Hyppää pääsisältöön

Hyvä Sibelius-projekti, kelvoton Sibelius-levy

Jussi Makkonen ja Azig Azezian: Jean Sibelius
Jussi Makkonen ja Azig Azezian: Jean Sibelius uudet levyt

Sellisti Jussi Makkonen tekee ansiokasta ruohonjuuritason konserttityötä kiertämällä konserttisaleja, kouluja ja kirkkoja. Hänen veljensä Matti Makkonen sovittaa konserttikonseptit kevyiksi ja toimiviksi. Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi Makkosten työryhmä on tietysti tarttunut Sibeliukseen. Konsepti epäilemättä toimii konsertissa, mutta siitä tehty käyntikorttilevy on harmillista kuultavaa.

Valse triste, Kuusi ja pari muuta Sibelius-hittiä kuullaan levyllä sovituksina sellolle ja pianolle; Karelia-sarjaa höystetään lisäksi viululla. Mutta ei siitä musiikkia tule. 1800-luvulle tyypillisten salonkisovitusten levyttämisen voi jotenkin hyväksyä menneen ajan kuvana, mutta nykyajan teemalevyllä kyse on taiteellisesta hutilyönnistä. Matti Makkonen sovittaa mitä pystyy, mutta etenkin Finlandia ja Karelia-sarja kuihtuvat köyhän kokoonpanon myötä kokonaan, kun taas Kuusi tuntuu todella vieraantuneelta, kun ihana melodia repäistään irti pianotekstuurista. Asiaa ei auta sähkökaiulta maistuva puoliammattimainen äänitys eikä harrastajatason graafinen suunnittelu.

Sovitusten välissä kuullaan pari laulua alkuperäisasussaan, mutta mezzosopraano Annastiina Tahkolan laulu leikkaa ilmaa harmillisen räikeästi, ja Kullervon valitukseen Esa Ruuttunen annostelee niin paljon paatosta että sanat peittyvät.

Korostan että kritiikkini koskee vain levyä. Makkosen työryhmien konsertteja arvostan kyllä. Tiedän myös, että kritiikkini ei tämän levyn myyntiä vähennä. Sitä myydään konserttien jälkeen tyytyväisten kuulijoiden käteen erittäin paljon - ja hyvä niin.

Jussi Makkonen ja Azig Azezian: Jean Sibelius
Jussi Makkonen ja Azig Azezian: Jean Sibelius uudet levyt
Jean Sibelius (sov. Matti Makkonen): Karelia-sarja; Lauluja; Pikkukappaleita. - Nazig Azezian, piano, Jussi Makkonen, sello, Annastiina Tahkola, mezzosopraano, Esa Ruuttunen, baritoni, ja Susanna Mieskonen-Makkonen, viulu. (CHARMI-01)

Kuuntele Uudet levyt 14.2.2015, toimittajana Kare Eskola.

Kommentit