Kaisa Pulakka
Yle
Hernekeitto kuuluu laskiaiseen – yhtä itsestään selvästi kuin lanttulaatikko jouluun. Paastonaikaan valmistautuvat suomalaiset mättivät hernekeittoa mahoihinsa oikein urakalla, mutta herneen historia kertoo muistakin hernehulluista, antiikin roomalaisista Ranskan Aurinkokuninkaaseen.
Meillä Suomessa herneitä on kasvatettu jo esihistoriallisella ajalla. Mikael Agricolan kuvaus muinaissuomalaisten epäjumalista mainitsee Ägräksen tai Äkräksen. Äkräs oli kolmijalkaisen miehen hahmossa liikkunut kasvun jumala herneet, joka ”nauriit, pavut loi, kaalit, pellavat ja hamput esiin toi”.
Sattumina siansorkkia
Suomalaiseen perinteeseen kuuluu syödä hernekeittoa torstaisin ja laskiaisena. Perinne tulee keskiajalta, jolloin suomi oli katolinen maa. Perjantait olivat lihattomia päiviä, joihin varustauduttiin syömällä torstaisin mahdollisimman tuhtia ruokaa – hernerokkaa. Samasta syystä hernekeitto kuuluu myös laskiaiseen.
Laskiainen sana tarkoittaa laskeutumista paaston aikaan, kun taas pääsiäinen tarkoittaa paastosta pääsemistä. Laskiaisen perinteisiin kuului ylensyöminen. Hernerokan tuli olla mahdollisimman sakeaa ja siihen lisättiin siansorkkia rasvaa tuomaan. Mitä enemmän rasva kiilteli laskiaisruuan jälkeen sormissa ja suupielissä, sitä parempi karjaonni seuraavaksi vuodeksi tulisi.
Aikana ennen popcorneja
Antiikin Rooman viihdeherkku numero yksi oli paistetut herneet, joita myytiin yleisölle sirkusareenoilla, aivan niin kuin popcorneja tänä päivänä.
Kuuntele tarina Circus Maximuksen kilpa-ajoista:
Eräs tietty hernelajike oli Roomassa jopa niin suosittua, että poliitikot käyttivät sitä äänten kalasteluun. Tai ei se mitään kalastelua ollut vaan rehellistä äänten ostamista. Anna äänesi minulle, annan herneitä sinulle.
Ensimmäiset hernelajikkeet olivat paljon kitkerämmän makuisia kuin ne nykyiset makeat pallerot, joita ostetaan kesätorilta mökkimatkalle pitämään lapset hiljaisina. Alun perin herneitä ei lainkaan syöty raakoina ja vihreinä. Herneiden annettiin kypsyä ja ruoka laitettiin vasta kellertävistä ja kuivatuista herneistä.
Kasvishullu kuningas
Innostus vihreiden herneiden syömiseen sai alkunsa Aurinkokuninkaan hovissa 1600-luvun Ranskassa. Aurinkokuningas oli suuri herkuttelija. Hänen kuolemansa jälkeen ruumiinavauksen tehneet lääkärit totesivat, että kuninkaan vatsalaukku oli kolme kertaa normaalin aikuisen vatsan kokoinen.
1600-luvulla vihannekset ja muut kasvikset eivät olleet ruokapöydässä kovinkaan suuressa huudossa, mutta Ludvig XIV oli tässäkin asiassa poikkeuksellinen mies. Hän rakasti vihanneksia ja hedelmiä ja tämän takia Versaillesin puutarhat ovat edelleen myyttisessä maineessa.
Vihreät herneet saapuvat hoviin
Eräs kuninkaan hovin jäsen oli määrätty italiaan suorittamaan salaista tehtävää - opettelemaan liköörien valmistamista. Palatessaan hän toi mukanaan kulhollisen tuoreita vihreitä sokeriherneitä. Mies esitteli herneet aurinkokuninkaalle tämän ylhäisten hoviherrojen ja hännystelijöiden edessä.
Pian koko hoviväki puhkesi ylistämään uutta makuelämystä. Ei mikään voisi olla parempaa eikä niin täynnä uutuudenviehätystä. Mitään noin ihmeellistä ei oltu Ranskassa ennen maistettu, ei ainakaan tällä satokaudella.
Ludvig XIV antoi kuninkaalliselle keittiölle käskyn valmistaa italiasta tuodut ihmeherkut ranskalaiseen tapaan. Illallisella kuningattarelle ja kardinaalille oli varattu omat pienet annoksensa, mutta loput herneet menivät kuninkaan ja tämän veljen ahnaisiin suihin.
Hernehulluus leviää
Pian uutinen ihmeellisestä herkusta levisi koko hoviin, sen ulkopuolisiin kyliin, talousmiesten pariin ja jopa kirkonmiesten keskuuteen. Aurinkokuninkaan rakastajatar Madame de Mainteon kirjoitti kirjeessä vuonna 1696: ”Herneistä puhutaan täällä niin paljon, että ne tyrehdyttävät kaikki muut keskustelunaiheet. Ne ovat sekä muoti, että hulluus”.
Hernehulluus levisi myös muualle Eurooppaan, vaikka ranskalaiseen keittiöön epäluuloisesti suhtautuvat britit yrittivätkin syyttää vihreitä herneitä myrkyllisiksi ja syömäkelvottomiksi. Aurinkokuningas itse söi herneitä lopulta niin paljon, että sai niistä kuninkaalliset mittasuhteet saaneita ruuansulatusongelmia.
Kesäkeiton syvin olemus: Santeri Vuosaran resepti Herne 2.0
LÄHTEET:
Toussaint-Samat Maguelonne: The History of Food. Wiley-Blackwell 2008.
Standage Tom: Ihmiskunnan syötävä historia. Suom. Leena Teirioja. Into 2013
Nieminen Jere: Herne rokkaa. Moreeni 2008.
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1130
http://www.bestcookingpulses.com/history.php
http://www.lookandlearn.com/blog/24227/in-france-green-peas-became-a-national-obsession/
