Hyppää pääsisältöön

"En ole vielä päättänyt jäänkö henkiin vai kuolenko" - Siilinjärvellä talvisota opiskellaan Twitterissä

Kollaari Siilinjärven opiskelijoiden luomista hahmoista #sota39 #siihis4
Siilinjärven lukion opiskelijoiden ja kahden opettajan luomia hahmoja Kollaari Siilinjärven opiskelijoiden luomista hahmoista #sota39 #siihis4 kollaasi siilinjärven lukion oppilaiden hahmoista #siihis4

Kun Ylen talvisota-projekti käynnistyi, alkoi tilillämme tapahtua. Sen lisäksi, että tilimme sai sankoin joukoin seuraajia, alkoi Twitter-virtaamme ilmestyä meille tuntemattomia hahmoja, joiden twiittejä koristi tunnisteemme #sota39.

Osa hahmojoukosta oli Siilinjärven lukion oppilaiden ja heidän historiaopettajansa luomia hahmoja. Opettaja Aira Roivainen oli päättänyt tutustuttaa oppilaat talvisodan tapahtumiin uudella tavalla. Oppilaat loivat sodan aikaisen hahmon, jonka kautta he kokisivat ja tutustuisivat talvisodan tapahtumiin omakohtaisesti.

Seuraavassa kuusi oppilasta ja kaksi opettajaa esittelee omat hahmonsa. Lopussa on lista oppilaiden muista hahmoista.

Suomalaisia sotilaita ja lottia

Martti Gummerus
@marttigummerus – Gummeruksen perheen rohkea ja isänmaallinen isä

Miksi valitsit tämän historiallisen henkilön?
- Henkilöni on kersantti Martti Gummerus, joka palvelee Jalkaväkirykmentti 38:n 1. pataljoonassa. Valitsin tämän henkilön, koska sovimme kaverien kanssa, että tehdään henkilöt joista muodostuu Gummeruksen perhe.

Skip Twitter post

Perustuuko tili dokumentteihin?
- Henkilö perustuu dokumentteihin. Tiedot on otettu Jukka Kasurisen veteraanihaastatteluihin perustuvasta kirjasta Maalaismiehiä.

Mitä mieltä olet historiallisesta henkilöstäsi?
- Hahmoni on rohkea ja isänmaallinen.

Kuka olet?
- Olen lukion toisella luokalla oleva tyttö, joka on kiinnostunut Suomen historiasta.

Hilma Savolainen
@lottaHilma sotasairaalassa työskentelevä nuori lotta

Skip Twitter post

Hilma on herkkä, mutta silti henkisesti melko vahva nuori lotta. Voisin ehkä jopa kuvitella itseni hänen rooliinsa talvisodassa.

Miksi valitsit juuri tämän henkilöhahmon?
- Halusin hahmon, jolle itse pääsen luomaan tarinan. Hilman kautta pääsen tarkastelemaan sotaa itseäni kiinnostavasta näkökulmasta.

Perustuuko tili dokumentteihin?
- Hilma on täysin keksitty hahmo. Hänen tarinaansa on kuitenkin haettu tietoa useista eri tietolähteistä.

Mitä mieltä olet henkilöhahmostasi?
- Hilma on herkkä, mutta silti henkisesti melko vahva nuori lotta. Voisin ehkä jopa kuvitella itseni hänen rooliinsa talvisodassa.

Kuka olet?
- Linda Dahlbacka, Siilinjärven lukion abiturientti.

Olga Appelsiini
@OlgAppelsiini – lottana Savonlinnassa

Skip Twitter post

Miksi valitsit juuri tämän henkilön?
- Valitsin juuri Olga Appelsiinin, koska halusin toimia lottana ystäväni kanssa ja etsiä tietoa juuri siitä, millaista on olla nainen sodassa.

Perustuuko tili dokumentteihin?
- Olen tutustunut lottien toimintaan ja Olgan kokemukset ovat mahdollisia. Minulla ei ole päiväkirjoja tms.
dokumentteja.

