Hyppää pääsisältöön

Soundcheck oli aikuisemman musadiggarin rajaton riemu

Soundchek-musiikkia ilman rajoja 1993-94
Maria Guzenina ja Seppo Pietikäinen juonsivat koko ohjelmasarjan. Soundchek-musiikkia ilman rajoja 1993-94 Kuva: Yle/Seppo Sarkkinen Yle Elävä arkisto,Maria Guzenina-Richardson

Helsingin Asematunnelin Jumo Jazzclubilla vuosina 1993–94 kuvattu kahdeksanosainen ohjelmasarja tarjoili musiikkia moneen makuun. Juontajapari Maria Lindell (myöhemmin Guzenina) ja Seppo Pietikäinen esittelivät kerran kuussa yleisölle musiikkimaailman ihmeellisyyksiä rokin, jazzin, etnon ja teknon vaikutuspiiristä, kotimaasta ja kaukomailta. Vain iskelmä oli julistettu ohjelmassa pannaan.

Soundcheck teki edellisen vuosikymmenen Hittimittariin ja Rockstopiin pesäeroa ja luovi Ylen musiikkitarjontaa valtavirrasta poikkeaville urille. Ohjelmasarja asettui lyhyen elinkaarensa aikana myös hetkellisesti päällekkäin Suomen virallista levymyyntilistaa noudattaneen Lista Top 40:n kanssa.

Musiikkitarjonnaltaan sarja oli vahvassa etukenossa underground- ja vastakulttuuripiirien suuntaan. Maanantain myöhäisiltaan sijoitetun tv-sarjan aikuismaisuutta pyrittiin jopa korostamaan: ohjelma kuvattiin baarissa, ohjelman vieraat tupakoivat sekä joivat haastatteluiden aikana avoimesti olutta.

Sarjan ulkomaanraporteista kunnia kuuluu veteraanitoimittaja Seppo Pietikäiselle. Samanaikaisesti Radio Cityssä työskennellyt Maria Lindell taas suoritti suuremman osan ohjelmassa vierailleiden artistien haastatteluista.

Sarjan avausjaksossa nähtiin uutukainen musiikkivideo islantilaislaulaja Björkiltä. Samalla luotiin katsaus tuon hetken kotimaisiin musiikkividoihin, joiden anatomiasta oli kertomassa Ismo Alangon Pornografiaa-videosta vastannut Hannu Puttonen.

Pietikäinen oli lisäksi vieraillut Ranskassa Mouvement des Musiques Innovatrices festivaaleilla, josta ohjelmaan saatiin väliesirippuna avantgardea esittelevä raportti. Jumo Jazzclubilla jaksossa esiintyivät Moon Cakes -yhtye ja Balls, jolta oli juuri ilmestynyt uusi albumi.


Toisessa jaksossa tarkasteltiin suomalaista, 1990-luvun alkupuoliskon underground-musiikkia. Esittelyn vetovastuussa toimi Underground Rock Orchestran nokkamies M. A. Numminen. Australialainen Tim Finn toi jaksoon tarvittavan ulkomaalaisaspektin ja suuren maailman tyyliin Pietikäinen suoritti laulajan haastattelun limusiinin takapenkillä. Jumolla esiintyi helsinkiläinen Shadowplay ja yleisöstä bongattiin mm. Laika & Cosmonautsin jäseniä.

Äärimmäisen kiintoisa oli myös jaksossa nähty suomalaista teknokulttuuria läpivalaiseva Chaotic Finnish Danceloop 1993 -raportti. Nopeasti leviävän alakulttuurin pukeutumis- sekä hiustyylit katsastettiin aikakauden videotehosteilla maustettuina. Videomontaasissa esiteltiin Project Chain Gun Operate, Advanced Art, Cosmic Zone, Local Maniacs, Pentium Project ja Dance Nation -kokoonpanot.


Teknosta etnoon ja kolmas Soundchek leijaili eetteriin marraskuun lopussa. Kitarasankari Dave Lindholm tunnelmoi illan ensimmäisenä live-vieraana. Lindholmia oli saapunut seuraamaan mm. Neljä Ruusua -yhtye. Ruusukvartetin Ilkka Alanko juhli kuvauspäivänä syntymäpäiviään, joten juontajakaksikko tarjosi artistille tämän kunniaksi oluen. Neljältä Ruusulta katsastettiin myös tuore Poplaulajan vapaapäivä -musiikkivideo.

Aiemmin samassa kuussa Vanhalla Ylioppilastalolla esiintynyt algerialainen Khaled pääsi osaksi tämänkertaista ohjelmajärjestystä. Pietikäisen haastattelussa rai-musiikin kuninkaaksi tituleerattu mies kertoi esittämänsä perinnemusiikin juurista ja omasta metodistaan yhdistellä sitä länsimaisiin soittimiin ja tekniikoihin.

