Hyppää pääsisältöön

Silloin Luonto otti minut

Varjo meren pinnassa
Varjo meren pinnassa Kuva: yle/Elina Toivonen merilevää

Sitä ei ymmärrä ennen kuin sen kokee. Ja koska ei ymmärrä, ei myöskään ponnistele sitä kohti. Aktiiviset harrastajat toistavat sitä kuin mantraa, ylistävät sen ihanuutta ja siitä saatua hyvän olon tunnetta.
Joskus neitsyyden menettää puolivahingossa, onnellisten sattumusten seurauksena, kuten minun tapauksessani. Yksi kerta riitti. En koskaan unohda sitä ja haluan sitä lisää. Taidan olla rakastunut.

Tie Norjassa
Kohti tuntematonta Tie Norjassa Kuva: yle/Elina Toivonen maantie
Hylkeitä kalliolla Norja
Hylkeet levolla Hylkeitä kalliolla Norja Kuva: yle/Elina Toivonen hylkeet
Merkitty vaellusreitti Norjassa
Retken lähtöpisteessä Merkitty vaellusreitti Norjassa Kuva: yle/Elina Toivonen t-kirjain

Uusi, vanha tuttavuus

Rakastajani nimi on Luonto. Tiesinhän minä Hänet, olimme aiemminkin ohimennen tavanneet, ehkä hipaisseetkin hetkisen toisiamme. Lapsena mökillä, marjametsässä, laiturin nokassa keskikesän auringonlaskun aikaan.

Tarkemmin ajatellen Hän oli hyvin usein läsnä, flirttaili ja kiusoitteli. Mutta minä olin nuori ja katselin myös muita. Elämä toi eteeni monta kiinnostusta ja houkutusta – perheen, kodin ja työn, suorittamisen, materialismin ja ruuhkavuodet.

Suosittu ja ihailtu

Olin nähnyt monen joutuvan Hänen pauloihinsa. Ihmiset kertoivat, kuinka Hän oli näyttänyt heille parhaat puolensa, esiintynyt juhlapuvuissaan ja kohdellut heitä kauniisti ja armollisesti.

Ei Hän silti aina päästänyt rakkaitaan helpolla. Kunnioitus oli ansaittava. Oli kestettävä pahan tuulen päivät, myrskyävä mieli ja kiristävät kelit. Sen jälkeen yhteinen elämä oli lähes varmaa, ihanasti ja ikuisesti.

Mutta minä en ollut vielä lähtenyt Hänen matkaansa. En ollut luvannut Hänelle mitään enkä vannonut uskollisuutta. En ennen kuin viime kesänä. Elokuussa lähdin työmatkalle Pohjois-Norjaan. Vaikka tiesin tapaavani Hänet siellä, en osannut aavistaa, kuinka kovaa se kolahtaisi.

Huumaa hiekkarannalla

Hiekkaranta Stø Norja
"Kuljen autiota hiekkarantaa..." Hiekkaranta Stø Norja Kuva: yle/Elina Toivonen norja
Olin yksin, mutta en lainkaan yksinäinen. Olin turvassa ja onnellinen. Olin jo rakastunut. Luonto oli ottanut minut.

Loppukesän sää oli miellyttävän leuto ja kostea. Meri kuohui siniharmaana, vuorten rinteet vahvan vihreinä, huiput sumun peitossa. Pilvet rakoilivat hieman. Lähdin matkaan merkitylle reitille. En siis toki ollut ensimmäinen Hänen valtakunnassaan.

Polku vuoristomaisemassa
Polku vihreän keskellä Polku vuoristomaisemassa Kuva: yle/Elina Toivonen sumu
Merilevää rannalla
Meren helminauhaa Merilevää rannalla Kuva: yle/Elina Toivonen merilevä

Asettelin jalkojani varovasti kivikkoiselle polulle ja samalla ahmin silmilläni maisemaa. Hengitin sisään meri-ilmaa ja jo alkumatkasta yritin painaa mieleeni jokaisen näkymän, viivästyttää jokaista minuuttia. Olin ohittanut ensimmäisen vuoren rinteen ja sen takaa avautui huikaiseva maisema. En nähnyt ketään muita. Olin yksin. Olin pieni olento keskellä suurta ja kaunista.