Halusin toimia lottana ja etsiä tietoa juuri siitä, millaista on olla nainen sodassa.

Mitä mieltä olet hahmostasi?
- Olga on rauhallinen, mutta jämäkkä. Mutta jos hän toimisi oikeassa sodassa, tuskin selviäisi kauaa hengissä, sillä Olgalla on tapana majailla omassa vaaleanpunaisessa kuplassaan. Olen 25-vuotias lotta ja toimin enimmäkseen Savonlinnan sairaalassa, mutta vietän aikaani myös maaseudulla hoitamassa eläimiä ja käyn välillä auttelemassa äitiäni kotikaupungissani Turussa. Mieheni toimii ilmapuolustusvoimilla.

Kerro itsestäsi?
Olen Janita Karivainio, lukion toisen vuoden opiskelija

Skip Twitter post

Opettajilla esikuvina omien sukulaisten sotakokemukset

Vänrikki Lehtovaara
@vanrikkiL – 24-vuotias pioneerijoukkueen joukkueenjohtaja

Valitsin henkilön, koska olin itsekin armeijassa pioneerijoukoissa ja kotiuduin vänrikkinä.

Miksi valitsit juuri tämän henkilöhahmon?
- Valitsin henkilön, koska olin itsekin armeijassa pioneerijoukoissa ja kotiuduin vänrikkinä. Joukko-osastoksi valitsin JR 23:n joka perustettiin lähellä kotipaikkaani Lappajärveä. Tätä rykmenttiähän ja sen kauhavalaista 4. komppaniaa kuvaa myös Pekka Parikan Talvisota-elokuva. Valitsin aluksi kotipaikaksi Kauhavan, mutta vaihdoin sen Lappajärveen, kun selvisi että talvisodassa Lappajärven miehistä perustettiin 15. pioneerikomppania. Nyt 93-vuotias isoisäni palveli Jatkosodassa myös pioneerijoukoissa ja oli mukana mm. Tali-Ihantalan taisteluissa, joissa haavoittui vaikeasti.

Skip Twitter post

Perustuuko tili dokumentteihin?

- Rykmentissä ei ollut omia pioneerijoukkoja, mutta Talvisodan aikana pioneereja alistettiin sinne missä heitä tarvittiin. Pioneerien päätehtävänä oli taisteluhautojen ja korsujen teko, murrosteiden ja esteiden tekeminen sekä suluttaminen eli miinoitteiden teko. Pioneereista tuli kai sodan kuluessa myös jonkinlaisia panssarintorjunnan lähimiehiäkin polttopulloineen ja kasapanoksineen. Taustadokumenttina minulla on Kimmo Sorkon kirja JR23:n vaiheista talvisodan aikana eli "Laurilan Verikoirat" - jalkavärirykmentti 23 Taipaleella ja Vuosalmella 1939-1940".

Mitä mieltä olet henkilöhahmostasi?

Nyt 93-vuotias isoisäni palveli Jatkosodassa myös pioneerijoukoissa ja oli mukana mm. Tali-Ihantalan taisteluissa, joissa haavoittui vaikeasti.

- Lähdin mukaan Twitteriin, kun Ylen #sota39-projekti oli jo täydessä käynnissä. Olisin ehkä voinut pohjustaa henkilöhahmoani tarkemminkin. En ole vielä päättänyt sitäkään, jäänkö henkiin vai kaadunko sodan loppupäivinä maaliskuun alussa Vuosalmella. Pyrin twiittauksissani historiallisiin faktoihin, en siihen tapahtuiko twiittauksen aihe talvisodassa juuri samana päivänä kuin itse twiittaus.