Jakson pääti oululaisen Electric Blue Peggy Sue And The Revolutionions From Marsin esiintyminen. Jopa maailman kaikkien aikojen vaikeimmiten nimetyksi kutsutun yhtyeen kitaristi-laulaja Esa "Ray Katz" Nissi antoi jaksossa myös Marialle haastattelun.


Neljäs Soundcheck keskittyi jopa aiempaa enemmän musiikkivideoihin. Ohjelmassa nähtiin Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyeen tuore video hittikappaleeseen Viimeisellä rannalla. Yhtyeen lauluntekijä-laulaja Juha Lehteä haastateltiin videon ja kappaleen alkuperäisen idean yhteneväisyyksistä ja eroista. Ääneen päästettiin myös musiikkivideon tekijät Leo Pee ja Jaakko Nuotio.

Olin vain äänittäjänä Dark Side of the Moonilla. En ole sanonut tuottaneeni Floydia, vaikka niin väitetäänkin― Alan Parsons

Ulkomaailman äänenä toimi tällä kertaa hittituottajana tunnettu Alan Parsons, joka tuskaili Pietikäisen haastattelussa tällä kertaa itse levyttäneenä artistina. Muun muassa The Beatlesin tuottajana aikanaan kannuksensa ansainnut Parsons johti omaa projektiaan ja oikaisi väärinkäsityksen omasta roolistaan Pink Floydin Dark Side of the Moon -albumin osalta.

Livenä ohjelmassa päästiin nauttimaan kansanmusiikista ammentavan Jambolin sävelistä. Räiskyvää rokkia jaksoon taas toi Aija Puurtisen ja toimittajanakin tunnetun Esa Kuloniemen johtama Honey B and the T-Bones.


Viides Soundcheck oli samalla vuoden 1994 ensimmäinen Soundcheck. Livenä ohjelmassa esiintyivät Trio Töykeät ja RinneRadio.

Maria Guzenina muisteli myöhemmin Twitterissä jaksossa suorittamaansa haastattelua, jossa mikrofonin toiselle puolelle asettui Trio Töykeiden maineikas jazz-pianisti Iiro Rantala.

Musiikkivideoita jaksossa katsastettiin yhdysvaltalaisilta Jackson Brownelta ja Meat Loafilta. Pietikäinen oli myös toteuttanut ulkomaalaisartistien haastatteluista insertit ohjelmaan. Kotimaista videomusiikkia tarjoili rap-muusikko Kaivo.

Jakson päättänyt RinneRadion uhkaavissa valotunnelmissa toteutettu esitys on koko Soundcheckin visuaalisesti tyylikkäintä antia.


Soundcheckin kuudennen osan aloitti punkin grand old man, Iggy Pop, jota Seppo Pietikäinen haastatteli.

Suutun ainakin kaksi kertaa päivässä. Vietän tunteja päivittäin valmistautuneena jonkinasteiseen vitutukseen― Iggy Pop

Tuolloin 46-vuotias punkkari avasi tuntojaan modernista musiikkiteollisuudesta, jonka hän koki keskittyvän suuressa määrin yli 30-vuotiaisiin ja näiden älylliseen reaktioon. Alle kolmekymppisille taas Iggyn mukaan tuotettiin musiikkia, jota kuunnellakseen pitäisi omata jonkinlainen robottikeho, jotta pysyisi sen tahdissa. Haastattelun päätteeksi mieheltä nähtiin vielä tuore Wild America -musiikkivideo.

Kotimaista musiikkivideomateriaalia nähtiin Sue Van Doe -yhtyeeltä ja jakson live-esitykset aloitti "hillbillya" soittava The Barnhill Boys. Yhtyeen nokkahahmona toimi Judge Barnhill, joka tunnetaan paremmin nimellä Tuomari Nurmio. Nurmion kokoonpanon lisäksi ohjelmassa esiintyi Maarit.


Soundcheckin seitsemäs jakso omistettiin suurieleisesti vierailemaan saapuneelle hollantilaisyhtye Nitsille. Jo vuonna 1974 perustettu Nits oli ohjelmavuonna julkaisut Da Da Da -levyn ja levyn nimi herätti haastattelun suorittaneessa Pietikäisessä kysymyksiä. Nitsien musiikkivideossa taas oli mukana kuvamateriaalia talvisesta Helsingistä. Muutenkin Suomi-sympatioistaan tunnettu taiderock-yhtye antoi myöhemmin vuonna 1998 ilmestyneelle albumilleen kotimaansa suomenkielisen nimen Alankomaat.

