Hyppää pääsisältöön

Kandien Jussi: Pienen ihmisen puolustajana pykäläviidakossa

Jussin blogi. Kandi Jussi Palomäki.
Jussin blogi. Kandi Jussi Palomäki. Kuva: Yle kandit 2014

"Lausuntojen kirjoittaminen on tylsin asia, mitä lääkäri joutuu tekemään." Kandi Jussi Palomäki kertoo lääkärin paperitöistä, joille ei tunnu löytyvän oikeata hetkeä.

- On aurinkoinen sunnuntaiaamu. Terveyskeskus on hiljentynyt päivystystä ja vuodeosastoja lukuun ottamatta. Istun muuten tyhjän ”vanhan ea:n” kakkoshuoneessa näpyttelemässä lausuntoja.

Tarvitaan lausunto lääkkeen erityiskorvattavuudesta, osittaisesta työkyvyttömyydestä, eläkkeensaajan hoitotuesta, vammaisen pysäköintiluvasta, sopeutumisvalmennuksesta...

Olen valitettavasti joutunut huomaamaan, että voidakseni ottaa kunkin potilaan vastaan edes suurin piirtein sinä kellonaikana kuin potilaalle on ajanvarauksesta luvattu, joudun siirtämään osan paperitöistä ”tuonnemmaksi”. Se ”tuonnempi” on sitten tänään.

Monessa ammatissa paperityöt ovat ns. pakollinen paha, ja tämä pitää tavallaan paikkansa myös lääkärin työssä. Toisaalta ne ovat usein potilaan kannalta lähes yhtä oleellinen osa hoitoa kuin sopivan lääkkeen valitseminen: Huolella tehdyt asiakirjamerkinnät turvaavat hoidon jatkumisen lääkärin vaihtuessa. Huolella tehdyt lausunnot varmistavat, että potilas saa ne etuisuudet, jotka hän sairautensa vuoksi tarvitsee ja jotka hänelle lain mukaan kuuluvat.

Koneiston tehtävä ei ole vedättää ihmistä kuin pientä sikaa narussa

Hyvinvointivaltiossa kullekin kansalaiselle pyritään tarjoamaan ne palvelut, joita hän elämäntilanteensa ja terveydentilansa vuoksi kulloinkin tarvitsee. Koska kuntien ja valtion kassat eivät ole pohjattomia, on etuuksien kohdentamiseksi niitä tarvitseville (ei vain haluaville) kehittynyt ulkopuolisen silmin varsin raskaalta vaikuttava byrokratiakoneisto. Koneiston tehtävä ei ole vedättää ihmistä kuin pientä sikaa narussa, vaan varmistaa, että rahaa riittää niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.

Lääkärin tehtävänä on auttaa sairasta ihmistä luovimaan tämän pykäläviidakon läpi ja toimia tämän oikeamielisenä puolustajana, joka urhealla näppäimistön paukuttelullaan varmistaa, että edut menevät sille, jolle ne kuuluvat!

Edellä luetellut juhlalliset ajatukset auttavat minua motivoitumaan lausuntojen kirjoittamiseen, koska suoraan sanottuna lausuntojen kirjoittaminen on tylsin asia, mitä lääkäri joutuu tekemään.

Ps. Jotta äskeinen paatos ei menettäisi uskottavuuttaan, mainittakoon, että en ole laskenut Kandiblogin kirjoittamiseen kuluneita minuutteja työajaksi.

Teksti: Jussi Palomäki

Kandit

  • Testaa, onko sinusta eläinlääkäriksi!

    Tee leikkimielinen testi, millainen eläinlääkäri olisit!

    Oletko aina rakastanut eläimiä ja hoivannut niitä mielelläsi? Tee leikkimielinen testi ja selvitä, piileekö sisälläsi salainen eläinlääkäri, joka vain odottaa vapauttamista!