Ikänaisten tissuttelu aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Kuinka se kehtaa - ja isoäitikin vielä? No, antaa juoda vaan, itsepähän vastaa seurauksista? Niinpä niin, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Ei itse tissuttelijalle eikä omaisille saati hoiva-alan ihmisille.
- Menen ihan raunioksi, kun tytär huomauttaa mun tissuttelusta. Aattelen, et eikö se tykkää musta. On tämä surkeeta, että kökötän yksin ja vielä juon. Kyllä hävettää.
Tuula on tissutteleva eläkeläinen. Heitä on paljon, yksin asuvia rouvia, joiden päivät täyttyvät viinilasillista, likööritujauksista ja viinapaukuista. Mummot juovat salaa kotona, kaatuilevat ja sekoilevat. Lähiomaiset ja kotisairaanhoitajat ovat ihmeissään. Seniorin kroppa ei kestä viinaa kuten nuorena, ja lääkkeiden käyttö sekoittaa päätä entisestään. Toiset sanovat, että juokoon vaan, omapahan on asia. Periaatteessa kyllä, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Siitä kertoo se, että juuri kukaan ei halua puhua tissuttelustaan julkisesti.
-Tytär ei halua puhua kanssani puhelimessa, kun olen juonut. Hiprakassa kiellänkin itseltäni kännykän enkä lähde edes roskia viemään. Sulkeudun tänne kotiin.
-Tytär ei halua puhua kanssani puhelimessa, kun olen juonut. Hiprakassa kiellänkin itseltäni kännykän enkä lähde edes roskia viemään. Sulkeudun tänne kotiin.
Lähes joka kymmenes eläkeikäinen käyttää liikaa alkoholia. Helsingissä onkin perustettu Pilke-vertaistukiryhmiä päihdeongelmaisille vanhuksille, ja Haminassa on suunnitteilla vanhusten kotikatko-palvelu, joka tarjoaa alkoholiriippuvaiselle lääke-tai keskusteluapua kotona. Apua tarvitsevat myös läheiset, jotka kamppailevat ristiriitaisten tunteiden kanssa. Hauraaksi käyvä äiti ja mummo tarvitsee huolenpitoa, mutta hänen viinanjuontinsa surettaa ja suututtaa. Ihan kuin pelkässä vanhuudessa ei olisi tarpeeksi vaivoja ja huolta, vaan pitää vielä kännätä! Tilanne ei ole kuitenkaan helppo itse tissuttelijallekaan, sillä kyseessä on riippuvuus, joka vaatii hoitoa.
- Tunnen syyllisyyttä. Ajattelen, että vanhempien pitäisi olla peruskallioita ja aina skarpissa kunnossa, vaikka joku kävelisi juuri sisään. Ja isoäiti juokin kahvikupista valkoviiniä.
- alkoholiin kuolleiden ikäihmisten määrä on kolminkertaistunut vuodesta 1990Faktaa
- suhteellisesti eniten alkoholin kulutus on lisääntynyt 60−69-vuotiailla naisilla
- kotihoidossa ja palveluasunnoissa olevista naisista noin 4 % käyttää alkoholia huolestuttavan runsaasti (2008)
- miehistä kotihoidossa 15 % ja palveluasunnoissa yli 11 %
-Ehkä tämä johtuu siitä, että asun yksin. Viini hetkesi vaimentaa ikäviä ajatuksia. Nousuhumalassa luulet olevasti hetken aikaa nero, mutta se menee pian ohi. Sitten ei ole kivaa. Nyt olen ajatellut lopettaa tissuttelun, mutta helppoa se ei tule olemaan.