Hyppää pääsisältöön

20 Feet from Stardom

20 Feet from Stardom, 2013. Kuvassa Lisa Fischer.
Lisa Fischer. 20 Feet from Stardom, 2013. Kuvassa Lisa Fischer. Kuva: Yle Kuvapalvelu lisa fischer

Kuusi metriä valokeilasta: dokumenttielokuva rockin upeista, tuntemattomista taustalaulajista. Vuoden 2014 Oscar-voittaja.

Parhaan dokumenttielokuvan Oscarin vuonna 2014 voittanut 20 Feet from Stardom on suuri tarina, monta suurta tarinaa. Se liikuttaa paitsi svengaavilla musiikkinumeroillaan myös kertomuksillaan unelmista jotka eivät toteutuneet, yhteisestä ryhmästä joka kantoi ja yksinäisestä tiestä joka petti – sekä musiikista joka tekee kaikesta vaivan arvoista.

20 Feet from Stardom kertoo rockin suurista tuntemattomista sankareista: taustalaulajista. Merry Clayton, Darlene Love, Claudia Lennear, Lisa Fischer ja Judith Hill ovat tehneet pitkän uran taustalla, kuuden metrin (eli 20 jalan) päässä tähteydestä, ja astuvat nyt itse esiin, laulamaan ja kertomaan tarinansa.

Dokumenttielokuvan upeista laulajista kuuluisin – ja ehkä huonoimmin kohdeltu – on Darlene Love. Hän lauloi Phil Spectorin legendaarisissa levytyksissä 1960-luvulla, mutta huonot sopimukset jättivät hänet vaille tunnustusta ja royalteja. 1970-luvulla hän lopetti musiikintekemisen ja ryhtyi siivoojaksi elättääkseen perheensä. Maineenpalautus on tapahtunut vasta 2000-luvulla.

20 Feet from Stardom, 2013. Kuvassa Merry Clayton.
Merry Clayton. 20 Feet from Stardom, 2013. Kuvassa Merry Clayton. merry clayton

Merry Claytonia kutsutaan dokumentissa taustalaulajien ykköseksi. Viimeisillään raskaana ja papiljotit päässä hän lauloi epäluuloisen Mick Jaggerin suohon Rolling Stonesin Gimme Shelterin öisessä levytyksessä. Hän lauloi myös taustoja Sweet Home Alabamassa eli valkoisen miehen ylistyslaulussa syvälle etelälle, joskin hampaat kirskuen. Laulajana Clayton tuntui pystyvän mihin tahansa. Sitten hän lähti soolouralle. "Kuvittelin, että jos vain annan kaikkeni musiikille, minusta tulee automaattisesti tähti." Niin ei käynyt.

Claudia Lennear lauloi ja tanssi Tina Turnerin sähäkässä taustatriossa Ikettesissa: "Olimme rhythm & bluesin ensimmäisiä toimintasankareita!" Lennearia pidetään sekä Rolling Stonesin Brown Sugarin että David Bowien Lady Grinning Soulin inspiraationa. Hänenkään soolouransa ei edistynyt toivotulla tavalla.

20 Feet from Stardom, 2013. Kuvassa Judith Hill.
Judith Hill. 20 Feet from Stardom, 2013. Kuvassa Judith Hill. judith hill

Judith Hill oli lähdössä kesällä 2009 Michael Jacksonin suurelle come back -kiertueelle. Hänen oli tarkoitus laulaa duetto Jacksonin kanssa. Harjoituksiin ajaessaan hän kuuli radiosta, että Jackson on kuollut. Läpimurto odottaa yhä.

Lisa Fischer on laulanut vuosikaudet Rolling Stonesin kiertueilla, viimeksi yhtyeen 50-vuotiskonserteissa. Fischer on menestynyt jonkin verran myös sooloartistina, mutta hän sanoo itse nauttivansa enemmän musiikin esittämisestä osana ryhmää, sen "äänirautana".

