Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Ville 30 päivässä pääkuva

Kaukasia 30 päivässä, osa 8 - Armenia

Ville Haapasalo Armeniassa sukeltamassa Kaukasia 30 päivässä -ohjelmassa
Ville Haapasalo Armeniassa sukeltamassa Kaukasia 30 päivässä -ohjelmassa kaukasi 30 päivässä

Ville haastaa 14-vuotiaan shakkipojan, kolminkertaisen mestarin shakkipeliin. Jos Armenia jostain on tunnettu, niin shakista. Peli ei tietenkään pääty hyvin Villen kannalta. Mestarin isä kertoo Villelle länsimaisittain oudosta hankkeesta Armeniassa. Maan presidentti on määrännyt shakin pakolliseksi kouluaineeksi. Tämän tarkoitus on kehittää lasten itsenäistä ajattelua ja älyä.

Ville vierailee myös pienessä kyläleipomossa, jossa valmistuu paikallista lavash-leipää. Tietysti perinteisin tavoin, maakuoppauuneissa.

Shakkipojan kotikylästä Byuravanista Villen matka jatkuu Sevan-järvelle, joka on Kaukasian suurin järvi. Se on reilusti merenpinnan yläpuolella ja siellä harrastetaan vuoristosukellusta. Korkealla sukeltaminen voi olla tottumattomalle vaarallista. Sukeltaminen on Villen suosikkiharrastuksia ja kuullessaan, että samalla voi poimia rapuja pohjasta, hän haluaa mukaan. Saalis jää Villen ja Ossin sukelluksella pienehköksi, mutta kokemus on hieno.

Päivä jatkuu upeissa tunnelmissa, kun paljastuu, että sukelluksenopettaja Karen on myös keskiaikaisen mallin mukaan rakennetun purjelaivan kapteeni. Hän esittelee Villelle aluksensa ja kertoo matkastaan jonka teki miehistönsä kanssa. He purjehtivat Euroopassa keskiaikaista kauppareittiä, keskiaikaisin menetelmin. Karenin laivakokki valmistaa rapukebabia ja muuta illallista, joka saa Villen suun hymyyn.

  • Mauritiuslainen ruoka heijastaa historian kerrostumia

    Mauritiuslainen ruoka heijastaa historian kerrostumia

    Jakso 8/8. Ville valmistaa mauritiuslaisia herkkuja Sebastienin, Allin, Francon ja Elinan opastuksessa. Ville innostuu tanssimaan myös perinteistä orjatanssia ja maistelemaan rommia.

  • Poronverimakkara on saamelainen herkku

    Poronverimakkara on saamelainen herkku

    Jakso 7/8. Ville tutustuu saamelaiseen ruokakulttuuriin ja luonnon antimien hyödyntämiseen. Niiles-Jouni opettaa Villeä valmistamaan perinteisiä pororuokia kuten koparakeittoa ja savustettua kurppia.

  • Stout maustaa irlantilaisen lammaspadan

    Stout maustaa irlantilaisen lammaspadan

    Jakso 6/8. Ville pääsee nauttimaan irlantilaisia ostereita sekä valmistamaan Davidin stout-oluella maustettua lammaspataa. Ruoanlaiton ohessa Ville saa nauttia irlantilaisesta huumorista ja musiikista.

  • Nigerialainen häränhäntä nostaa hien pintaan

    Nigerialainen häränhäntä nostaa hien pintaan

    Jakso 5/8. Nigerialaisissa pidoissa ruokalajeja on monta eikä chiliä ei säästellä. Villen suomalais-nigerialaiset vieraat opettavat Villelle ibo-heimon kulttuuria ja ruokaperinteitä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua