Hyppää pääsisältöön

Yleisradion vuoden levyllä 2014 taituroi harmonikkataiteilija Janne Rättyä

Vuoden levyn 2014 tekijät Ondine-levy-yhtiön toimitusjohtaja Reijo Kiilunen, harmonikkataiteilija Janne Rättyä ja Ondine-levy-yhtiön tuotepäällikkö Joel Valkila.
Vuoden levyn 2014 tekijät: Ondine-levy-yhtiön toimitusjohtaja Reijo Kiilunen, harmonikkataiteilija Janne Rättyä ja Ondine-levy-yhtiön tuotepäällikkö Joel Valkila. Vuoden levyn 2014 tekijät Ondine-levy-yhtiön toimitusjohtaja Reijo Kiilunen, harmonikkataiteilija Janne Rättyä ja Ondine-levy-yhtiön tuotepäällikkö Joel Valkila. Kuva: Yle/Laila Kangas joel valkila

Kun harmonikalla soitettu kepeä barokkimusiikki kriitikon mukaan "syväluotaa ihmismielen iloja ja suruja", ollaan musiikin ihmeen äärellä. Domenico Scarlattin (1685-1757) sonaatit tiedetään kekseliäiksi miniatyyreiksi, mutta Janne Rättyä tekee niistä harmonikalla jotain hyvin suurta - ja hyvin kiinnostavaa.

Scarlatti sävelsi sonaattinsa cembalolle tai fortepianolle, mutta harmonikka vaikuttaisi olevan pätevämpi vekotin sonaattien esittämiseen, ainakin Rättyän käsissä. Legato, dynamiikka, monitasoiset aksentit ja eri kerrosten erotteleminen käy harmonikalla kätevämmin kuin cembalolla, joten Scarlattin aivoitukset pääsevät tehokkaammin esiin.

Lisäksi Rättyä hallitsee harmonikan kahtalaisen perinteen, joka sopii tähän musiikkiin. Sonaateissa Scarlatti yhdisti Madridin hovieleganssin espanjalaiseen kansanomaiseen verevyyteen, juuri niin kuin harmonikassa urkumainen majesteettisuus yhdistyy humpanjytkeeseen. Tanssillisuus kuuluu riemukkaasti levyn rytmeissä, jotka ovat välillä vilkkaasti nokillaan, välillä rennossa takakenossa, mutta aina kohdallaan. Läpikuultavuus, yksityiskohtaisuus ja keveys kuitenkin ankkuroivat levyn myös 2010-luvun taidehyveisiin.

Rättyän soittamina Scarlattin kuusitoista pikkusonaattia muodostavat syvällisen kokonaisuuden, jossa yhdistyvät kyynelet ja nauru, tanssi ja filosofia.

Tämä Yleisradion vuoden levy sopii kaikkiin tilanteisiin aivan kenen tahansa kuunneltavaksi ja nautittavaksi. Silti (ja siksi) se on korkeinta mahdollista taidemusiikkia juuri nyt.

Domenico Scarlatti: Sonaatteja. - Janne Rättyä, harmonikka.
(Ondine, ODE 1232-2)

Yleisradion Vuoden levy -kunniakirjaa on jaettu vuodesta 1971 lähtien. Se on Yle Kulttuurin tunnustus taidemusiikin levylle, jolla on kantavuutta suomalaisen esittävän tai luovan säveltaiteen edistämisessä. Valinnan tekevät Yle Kulttuurin musiikkitoimittajat ja -tuottajat vuoden aikana ilmestyneistä, suomalaista musiikkia tai suomalaisten taiteilijoiden esityksiä sisältävistä klassisen musiikin levyistä. Kunniakirjalla palkitaan äänitteen esiintyjät ja tuottajat.