Illan toisena live-vieraana Jumon lavalla nähtiin pitkän linjan muusikko Kari Peitsamo. Musiikkivideoihin jaksossa otettiin voimakkaan tekijävetoinen lähestymiskulma. Video-ohjaaja Mika Taanila oli saapunut Maria Lindellin haastateltavaksi. Klubikeskustelua ryydittivät näytteet Taanilan ohjaustöistä. Otteita jaksossa nähtiin mm. Maritta Kuulan, Kauko Röyhkän, 22-Pisteirkon ja Circlen musiikkivideoista.


Soundcheckin viimeiseksi jääneessä jaksossa esiintyi suomalainen Veeti ja Elastic Family, johtotähtinään laulaja Veeti Kallio ja Anna Kuoppamäki. Yhtyeeltä kuultiin jaksossa kappaleet: Walk Gently, This is it, Kiss My Soul ja Baby Joe. Maria Lindell suoritti ohjelman edetessä niin Kallion kuin Kuoppamäkenkin haastattelut.

Kallio äityi myöhemmin vielä jälkiviisaasti muistelemaan Twitterissä tuolloin käyttämäänsä harlekiinimaista esiintymisasua.

Jazzclubin lavalla nähtiin myös 1980-luvun konemusiikkiyhtye Belaboriksessa vaikuttanut laulaja Saara Soisalo, joka oli tuolloin jo siirtynyt ilmaisussaan kohti jatsahtavampaa tyyliä. Soisalo esitti temaattisesti kappaleet Tyhjä huone ja Lonely House.

Sovinnainen, epäsovinnainen, vaihtoehtoinen ja valtavirta ovat nimikkeitä, joilla musiikki lokeroidaan. Ne eivät päde minun tuotantooni. Teen mielestäni omaperäistä ja itseni kuuloista musiikkia― Nick Cave

Jakson kuitenkin aloitti australialaismuusikko Nick Cave, jota Pietikäinen oli käynyt haastattelemassa ja jolta myös nähtiin tuore Do You Love Me -musiikkivideo.

Cave oli haastatteluvuonna levyttänyt Bad Seeds -yhtyeensä kanssa rakkausaiheisen levyn nimeltä Let Love In. Artisti ei tosin myöntänyt haastattelussa "pehmenneensä", vaikka uuden levyn teema oli aiemmista poikkeava.

Kotimaisen aspektin musiikkivideoihin toi jaksossa esitetty J. Karjalaisen tuore Villejä lupiineja.

Jakson päätteeksi oli juontajaparin aika maistaa kuplajuomaa ja todeta vuosien 1993–1994 soundien ollen tätä myöten tsekattu.

Kommentit
  • Se aito oikea Andy McCoy – The Real McCoy on fiktiota ja dokumenttia yhdistävä elokuva maamme yhdestä tunnetuimmasta rokkarista

    The Real McCoy on mieleenpainuva kertomus Andy McCoysta.

    Pikimustat hiukset, kirjavia huiveja ja hattuja. Röyhelöä, koruja ja kajaalia. Suuri rakkaus musiikkiin sekoitettuna kyltymättömään rock-asenteeseen – kyseessä on tietysti Andy McCoy. Pekka Lehdon ohjaamassa The Real McCoy -elokuvassa (1999) kuvataan kiistatta Suomen yhden tunnetuimman rock-muusikon elämää dokumentaation ja fiktion kautta.

  • Luotsi on merten henkivartija

    Luotsiveneet ovat elintärkeitä merellä työskennellessä.

    Vuonna 1994 julkaistu Meri työmaana -dokumentti käy läpi luotsien historiaa aina 90-luvulle asti. Dokumentin ovat toimittaneet Bosse von Willebrand ja Rikard Thölix.

  • Karvian ourat – uniikki saariryhmä Selkämerellä

    Ohjelma vuodelta 1971.

    Vuonna 1971 valmistuneessa tunnelmallisessa dokumentissa Karvian Ourat tutustutaan Ouran saaristoon ja asukkaisiin. Ourat on ainutlaatuinen saaristo avomeren tuntumassa. Selkämerellä sijaitseva, sadoista saarista ja luodoista koostuva säpäleinen kokonaisuus on maisemallisesti poikkeuksellisen merkittävä. Pirunpellot ja louhikko luovat saariryhmälle ominaisen maiseman.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Se aito oikea Andy McCoy – The Real McCoy on fiktiota ja dokumenttia yhdistävä elokuva maamme yhdestä tunnetuimmasta rokkarista

    The Real McCoy on mieleenpainuva kertomus Andy McCoysta.

    Pikimustat hiukset, kirjavia huiveja ja hattuja. Röyhelöä, koruja ja kajaalia. Suuri rakkaus musiikkiin sekoitettuna kyltymättömään rock-asenteeseen – kyseessä on tietysti Andy McCoy. Pekka Lehdon ohjaamassa The Real McCoy -elokuvassa (1999) kuvataan kiistatta Suomen yhden tunnetuimman rock-muusikon elämää dokumentaation ja fiktion kautta.