Kuka olet?
- Olen 44-vuotias kemian lehtori Siilinjärven lukiosta. Reservin vänrikki pioneerijoukoista ja sellaiseksi varmaan myös jään, koska minun ikäluokkaa ei juuri kertausharjoituksissa näy kuin komppanianpäälliköinä tai pataljoonankomentajina. Sotahistoriasta olen aina ollut kiinnostunut ja maanpuolustushenki taitaa Pohjanmaalla tarttua suoraan äidinmaidosta ;-). Isoisäni Pentti Lehtiniemen vaiheet jatkosodassa olen tallentanut jälkipolville CD-ROM-levylle haastattelun, kuvien ja dokumenttien muodossa.

Irma Rissanen
@veikkonen0 – 13-vuotias koulutyttö Pohjois-Savosta

Skip Twitter post

Miksi valitsit juuri tämän hahmon?

- Valitsin henkilöhahmoksi 13-vuotiaan tytön, Irma Rissasen, koska äitini koki talvisodan sen ikäisenä. Halusin eläytyä hänen muistoihinsa.

Aitini koki talvisodan 13-vuotiaana. Halusin eläytyä hänen muistoihinsa.

Perustuuko tili dokumentteihin?
- Jokainen Irman twiitti perustuu äitini muisteloihin. Ne ovat siis ”totta”, vain muisti voi tehdä tepposet! Olen myös muuttanut perhetilannetta ja nimiä, että tarina etääntyy hiukan.

Halusin mennä opiskelijoiden mukaan kokeilemaan roolissa tviittaamista.

Mitä mieltä olet hahmostasi?
On ollut hämmentävää ja hienoa jutella äitini kanssa menneistä ajoista. Minun tapauksessani projekti sai aivan oman sävynsä tästä. Hyödynnän tietysti yleisiä lähteitä myös, mutta ydin on 87-vuotiaan äidin ja tyttären kohtaamisessa.

Kuka olet?
- Olen historianopettaja Aira Roivainen Siilinjärven lukiossa. Halusin mennä opiskelijoiden mukaan kokeilemaan roolissa tviittaamista.

Talvisota venäläisestä näkökulmasta

Josif Stalin
@IosifStalin20 – mielenkiintoinen persoona, joka muutti Venäjän

Josif Stalin on mielenkiintoinen henkilö, jota on hauska pitää yllä Twitterissä.

Miksi valitsit tämän historiallisen henkilön?
- Valitsin Josif Stalinin, koska hän on mielenkiintoinen persoona ja olen kiinnostunut hänen henkilöhistoriastaan. Hän oli myös suuri henkilö yleisesti historiassa ja teki isoja muutoksia Venäjällä

Perustuuko tili dokumentteihin?
- Yritän etsiä mahdollisimman paljon tietoa mm. Wikipediasta ja koulusta saaduista materiaaleista. Joskus menee vähä "yli".

Mitä mieltä olet historiallisesta henkilöstäsi?
- Mielenkiintoinen henkilö, jota on hauska pitää yllä Twitterissä. Syitä mainitsin edellisessä.

Kuka olet?
- Jos ymmärsin oikein, olen Teemu ja olen kiinnostunut historiasta ja varsinkin toinen maailmansota ja keskiaika ovat suosikkiaiheitani. Soitan vapaa-ajalla kitaraa kaveriporukassa ja yleensäkin sellaista mitä nyt normaali lukiolainen tekee.

Skip Twitter post

Vjatšeslav Molotov
@VjatseslavM – viekas ja päättäväinen Neuvostoliiton ulkoministeri

Miksi valitsit juuri tämän historiallisen henkilön?
- Halusin saada venäläisen näkökulman talvisotaan. Yleensä kursseilla tai sodassa keskitytään Suomen tapahtumiin.

Perustuuko tili dokumentteihin?
- Kyllä. Molotov oli oikea henkilö Neuvostoliitossa ja sen takia hänen profiilinsa perustuu dokumentteihin.

Halusin saada venäläisen näkökulman talvisotaan. Yleensä kursseilla tai sodassa keskitytään Suomen tapahtumiin.

Mitä mieltä olet henkilöhahmostasi?
- Molotov oli toimissaan viekas ja päättäväinen. Samalla hän pyrki sopeutumaan Stalinin päätöksiin.

