katkeaa asianmukaisesti. Tällöinkään riski ei poistu neulaa vaihtamalla. Jos itse ampulla avattaessa rikkoutuu, se tietenkin hylätään ja otetaan uusi ampulla.
Vastaavia "poikkeuksia sääntöön" -esimerkkejä löytyy laajalta lääketieteen rintamalta toki muistakin lääkeryhmistä ja erikoisaloilta.
Suurempien volyymien (ad. 5-20ml) vetäminen ruiskuun ja lisääminen erilaisiin infuusionesteisiin sujuu kätevästi isolla neulalla, jota sitäkään ei tässä yhteydessä tarvitse vaihtaa, jos neula pysyy kontaminoitumattomana. Turvallisuutta sitä paitsi lisäävät useimmissa nykyaikaisissa infuusioletkuissa olevat tippakammion suodattimet, jotka estävät mahdollisten partikkeleiden pääsyn letkustoon ja sitä kautta potilaaseen.
Otanpa neula-asian puheeksi osastomme tämän hetkisten opiskelijoiden kanssa. Sieltä tulee aina tuorein tieto.
Näkemys, että nimenomaan märällä neulalla pistäminen on kiellettyä ja lisää infektioriskiä,
on mielenkiintoinen. Joidenkin lääkkeiden pistäminenhän tehdään nimenomaan ruiskulla,
joissa on kiinteä neula. Neulan vaihtaminen näissä tapauksissa on paitsi kiellettyä, myös tehty mahdottomaksi (esim. sc-insuliiniruiskut), jolloin lääke vedetään ampullasta ja pistetään subcutikseen
samalla, siis käytännössä aina märällä neulalla.
Menetelmään tuskin liittyy ongelmia, jos lääke vedetään steriilisti ja ruiskeen antamisessa noudatetaan asianmukaista aseptiikkaa. Vastaavia "poikkeuksia sääntöön" -esimerkkejä löytyy laajalta lääketieteen rintamalta toki muistakin lääkeryhmistä ja erikoisaloilta.
Opiskelijoilla alan tuorein tieto
Marleenan pistoepisodi, johon kilpailija viittaa, liittynee pukuhuonekohtauksiin. Marleena on toki koulutettu sairaanhoitaja, mutta ei vaihda neulaa enkä pidä sitä virheenä. Näissä pukuhuoneen piikityskohtauksissa hän on hätäinen vierotusoireileva narkomaani, jolle huoli aseptiikasta tai lasihiukkasista on täysin toissijainen.
Otanpa neula-asian puheeksi osastomme tämän hetkisten opiskelijoiden kanssa. Sieltä tulee aina tuorein tieto. Keskustellaan ja kehitytään yhdessä!
Lue Marjo-Riitan kokemuksista Sykkeen kuvauksista täältä.
Marjo-Riitta Lintulaakso
Kirjoittaja on HUS Meilahden sairaalan anestesia-erikoissairaanhoitaja.
