Hyppää pääsisältöön

Hopeajärveä vihataan ja rakastetaan – "On mahtavaa herättää suuria tunteita"

Hopeajärven esikoisalbumi soi tällä viikolla YleX:n viikon albumina.

Hopeajärven debyyttialbumi on nimeltään Hopeajärvi

Musiikkialan ammattilaiset listasivat Hopeajärven kakkossijalle Tulevaisuuden tusina 2014 -äänestyksessä. Bändin esikoislevyä on odoteltu jo pidemmän aikaa, mutta muun muassa viime kesän kiireet viivyttivät albumin tekemistä.

- Levyn
pohjaduuni tehtiin jo vuoden 2014 alussa, mutta olemme vaan olleet saamattomia.
Levy oli pitkään urkusooloa vaille valmis, Hopeajärven laulaja Timo ja rumpali Teemu kertovat Uuden musiikin aamuvuorossa Anne Lainnon haastattelussa.

Kun Hopeajärven kappaleita on soitettu Uuden musiikin aamuvuorossa, on palaute ollut hyvin kaksijakoista. Osa on ihmetellyt, että kuka tällaista musiikkia voi kuunnella – osa on ollut erittäin kiinnostunut noiserockia soittavasta yhtyeestä.

- Tuntuu mahtavalta herättää suuria tunteita ihmisissä. Pakko sen on mennä niin, että toiset tykkää ihan
älyttömästi ja toisten mielestä se on kaikista hirveintä skeidaa. On hyvä, jos joku vihaa kappaleita niin
paljon, että on pakko palata niiden äärelle ja Soittaa muillekin, et kuunnelkaa
millaista skeidaa tää on, Timo ja Teemu kertovat.

Hopeajärvi tunnetaan vinksahtaneen musiikkityylinsä lisäksi kryptisistä sanoituksistaan. Joidenkin biisien sanoitukset ovat auenneet tekijöilleen vasta biisien tekemisen jälkeen.

- Niiden aiheet ovat olleet niin lähellä, etten
ole jaksanut edes ajatella niitä. Sit jossain välissä oon hiffannut, et aa,
tästähän tässä on kyse, Timo kertoo.

Kuuntele Hopeajärven Hopeajärvi-albumia täältä