Kerro lyhyesti itsestäsi.
- Olen Antti Hamunen, lukion toisen vuoden opiskelija Siilinjärven lukiosta.

Skip Twitter post

Sergei Sergeyev
@sergeiSegeyev – Puna-armeijan joukkueenjohtaja. 3а Сталина!

Skip Twitter post

Miksi valitsit juuri tämän henkilön?
- Sergei Sergeyev on venäläinen nuorehko upseeri, joka ylennettiin sodan aikana. Hän saa erilaisia komennuksia ylemmiltä tahoilta. Halusin laittaa mukaan vähän neuvostosotilaan näkökulmaa. Suomalaisista tietää jonkun verran enemmän.

Hahmo on täysin keksitty. Tarvittavia tietoja olen katsonut netistä.

Perustuuko tili dokumentteihin?
- Hahmo on täysin keksitty. Tarvittavia tietoja olen katsonut netistä.

Mitä mieltä olet henkilöhahmostasi?
- Vihollinenhan se tavallaan itselle on, mutta olen yrittänyt luoda sille persoonaa. "Perusryssä", ei siedä pakkasta, mutta on kuitenkin isänmaallinen ja haluaa saada Suomen vallattua

Kuka olet? Kerro lyhyesti itsestäsi.
- Olen Perttu Ulmanen, Siilinjärven lukion toisen vuoden opiskelija

Siilinjärven lukion oppilaiden muita hahmoja:

- Tuovi Alice Gummerus@TuoviGummerus, 30-vuotias auttava lotta, rakastava vaimo ja kahden lapsen tunnollinen äiti.
- Jenny Irene Gummerus, @JennyGummerus10-vuotias, tunnollinen ja ahkera pikkulotta. Isä palvelee rintamalla ja äiti toimii lottana.
- Veli Poutanen@veli1919, 1.12.1939 ylimääräisiin kertausharjoituksiin kutsuttu, rintamalle päätynyt Suomussalmen mies.
- Semjon Timosenko@semjonT, Neuvostoliiton joukkojen komentaja
- Helga Kuusisto@helegaK, 22 vuotias Helsinkiläinen lotta talvisodan aikana
- Antero Paavolainen@sotamies_antero, Talvisodan aikana 22 vuotias sotamies/ viestimies Antero Paavolainen Kajaanista. (Kainuun rykmentti/1 pataljoona/3.komppania/1.joukkue)
- Väiski Tanner@tanner_vaiski, Kokenut bisnesmies, poliitikko, SDP:n puheenjohtaja, toimien ulkoministerinä talvisodan aikoina
- Otto Wille Kuusinen@NistiOtto, Terijoen hallituksen päämies
- Soini Airila@SoiniAirila, Syntynyt Riihimäellä 1912. Vänrikkinä Talvisodassa 9./JR38. Omaelämänkerran tarinoita twiittaa
- Simo Häyhä@GallanSimo, 34-vuotias Talvisodan aikainen rintamasotilas, joka toimi tarkka-ampujana.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Roope Latvala - selkäänpuukotettu mies

    Miksi Roope Latvala lähti Children of Bodomista?

    Stonessa uransa aloittanut Roope Latvala on Suomen ehkä paras metallikitaristi. Tällä hetkellä hänen palveluksensa eivät kuitenkaan kelpaa kenellekään ja jopa vanhat ystävät ovat kääntäneet hänelle selkänsä. Alamäki alkoi keväällä 2015, jolloin Latvalan kerrottiin lähteneen Children of Bodomista. Se on Latvalan mukaan paskapuhetta. Nyt hän kertoo, mitä oikeasti tapahtui.

  • Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut – lue puolison koskettava kirje

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut.

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut. Lindahl kuoli 21.3.2017. Hänen kuolemastaan ei ole tätä ennen kerrottu julkisuudessa lähiomaisten toiveesta, myöskään kuolinilmoitusta ei julkaistu. Muutama viikko sitten kävi ilmi, että Lindahlin puoliso Martti Kirsitie oli kirjoittanut kirjeen kuolleelle puolisolleen. KulttuuriCocktail sai kirjeen luettavakseen ja luvan julkaista sen.