  • Suomen presidentit – tasavallan ensiaskeleita ja vallan vaiheita

    Presidentit kautta aikain kuvina ja äänessä.

    Elävän arkiston kooste esittelee Suomen presidentit Ståhlbergista Niinistöön arkistofilmien, tv-ohjelmien ja audioiden kautta. Varhaisimmistakin presidenteistä löytyy liikkuvaa kuvaa, sillä filmille on aikoinaan taltioitu muun muassa virkaanastujaispuheita. Ja mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän löytyy myös epävirallisempaa kuvamateriaalia – presidentit ovat tulleet lähelle kansaa television välityksellä ja esitelleet niin harrastuksiaan kuin lemmikkejään.

  • Luotsi on merten henkivartija

    Luotsiveneet ovat elintärkeitä merellä työskennellessä.

    Vuonna 1994 julkaistu Meri työmaana -dokumentti käy läpi luotsien historiaa aina 90-luvulle asti. Dokumentin ovat toimittaneet Bosse von Willebrand ja Rikard Thölix.

  • Karvian ourat – uniikki saariryhmä Selkämerellä

    Ohjelma vuodelta 1971.

    Vuonna 1971 valmistuneessa tunnelmallisessa dokumentissa Karvian Ourat tutustutaan Ouran saaristoon ja asukkaisiin. Ourat on ainutlaatuinen saaristo avomeren tuntumassa. Selkämerellä sijaitseva, sadoista saarista ja luodoista koostuva säpäleinen kokonaisuus on maisemallisesti poikkeuksellisen merkittävä. Pirunpellot ja louhikko luovat saariryhmälle ominaisen maiseman.

  • Merikartan reunoilla – suomalaista saaristoa linssin läpi

    Lähde saaristomatkalle arkisto-ohjelmien parissa.

    Viettelevien postikorttimaisemien ohella osa saaristoromantiikan lumoa on eristäytyneisyys ja meren mahdin edessä nöyrtyminen. Kaukaiset luodot ja autiot majakat eivät lakkaa kiehtomasta venematkailijoita, mutta millaista on syrjäinen saaristolaiselämä paikallisväestön silmin? Nosta ankkuri ja lähde Elävän arkiston luotsaamalle merimatkalle Suomenlahdelta Perämerelle saaristoaiheisten dokumenttien parissa.

  • "Saaren ihmisen tulee aina tietää, mitä tekee" – Dokumenttipari kuvaa elämää autioituvassa Tammion saaressa 1970-luvulla

    Dokumenttipari kuvaa Tammion kalastajasaaren karua elämää.

    "Kun pohjatuuli tuivertaa ja ulkona on 26 astetta pakkasta, henkeä ei voi ulkona vetää", kuvailee Katri Suomalainen Tammion kalastajasaaren talvea. Esko Tommolan, Reijo Pasin ja Riitta-Sisko Jukkala-Benischin toimittamat dokumentit Saariston silmä sammuu (1970) ja Saariston silmä syttyy (1971) pureutuvat saaren viimeisten asukkaiden työntäytteiseen arkeen. Dokumenttien keskiössä on pariskunta Katri ja Vilho Suomalainen, jotka ovat asuneet saarella vuosikymmenien ajan.

  • "Se oli satumaisen kaunis kesä" – Maitopojan muisteluita vuodelta 1955

    Bosse von Willebrandin muistelmia kesältä 1955.

    Vuonna 1955 toimittaja Bosse von Willebrand vietti ison osan kesästään soutuveneessä Espoon Suvisaariston selkää taittaen. Tuolloin 14-vuotias nuorimies toimitti maitoa ja muita tarpeita lähiseudun mökkiläisille veneellä. Miehen itse toimittama ja ohjaama Minns du sommaren -55? (1994) on tarina nuoruuden kesästä ja silloisen Suomen tapahtumista.

  • Trunsön Ulla – kalastajaelämää sähköttömässä ulkosaaristossa

    Dokumentti sopeutumisesta 80-luvun saaristolaiselämään.

    Anna-Maija Eräkankaan ohjaama Trunsön Ulla on 1980-luvun puoliväliin sijoittuva aikalaisdokumentti nuoren kaupunkilaispariskunnan sopeutumisesta eristäytyneeseen saaristolaiselämään ja suppeisiin elinkeinomahdollisuuksiin.

  • Majakka – tarinoita Suomen kaukaisimmalta luodolta

    Lyhytdokumentti Majakka kertoo Märketin majakanvartijasta.

    Hurmaava Ragnar Eriksson kertoo 21-vuotisesta taipaleestaan Märketin majakanvartijana kaukaisella pikkuluodolla keskellä Ahvenanmerta. Heikki Aarvan ja Matti Ijäksen ohjaama lyhytdokumentti valmistui 1976 – vuonna, jona Märket oli viimeisen kerran miehitettynä.