20 Feet from Stardom saa pohtimaan monia asioita: yksilön ja ryhmän suhdetta, tiimihenkeä ja sooloilua, rasismia, naisten asemaa rockissa... Elokuva on täynnä upeaa musiikkia, sen päähenkilöiden sooloprojektien lisäksi muun muassa Talking Headsia, Ray Charlesia, Joe Cockeria, David Bowieta, Rolling Stonesia, Stevie Wonderia ja Stingiä – kaikki mukaan valitut kappaleet lähtevät kunnolla lentoon vasta taustalaulajien myötä.

20 Feet from Stardom, 2013.
Darlene Love, taustalla Jo Lawry, Judith Hill ja Lisa Fischer. 20 Feet from Stardom, 2013. darlene love

Miksi toiset sitten nousevat esiin ja toiset jäävät taustalle, kuuden metrin päähän valokeilasta? Miksi toiset toteuttavat unelmansa ja toiset eivät? "Siinä on matkaa, eturiviin astuminen on monimutkaista", toteaa Bruce Springsteen. "Olosuhteet, onni, kohtalo... En tiedä mistä se johtuu", sanoo Sting.

Nyt saavat taustalaulajat kuitenkin tulla esiin ja sanoa viimeisen sanan: "Siinä ei pidä kiinni omasta laulajapersoonastaan vaan yrittää sulautua muihin ääniin. Se on upeaa!" "Tapahtuu jotain ihmeellistä kun harmoniat osuvat kohdalleen – jos siitä ei pidä, mistä sitten", kysyy Stingin taustalaulaja Jo Lawry.

"Kyse ei ole kuuluisuudesta vaan laulamisesta, siitä että pääsee muiden kanssa johonkin aivan erityiseen tilaan, se on minun kutsumukseni", sanoo puolestaan Lisa Fischer. Ja laulaa.

  • 20 Feet from Stardom, USA 2013. Dokumenttielokuva, ohjaus Morgan Neville.

Musiikin tuntemattomien sankarien tematiikkaa jatketaan kahtena seuraavana sunnuntaina studiomuusikoista kertovilla hienoilla dokumenttielokuvilla Muscle Shoals 6.3. ja The Wrecking Crew 13.3.

20 Feet from Stardom sai tv-ensi-iltansa Teemalla helmikuussa 2015.


Merry Claytonin lauluosuus Rolling Stonesin kappaleessa Gimme Shelter:


Dokumenttielokuvan traileri:

Kommentit
  • Historia synnyttää musiikkia, musiikki tekee historiaa

    Sarja historiallisista tapahtumista musiikin kautta.

    Millaista musiikkia soi viime vuosikymmenten historiallisten tapahtumien taustalla? Millaisiin lauluihin kuulennot, sodat ja mullistukset ovat innoittaneet lauluntekijöitä? Kahdeksanosainen sarja tarkastelee lähihistorian merkkihetkiä musiikin kautta, Vietnamista Berliinin muurille, Apollo-lennoista New Yorkin homojen Stonewall-mielenosoituksiin.

  • U2, The Clash ja Sting – Ruisrockista on tullut monelle osa oman elämän soundtrackiä

    Ruisrock – 50 kesää meren rannalla -dokumentti Areenassa.

    Kesästä 1970 asti järjestetyllä Ruisrockilla on pitkä ja värikäs historia. Viiden vuosikymmenenkin jälkeen siitä on muodostunut tapahtuma, johon sekä yleisö että artistit palaavat mielellään aina uudelleen. Ruisrock - 50 kesää meren rannalla on uusi Ylen dokumentti, joka kertaa festivaalin historiaa ja antaa äänen myös viidelle artisti-kertojalle, jotka tuovat dokumenttiin omat Ruisrock-kokemuksensa.

  • Gustav Mahlerin sinfoniasarja soi Yle Teemalla läpi kesän

    RSO ja yhdeksän sinfoniaa + yksi keskeneräinen.

    Radion sinfoniaorkesteri on esittänyt kaikki Gustav Mahlerin kymmenen sinfoniaa juuri päättyvällä kaudella 2018–2019. Teema lähettää kaikki Mahler x 10 -sarjan konserttitallenteet sunnuntai-iltapäivisin 9.6.–11.8.2019. Jokaisen konsertin aluksi Hannu Lintu esittelee soitettavan teoksen.

Yle Teema