  • Knalleja, sateenvarjoja, loitsuja ja olviretkeä - radiodraamaa keskikesän juhlaan

    Radiodraaman juhannuspaketissa useita toivekuunnelmia

    Hellii juhannuksena helle tai piinaa sade ja savuava grilli, voivat radiodraaman ystävät uppoutua kuunnelmien maailmaan. Seikkaile Knallin ja sateenvarjon kanssa New Yorkin alamaailmassa, noitien kera juhannustanhuvilla ja selvitä hukkuneen miehen kohtalo komisario Vahtosen kanssa.

#sota39

  • Mikä on #sota39?

    Mistä talvisotaprojekti #sota39:ssä on kyse?

    Yle tuo ensimmäisenä Suomessa historiallisia tapahtumia talvisodan hallituksen kabinettipöydistä seurattavaksi päivä päivältä. 75 vuoden takaiset tapahtumat kerrotaan maan johtohahmojen käymien todellisten keskustelujen ja päätösten kautta twiiteiksi tiivistettynä. Talvisodan 105 päivää reaaliajassa.

  • Talvisota viidellä kuvalla kerrottuna

    Talvisodan 105 päivään mahtuu loputtomasti kiehtovia tarinoita ja vaiheita. Osana #sota39-projektia tiivistimme talvisodan tärkeimpiä vaiheita viiteen kuvaan. Kuvien teksteistä saa nopean ja kronologisen kertauksen, kuinka talvisota eteni.

  • "Jumala varjelkoon meitä rauhasta..."

    Vänrikki ja sotilaspappi Jorma Heiskanen odotti ja toivoi sodan syttymistä. Ateistinen Neuvostoliitto oli uskon miehelle kauhistus. Talvisota ja venäläisten vastustaminen olivat Jorma Heiskaselle Jumalan antama tehtävä. Suomi oli osa lännen etuvartiota ja sen tärkeä tehtävä oli pahan bolševismin leviämisen estäminen.

  • Suomen historian vaikein päätös – mitä sinä olisit tehnyt?

    Lopuksi saat tietää ketä talvisodan ministeriä muistutat.

    Helmi-maaliskuussa 1940 tilanne rintamalla oli vakava, mutta Ranska ja Iso-Britannia lupailivat apujoukkoja. Samaan aikaan Neuvostoliitto esitti rauhanneuvotteluille ankarat ennakkoehdot. Hallitus oli äärimmäisen kohtalokkaan kysymyksen äärellä: jatkaako sotaa vai tehdäkö rauha? Loimme roolipelin, jossa sinä voit astua talvisodan ministerin rooliin ja tehdä itse tämän vaikean päätöksen! Käytössäsi on vain samat tiedot kuin ministereillä 75 vuotta sitten. Lopuksi saat tietää ketä talvisodan ministeriä eniten muistutat.

  • Oletko talvisotatietäjä - testaa tietosi!

    . Kerromme myös oikeat tulokset perusteluineen.

    Talvisodan syttymisestä tulee marraskuun lopussa kuluneeksi 75 vuotta. Teimme sen muistoksi testin. Mikäli olet tottunut netissä kevyisiin testeihin, niin älä ylläty tämä testi mittaa oikeasti tietoa. Kerromme myös oikeat tulokset perusteluineen. Pieni vinkki: tarkkana numero 7:n kanssa! Tämä tietovisa toimii samalla myös lähtölaukauksena Yle historian #sota39 projektille.

  • Mikä tykki on kuvassa? Kuka puhuu? Tunnistatko talvisodan ääniä ja kuvia?

    eimme sen muistoksi jo toisen testin.

