Hyppää pääsisältöön

Alex Freemanin pianomaailma tempaa mukaansa

Säveltäjä Alex Freeman vaikuttaa sekä Yhdysvalloissa että Suomessa, ja tuntee yhtä hyvin Sibeliuksen teemat kuin amerikkalaisen modernismin. Ei kuitenkaan voi väittää, että tämä kahtalaisuus kuuluisi Freemanin musiikissa - uuden pianolevyn perusteella se on aivan omanlaistaan.

Levyn ohjelmisto yltää vuodesta 2000 viime vuoteen ja rakentuu kahdesta sonaatista, laajasta muunnelmateoksesta ja parista pienimuotoisemmasta kappaleesta. Pianisteina ovat Salla Karakorpi, Risto-Matti Marin, Matilda Kärkkäinen ja Brian Lee, kaikki Freemanin ystäviä ja hänen teostensa kantaesittäjiä. Mitä ilmeisimmin pianistit nauttivat Freemanin musiikista, niin intoutuneesti tulkittua ja huolellisesti työstettyä on soitto.

Soittajien lisäksi myös kuulijan sopii käydä nauttimaan, koska Alex Freemanin pianomusiikki houkuttelee omaan maailmaansa juuri niin kuin hyvän musiikin kuuluu: hienovaraisesti vihjaillen mutta vastustamattomasti. Ja se oma maailma paljastaa salaisuuksiaan ja maisemiaan sopivan lempeään tahtiin.

Monityyliseksi luokitteleminen on nykymusiikissa melkoista nollainformaatiota, mutta kyllähän se Freemanin tapauksessa osuu kohdalleen. Olennaista on, että hänellä on riittävä käsityötaito melodian, harmonian ja tekstuurien hallintaan missä tahansa tyylikontekstissa - toisin kuin monilla kollegoillaan. Keskeisiä piirteitä ovat ilmaisun suoruus ja tekstuurin soivuus.

Levyn kuuntelusta tuli lämmin ja arvostava olo paitsi musiikillisesti, myös kansallisen kulttuurin kannalta. Alex Freemanilta tilatut pianosävellykset ovat rikastuttaneet suomalaista pianonsoiton kulttuuria.

Alex Freeman: Aerial Voices; Outside Voices; Night on the Prairies; Three Pieces; Sonata. - Salla Karakorpi, Risto-Matti Marin, Matilda Kärkkäinen ja Brian Lee, piano. (Albany Records, TROY1480)

Kuuntele Uudet levyt 14.2.2015, toimittajana Kare Eskola.