Hyppää pääsisältöön

Sunrise Avenue soittaa tänä vuonna kahdesti Suomessa – kiinnitetty Turun DBTL -festareille

Sunrise Avenue nousee Turun DBTL:n lavalle 28. heinäkuuta. Keikkaa lämmittelee 80-lukua henkivää musiikkia soittava My First Band. Yhtyeet kiersivät vuonna 2014 yhdessä Eurooppaa.

Sunrise Avenue // Kuva: Ville Juurikkala

Sunrise Avenuen vuoden ainoaksi kotimaankeikaksi suunniteltu konsertti Helsingin
Jäähallissa myytiin levy-yhtiön tiedotteen mukaan loppuun nopeasti, joten bändi
soittaa kotimaassaan toisenkin keikan. 16.
toukokuuta järjestettävän jäähallikonsertin lisäksi bändi on kiinnitetty
Turun DBTL -kaupunkifestareille.

Sunrise Avenue julkaisee 20. helmikuuta Orchestra
Edition -version viime syksynä julkaistusta Best Of -albumistaan. Orchestra
Edition sisältää yhtyeen suurimmat hitit sekä täysmittaisen livekonsertin
yhtyeen ja 21st Century Orchestra -sinfoniaorkesterin tulkitsemina. Albumi
äänitettiin Sveitsin Luzernissa lokakuussa 2014 loppuunmyydyssä konsertissa.

Lisätiedot DBTL-keikasta näkee Lippupalvelun sivuilta.