    Talvisodan syttymisestä tuli marraskuun lopussa kuluneeksi 75 vuotta. Teimme sen muistoksi jo toisen testin. Tällä kertaa haastamme sinut tunnistamaan talvisodan kuvia ja ääniä. Mikäli olet tottunut netissä kevyisiin testeihin, niin älä ylläty tämä testi mittaa oikeasti tietoa. Tähän testiin on lisätty entisestäänkin vaikeuskerrointa.

  • Aluevaatimuksia ja valelaukauksia - talvisodan syttymisestä 75 vuotta

    Syksyllä 1939 Suomessa elettiin kireitä aikoja. Puolaan hyökänneet Hitler ja Stalin hämmästyttivät maailman solmimalla hyökkäämättömyyssopimuksen. Neuvostoliitto esitti Suomelle ankaria aluevaatimuksia. Kaiken lisäksi Suomi oli jäämässä kansainvälisessä poliittisessa kuviossa yksin.

  • Ryti - ensikertalainen johti hallitusta kylmäpäisesti

    Suomen pankin pääjohtaja napattiin sodan sytyttyä hallituksen johtoon. Tuoreen pääministerin vahvuus oli hermojen hallinta, joka kriisiajan hallituksessa oli äärimmäisen tärkeä taito. Rytin ansiosta kaikki hallituksen viralliset istunnot kirjattiin prikuulleen muistiin.

  • Tanner teki ulkoministerinä olennaisen: saavutti rauhan

    Tannerin politiikonura alkoi jo ensimmäisessä eduskunnassa

    Tanner oli virkansa vuoksi eniten äänessä talvisodan hallituksen kokouksissa. Siitä huolimatta hänelle oli tyypillistä hoitaa ministerintoimiaan taustalta ja yksin. Hän piti kontaktinsa omina tietoinaan niin kauan kuin katsoi sen tarpeelliseksi.

  • Paasikivi - puhelias pessimisti tunsi itänaapurin

    Paasikiven hyvä suhde NL:oon loi käsitteen Paasikiven-linja

    Paasikivi ei kuulunut hallituksen hiljaisiin, mutta lausui mielipiteensä useimmiten verraten lyhyesti. Ehkä niin tapahtuikin itse kokouksissa, mutta yleisesti oli tunnettua, että nestori oli kovaääninen ja pitkäpuheinen mies, jolta ei hevin saanut suunvuoroa. Rauhanpyrkimyksessään hän oli yhtä johdonmukainen kuin Tanner.

  • Miksi ja miten hallitus vaihtui?

    Uusi hallitus muodostettiin sodan sytyttyä yhdessä yössä

    Uusi hallitus muodostettiin sodan sytyttyä yhdessä yössä. Aivan kuin uusi kokoonpano olisi jo seisoskellut kentän laidalla verrytelleenä ja valmiina tositoimiin. Näin varmasti olikin, sillä Suomen piti näyttää irtisanoutuvansa syksyn 1939 hallituksen politiikasta.

  • Kallio - sairasteleva presidentti otti roolia vasta sodan lopussa

    Kallio oli eniten poliitikko oman aikansa poliitikoista.

    Kallio oli kenties eniten poliitikko oman aikansa poliitikoista. Vaikka hänellä oli elinkeinonaan suuri maatila Nivalassa ja myöhemmin myös pankinjohtajan virka Suomen pankissa, hänen pääasiallinen työnsä tapahtui valtiollisen politiikan parissa. Presidenttinä lähes 70-vuotias Kallio oli sangen sairaalloinen.

  • Keitä olivat hallituksen hiljaiset?

    Keitä olivat talvisodan hallituksen hiljaiset?

    Talvisodan hallituksessa oli useita ministereitä, jotka olivat enemmän esillä läsnäololistoissa kuin puheenvuoron käyttäjinä. Kun joku heistä avasi suunsa, koski ulostulo yleensä vain heidän omaa hallinnonalaansa. Helmikuun lopulla hiljaisetkin joutuivat ottamaan kantaa rauhankysymykseen.

