Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Kuningaskuluttajan toimittajat avaavat vaatekaappinsa: Täältä tulee #vaatehaaste!

Kuningaskuluttajan toimittajat laskivat vaatekaappiensa sisällön. Nyt haastamme sinut #vaatehaaste:seen! Montako vaatetta sinä omistat?

Suomessa vaatteita tarvitaan monenlaiseen säähän. Silti usein saattaa tuntua siltä, että ei löydä mitään päällepantavaa, vaikka kaappi on täynnä vaatteita. Asiantuntijoiden mukaan vähemmälläkin pärjää.

Kuningaskuluttaja haastaa sinut yksinkertaiseen vaatehaasteeseen. Laske, montako vaatetta omistat, ja lähetä tuo luku meille.

Me Kuningaskuluttajassakin laskimme omat vaatteemme. Mukaan otettiin kaikki vaatteet: myös alusvaatteet, ulkovaatteet, sukat, hanskat ja hatut. Osa meistä laski jopa kengätkin.

Kaisu Nevasalmi, 300 vaatetta, 17 paria kenkiä

Kaisun vaatteet
Kaisun vaatteet Kuva: Yle / Kaisu Nevasalmi vaatehaaste

"Vaatteiden laskeminen kävi yllättävän nopeasti. Kasasta löytyi vaatteita, joiden olemassaolon olin melkein unohtanut. Laskemisen jälkeen löysin vielä muutaman vaatekappaleen lisää lojumasta asunnon nurkissa. Ongelmanani ovat sukkahousut, jotka menevät helposti rikki, mutta niitä ei viitsi heittää poiskaan. Vaatekasan suuruuden tajuttuani nolotti. Laskeskelun tuloksena osa vaatteista lähtee kirpputorille." - Kaisu

Airi Saastamoinen, 319 vaatetta

Airin vaatteet.
Airin vaatteet. Kuva: Yle / Airi Saastamoinen vaatehaaste

"Yllättävän paljon löytyi "nostalgiavaatteita" (esimerkkinä Radiomafian t-paita 1990-luvun alkupuolelta). Nostalgiavaatteet eivät ole olleet käytössä vuosiin, ja niiden pois heittämistä pohdin vuosittain.

Valitettavasti toisinaan lankean myös liian isojen / pienien vaatteiden ostamiseen, koska "eihän sitä milloinkaan tiedä, jos vaikka jonain päivänä...". Olen laiska sovittamaan. Oikeasti inhoan vaateostoksilla käymistä." - Airi

Ville Alijoki, 275 vaatetta, 14 paria kenkiä

Villen vaatteet
Villen vaatteet Kuva: Yle / Ville Alijoki vaatehaaste

"Yleinen huomio vaatteista oli, että ehkä noin kolmasosaa käytän hyvinkin aktiivisesti. Loput kaksi kolmasosaa jää hyvin satunnaiselle käytölle. Tunnistin noin 10 - 20 "lempivaatetta", jotka ovat jatkuvassa käytössä. Yllättävän paljon oli liikuntavaatteita, urheilua kuitenkin harrastan aika kohtuudella. Osa niistä myös oli hyvin vähällä käytöllä.

Helpotus oli, että yhtään "unohtunutta" vaatetta en löytänyt. Laskutoimituksen jälkeen lähti kierrätykseen yksi muovikassillinen vaatteita, joita en ollut viimeisen vuoden aikana käyttänyt." - Ville

Salla Hekkala, 197 vaatetta

Sallan vaatteet
Sallan vaatteet Kuva: Yle / Salla Hekkala vaatehaaste

"Suurinta osaa en edes käytä, eli ostoksia kannattaisi todella harkita! Suurin vaateryhmä oli ylivoimaisesti sukat ja muut alusvaatteet. Näitä löytyi yhteensä yli 60. Inventaarion jälkeen neljännes vaatteistani lähtee kirpputorille, kaikista rikkinäisimmät jopa roskiin." - Salla

Katja Solla, 356 vaatetta

Katjan vaatteet
Katjan vaatteet Kuva: Yle / Katja Solla vaatehaaste

"Löysin laskiessani vaatteita, jotka olin unohtanut. Osa niistä pääsee takaisin käyttöön ja osa lähti kierrätykseen. Eniten kaapista löytyi t-paitoja ja housuja, molempia yli kolmekymmentä kappaletta." - Katja

Lauri Miettinen, 150 vaatetta

Osallistu vaatehaasteeseen!

Oman vaatekaapin tutkiminen voi yllättää ja herättää monenlaisia tunteita.

Tule mukaan Kuningaskuluttajan vaatehaasteeseen ja laske montako vaatekappaletta omistat.

Vaatehaaste infografiikka. Otsikko: Vaatehaasteeseen vastanneet ja vaatemäärien jakautuminen.
Vaatehaaste infografiikka. Otsikko: Vaatehaasteeseen vastanneet ja vaatemäärien jakautuminen. infografiikka

Lähetä meille vaatteidesi lukumäärä alla olevalla lomakkeella tai Twitterissä aihetunnisteella #vaatehaaste. Se, päätätkö ryhtyä laskemisen jälkeen johonkin toimenpiteisiin, on täysin omassa harkinnassasi.

Kuningaskuluttaja palaa vaatehaasteen tuloksiin kevään aikana.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Tutustu myös:
Liikaa vaatteita? - Tunnista millainen vaatteiden omistaja olet

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.