Alempana näin aution hiekkarannan ja sen jälkeen lisää ja lisää vuoria. Laskeuduin rannalle. Tutkin ahnaasti mitä kaikkea meri oli rannalle tuonut. Hiekka oli hienoa ja sileää. Suljin silmät ja vain kuuntelin meren ääntä. Yhtä hyvin olisin voinut olla jollain eksoottisella etelämeren saarella. Takanani nouseva vuori suojeli selustaani.

Olin yksin, mutta en lainkaan yksinäinen. Olin turvassa ja onnellinen. Olin jo rakastunut. Luonto oli ottanut minut.

Mustasukkaisuutta

Soikea kivi
Kauniit kivet Soikea kivi Kuva: yle/Elina Toivonen graniitti

Tiedäthän sen tunteen, kun ei haluaisi jakaa rakastaan kenenkään kanssa? Rannalla viettämäni hetki särkyi, kun näin liikettä mäen päällä. En ilahtunut lainkaan. Olisin halunnut mennä piiloon lähestyviltä ihmisiltä, mutta minut oli jo nähty. Kiiruhdin eteenpäin. Seuraavassa poukamassa hiekasta ei ollut tietoakaan.

Kivinen ranta Norja
Kiviranta Kivinen ranta Norja Kuva: yle/Elina Toivonen kivikkoranta

Ranta oli peittynyt jalkapallon kokoisilla kivillä. Ne olivat pyöreämpiä ja sileämpiä kuin mitkään ennen näkemäni kivet. Kuin jättiläisdinosaurus olisi käynyt munimassa kivimunia. Silittelin niitä ja ihailin niiden hienovaraisia värejä. Annoin toisten kulkijoiden mennä ohi. Eivät kehdanneet jäädä samalle rannalle minun kanssani. Hyvä. Tämä on minun, ajattelin.

Ei paluuta entiseen

Haljennut lohkare
Haljennut lohkare Haljennut lohkare Kuva: yle/Elina Toivonen saniaisia
Käsi vedessä
Purosta vettä Käsi vedessä Kuva: yle/Elina Toivonen puro

Oli kuitenkin jatkettava matkaa. Polku kiemurteli rannan ja vuorten välissä. Hörppäsin vettä jääkylmästä solisevasta purosta. Pidin evästauon merkillisellä kannaksella meren ja pienen järven välissä. Sammal allani oli upottavaa ja kuivaa. Jos olisin yöpynyt, patjalle ei olisi ollut tarvetta. Tuijotin merta, katsoin ylöspäin kohoavia vuoria.

En saanut tarpeekseni. En olisi halunnut lähteä siitä minnekään, koskaan. Tunsin haikeutta, kaipuutta, valtavaa onnea. Vielä olisi matkaa vuoren yli. En osannut pelätä etukäteen nousua, joka tulisi olemaan jyrkkä ja raskas.

Vaikka matkani oli vasta alkanut, ymmärsin jo kaiken, mistä olin kuullut toisten puhuvan. Hänen maineensa on täysin totta. Minusta oli tullut yksi Hänen rakastajattaristaan. Oli jo aikakin.

Oletko Sinäkin yksi meistä? Millainen on sinun tarinasi, unohtumattomin kokemuksesi Luonnon kanssa?

  • Avara luonto syksyllä 2021

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja keväällä 2021. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:00)

  • Pääskyillä menee huonosti - näin voit auttaa niitä

    Pääskyjen kannat ovat 2000-luvulla vähentyneet voimakkaasti.

    Kaikki Suomessa pesivät pääskylajit on luokiteltu uhanalaisiksi. Kannat ovat laskeneet voimakkaasti tällä vuosituhannella. Taustalla on mm. maatalouden murros ja hyönteiskato. Pääskyjen pesintämenestystä voi parantaa tarjoamalla niille savea, rakentamalla pesintälaudan tai tekopesän sekä edistämällä hyönteisten elinoloja.

  • Linnunlaulujen aamu – tähtimeri, optisia pilviharhoja ja yllättäviä solisteja

    Tunnelmia linnunlaulujen aamukonsertista Lohjalla.

    Lintujen laulukautta on vielä jäljellä. Nyt kannattaa valvoa ainakin yksi keväinen yö lintujen konserttia kuunnellen. Näin tekivät myös luontotoimittajat Asko Hauta-aho ja Minna Pyykkö sekä lintuasiantuntija Jan Södersved. Tähän konserttiin sai onneksi saapua haalariasuisena!