  • Niukkanen - äänekäs ja kokenut haukka vastusti myöntyväisyyttä

    Eteläkarjalainen maanviljelijä, sahanomistaja ja tiilitehtailija Juho Niukkanen oli vanha kettu sodan syttyessä. Hän oli yksi maalaisliiton vahvoista miehistä ja talvisodan hallituksen puheliaimmista ministereistä. Hän oli alusta alkaen sitä mieltä, ettei rauhanasioissa kannattaisi intoilla liikaa.

  • Haukat pitivät rauhanehtoja kohtuuttomina

    Rauhanhakuisen yhteistyöryhmän Ryti-Tanner-Paasikivi vastapainona olivat sotaisamman mielialan ministerit, niin sanotut haukat. Haukkoihin kuuluivat puolustusministeri Juho Niukkanen, opetusministeri Uuno Hannula ja oikeusministeri Johan Otto Söderhjelm, joille Neuvostoliiton kovat rauhanehdot näyttäytyivät itsenäisyyden menetyksenä.

  • #sota39 - malli Cajanderista malli Androidiin

    Miten tehdään välttämättömyydestä hyve? Ja saadaan samalla aikaan sosiaalisen median läpi lyövä sotahistoriallinen innostuksen aalto? Ylen historianosaajat käänsivät tuoreen talvisotatutkimuksen Twitter-keskusteluksi. Puoli seitsemän tapasi tekijät ja mukaan lähteneet Siilinjärven lukion historianopiskelijat.

Historia

Uusimmat sisällöt - Historia

  • Oletko ottanut aurinkoa vuodesta toiseen väärin? — testaa ohjeet vuodelta 1936

    Lue ohjeet oikeaoppisen valotussuunnitelman tekoon.

    Auringotta kukat menettävät värinsä ja lehdet käyvät valjuiksi. Samoin käy ihmisten ja eläinten. Ruumis on kuitenkin totutettava vähin erin aurinkoon sopivan valotussuunnitelman mukaisesti. Ennen valotuksen aloittamista suosittelemme kepeää liikuskelua hermoston tyynnyttämiseksi ja sydämentoiminnan vahvistamiseksi. Auringonsäteiden esiin puristamat teiren pisamat voitte häivyttää vetysupeoksidilla ja elohopealiuoksella.

  • Kortonkien gummisetä

    Miten kondomeista tuli Suomessa valtavirtaa.

    Suomen kondomineuvos Leif Grotell on yksi ehkäisyvälinealan konkareista. Hänen aikaansaannoksiaan ovat Suomen tunnetuimmat kondomibrändit Black Jack, Suki-Suki, Kukka ja mehiläinen, Magic ja Nam Nam. Kondomeihin liittyneen häveliäisyyden vuoksi Grotellin oma äiti ei ensimmäiseen 10 vuoteen kehdannut kertoa, mitä tuotteita poika myy työkseen.

  • Havis Amanda - paljas ja paljastava

    Havis Amanda nostatti Suomen ensimmäisen taidekiistan.

    Havis Amanda nousi heti paljastamisensa jälkeen koko kansakunnan puheenaiheeksi. Suuresta yleisöstä oli ennenkuulumatonta, että julkisella paikalla esiintyi neito ilman rihman kiertämää. Patsasta pidettiin "riettaana" ja "lutkamaisena". Teos nostatti Suomen ensimmäisen laajamittaisen kiistan taiteesta ja siveellisyydestä. Sunnuntai, 20.

  • Suomalaisuuden ilmentymiä eri vuosikymmenten ohjelmissa

    Vuosikymmenet mediassa

    Lähde kanssamme katsomaan ja kuulemaan, mitä Suomesta on taltioitu ja millaisena suomalaisuus on näyttäytynyt eri vuosikymmenten ohjelmissa. Vanhimmat filmit ovat yli sadan vuoden takaa, jolloin suomalaisuus sykki, mutta itsenäinen Suomi oli vielä syntymässä. Tuoreimmat ohjelmat ovat juuri valmistumassa.

  • Puna-armeija purki sotilastukikohtansa ja palautti Porkkalan yllättäen

    Neuvostoliitto palautti Porkkalan 60 vuotta sitten.

