Elinkautisvangit kirjoittivat kokemuksistaan näytelmää

Vangit kertoivat dokmenttiteatteriesityksessään ulkoiluista käsiraudoissa sukkasillaan talvipakkasessa ja sellissä lemmikkinä pitämistään rotista. Strada kävi seuraamassa harvinaisen esityksen Kylmäkosken vankilassa.

Kun elinkautisvangit Toni Heikkilä ja Eikka Lehtosaari kuulivat, että Kylmäkosken vankilassa alkaisi pyöriä teatterityöpaja, reaktio oli sen mukainen.
"Minä että mikä vitun teatteri, hevonpaskaa. Lähdin mukaan, jotta pääsin ulos sellistä", Heikkilä sanoo.
Monta kuukautta vangit olivat varmoja, että lavalle he eivät ainakaan nouse. Ohjaajat Tuija Minkkinen ja Jyrki Koskelo saivat kuitenkin syksyn kestävän työpajan aikana käännytettyä päät. Vangit esittivät lopulta Kylmäkosken vankilan kappelissa kolme eri näytöstä tammikuussa.
Esitys vei mukanaan.
"Aluksi jännitti niin, sydän pomppi täysillä. Kun ihmiset katsoivat ja kuuntelivat, alkoi rentoutua", Heikkilä kertoo innostuneesti Stradalle esityksen jälkeen.

Tuli kerrottuu tosi diipejäkin juttuja. Esitys vei mukanaan.

Kansallisteatterin ja Kiasma-teatterin Vapauden kauhu -projektissa on mukana neljä vankienhoitopaikkaa, joista Kylmäkoski on yksi. Teatteriprojektin tarkoitus on tutkia vapautumiseen liittyviä tunteita. Siksi teatteri halusi mukaan pitkään lusineita vankeja. Kaikki mukana olleet vangit eivät kuitenkaan istu elinkautista.
"Olen paljon käynyt esiintymässä vankiloissa ja huomannut, että toisin kuin luulisin itse, vapautuminen herättää vangeissa pelkoa. Vangin elinkaari menee niin, että ensin pitää oppia lusimaan, sitten laitostuu ja sitten tulee vapauden kauhu", suunnittelija Jussi Lehtonen sanoo.
Vangit ovat työstäneet tekstejä itse. Osa kirjoitti hyvin henkilökohtaisia tarinoita, "tosi diipejäkin juttuja". Itse näytelmässä kuullut kohtaukset pitivät sisällään muun muassa kuvauksia vankilapäivistä ja lapsuudesta. Koskettavat tarinat käsittelivät muun muassa sitä, kuinka lapsi löysi äitinsä vessasta tyhjä pilleripurkki vierellään, tai kuinka seinänaapuri veti huumeita huoneessaan lastenkodissa. Materiaaleista työstetään oikeiden näyttelijöiden esittämä näytelmä Kiasma-teatteriin syksyksi 2015.

Minä että mikä vitun teatteri, hevonpaskaa. Lähdin mukaan koska halusin ulos sellistä

"Rundi oli kellarikerroksessa, sellissä oli ulko-ovi ja kalteriovi. Se oli aivan helvetin karu paikka."
"Ainoa toiminta oli ulkoilu kymmenen sumpussa, jonne putoili katolta päänkokoisia jääkimpaleita. Kädet oli tietysti raudoissa, ja mä en saanut kenkiä jalkaan, ulkoilin sukkasiltani tunnin päivässä marraskuusta joulukuuhun."

"Kirjoitin omat tekstit vikana iltana. Se oli helppoa. Ajattelin, että tuli ihan paska kirje, mutta ne pomppi kattoon ja sano, että mageeta tekstiä", Eikka Lehtosaari sanoo.
Kumpikaan ei myönnä, että vapautuminen pelottaisi, vaikkakin siellä pärjääminen mietityttää.
" Helvetin epärealistisia ajatuksia se herättää, varsinkin niillä jotka eivät ole käyneet lomilla. Kun yksin olet sellissä, asiat tuppaavat päässä muuttumaan, Lehtosaari sanoo.

Ajattelin että paskaa tekstiä, mutta ne pomppi kattoon ja sano että mageeta!

"Mä olin istumassa paskalla sängyn alla kun huomasin, että sängyn alla on eläviä rottia. Ne jumalauta oli isoja. Aloin heitteleen niille ruokaa, ja rotat kävi niitä nappaamassa. [..] Saatoin maata punkassa tuntikausia, ja kattella niiden touhuja. Se oli tosi hyvää ajanvietettä. Päivät tuntuivat loppuvan kesken."