    Kun Neuvostoliitto 26. tammikuuta 1956 purki Suomen maaperällä olevan sotilastukikohtansa ja päätti palauttaa Porkkalan vuokra-alueen, huokaistiin Suomessa helpotuksesta. Pahimmat vaaran vuodet olivat vihdoin ohi. Porkkalan palautus oli iso uutinen myös ulkomaisissa lehdissä. Alue oli ollut puna-armeijan sotilastukikohtana vuodesta 1944 lähtien.

  • Paska traktori ja muita kansalaisten kirjeitä Kekkoselle

    Kekkonen sai kirjeitä kansalaisilta

    Urho Kekkonen sai aikanaan paljon kirjeitä tavallisilta ihmisiltä, joissa kansalaiset kääntyivät huolineen hänen puoleensa jo pääministeriaikana. Monet näistä kirjeistä kummastuttavat nykypäivänä: on vaikea uskoa kuinka henkilökohtaisilla asioilla valtion päämiestä silloin vaivattiin.

  • Meissä kaikissa asuu pieni neandertalilainen - tunnetko juuresi? Tee testi!

    Kuinka hyvin tunnet neandertaiset? Tee testi!

    Nykyihmiset ja neandertalilaiset asuivat vuosituhansia samoilla alueilla. Viimeiset neandertalilaiset katosivat n. 28 000 vuotta sitten. Rinnakkaiselon aikana nykyihmiset ja neandertalilaiset ehtivät kuitenkin risteytyä ja nykyisin eurooppalaisen ihmisen DNA:sta on 1,5-2,1 prosenttia peräisin heiltä. Meissä jokaisessa asuu siis pieni neandertalinihminen. Kuinka hyvin tunnet millaisia he olivat? Tee testi!

  • Katu-uskottavat tieteentekijät

    Lähde mukaan tieteentekijöiden mukaan nimetyille kaduille

    Toimittaja Seppo Heikkinen ei enää muista millä kadulla idea iski. Olisikohan se ollut Pietari Kalmin kadulla Kumpulassa? Siellä hän ainakin muistaa ajatelleensa, että kukahan tuo Pietari Kalm oikein olikaan. Tästä pohdinnasta lähti syntymään radiosarja tieteen merkkihenkilöiden mukaan nimetyistä kaduista.

  • Ranskalaisia Perunatorilla ja kaadettuja kioskeja - snagareiden historiaa

    Nakkikioskien historiaa ja muistijälkiä.

    Ennen hampurilaisbaareja, korttelipizzerioita ja kebabpaikkoja pikaruokaa syötiin nakkikioskeilla eli snagareilla. Perinteisellä nakkikioskilla asiakas seisoi ulkoilmassa ja annokset ojennettiin etuikkunassa olevaan luukun kautta. Lihapiirakka kahdella nakilla, porilainen ja Trip-mehut olivat nakkikioskien vakiotavaraa. Mutta millainen on nakkikioskien historia? Ja millaisia muistoja niihin liittyy?

  • Kenen haluaisit voittavan 1956 presidentinvaaleissa - äänestä nyt!

    Presidentinvaalit 1956 vaaligallup

    300 valitsijamiestä kokoontuu 15.2.1956 eduskuntatalolle valitsemaan presidenttiä. He voivat suljetussa lippuäänestyksessä äänestää myös muuta ehdokasta kuin omaansa. Myös mustat hevoset ovat vaalissa mahdollisia. Tulos ratkeaa viimeistään kolmannella kierroksella. Nyt tarvitaan sinun mielipiteesi.

  • Kaksi lukua Helsingin historiaa

    Kaksi lukua Helsingin historiaa

    Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle vuonna 1550. Tarkoituksena oli kilpailla Suomenlahden toisella puolella sijaitsevan saksalaisten hallitseman Tallinnan kanssa. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan kaupunkien porvarit määrättiin pakolla muuttamaan uuteen kaupunkiin.