Heikkilä kertoo viettäneensä pitkään eristyksessä 2000-luvun puolivälissä Kakolassa.
"Olin pikkuisessa koiranhäkissä ja ulkoilin käsiraudoissa. Kaksi vartijaa tuli venaamaan. Vuoden jälkeen sain oikeuden käydä puoli tuntia kuntosalilla, mutta aikaan sisältyi suihku.En suostunut ottaan lääkkeitä, kun ajattelin, että missä kunnossa olen liki 20 vuoden jälkeen, jos alan nyt vetämään lääkkeitä", Heikkilä sanoo.
Esityksessä kuvattiin myös, kuinka yksi vangeista tuhopuuskassa rakensi sellissä omatekoisen patovesiputkijärjestelmän, jolla lattia saatiin lainehtimaan ja vankilan tietokonejärjestelmä sekaisin.

"Mies päätti tuhota koppinsa, ja minä tuhosin oman koppini lojaalisuudesta Tonia kohtaan. Tuhottiin koppia, tuhottiin järjestelmää, tuhottiin itseämme. Pelin ainut voittaja oli rosiksessa meidän puolesta paskaa jauhaneet umpikierot asianajajat."

Aloin heittää niille ruokaa, ja rotat kävi nappaamassa. Se oli tosi hyvää ajanvietettä.

Lehtosaaren mukaan vankila ei anna eväitä vapautumiseen. Hän toistaa esityksessäkin olleen ajatuksen, että vankila vankienhoitopaikkana pitäisi lakkauttaa, ja keksiä tilalle jotain muuta.
"Silti odotetaan yhteiskuntakelpoisuutta. Mitä helvettiä siellä (siviilissä) sitten tekee? Kyllä mä nää rosvohommat osaan. Miten ihminen muka muuttuu paremmaksi, kun se eristetään koppiin. Mun mielestä se vieraannuttaa", hän sanoo.
Heikkilä arvelee, että hänen suurin työnsä tulee olemaan eroon pääsy katkeruudesta. Näytelmässä mukana ollut Tero Salo ei ole vielä ajatellut vapautumista.
"Vasta 2023 saa hakea armahdusta. Tässä ehditään toinenkin teatteri tekemään", hän tuumii.

Vasta 2023 voi hakea armahdusta. Ehditään toinenkin teatteri tehdä

Ohjaaja Tuija Minkkinen kehuu työpajansa näyttelijöitä. Taitelijana prosessiin mukaan lähteminen ei ollut kuitenkaan ollut helppo ja nopea tie. Projektissa mukana olleet teatterilaiset ovat saaneet rankkojen ihmistarinoiden kohtaamisiin työnohjausta ammattilaisilta. Elinkautinen tarkoittaa usein henkirikosta.
"Jossain kohtaa täytyy unohtaa rikos, että pystyy toiminaan. Kohdata se ihmisen terve puoli", Minkkinen sanoo.

Jussi Lehtosen mukaan vankilateatterista on hyviä kokemuksia ympäri maailman. Suomessa se on melko uutta, mutta nyt teatteri halutaan pysyväksi osaksi vankien kuntoutusta.
"Teatteri voimaannuttaa. Se on erityisen hyvä keino käsitellä itseä ja tunteita paikoissa, joissa laitoustuu", Lehtonen sanoo.

Myös Kylmäkosken vankilan johtaja Harri Rämö on tyytyväinen teatterityöpajaan, vaikka se sitoo henkilökuntaa.
"Vankilassa kaikki ovet on aina lukittuna. Yksi ihminen on käytännössä joutunut olemaan tässä koko ajan. Uskon kuitenkin, että tällä kaikella on positiivinen vaikutus vankien itsetuntoon ja sitä kautta rikoksettomaan elämään",Rämö sanoo.
Vankien teatteri-innostus ei ole jäänyt vain teatterin tekemiseen. Porukka on käynyt myös katsomassa Kansallisteatterin Metsäjätti-esityksen. Rämö oli mukana.
"Joillekin se oli ensi kerta teatterissa. Reissu meni kaikin puolin hyvin ja täytti myös vankienhoidolliset tavoitteet," Rämö sanoo.

Kursiivilla olevat tekstit ovat otteita näytelmästä.