Hyppää pääsisältöön

Ruisrock julkaisi taas uusia esiintyjiä — katso lista

Ensi kesänä Turkuun saapuvat muun muassa räpin Suomen mestarit Ruudolf ja Solonen sekä kovassa nousukiidossa oleva Tippa T.

Tehotiimi Ruudolf ja Karri Koira kiertävät festareita ahkerasti. Viime kesänä kaksikko nähtiin muun muassa Blockfesteillä. // Kuva: Julius Konttinen

Ruisrock julkisti jälleen nipun uusia esiintyjiä. Ensi kesän Ruisrockin uudet kiinnitykset ovat Ruudof, Karri Koira ja Särre, Lyömättömät, Roope Salminen ja Koirat, Tippa T ja G-eazy.

Ruudolf ja Karri Koira alkavat olla jo tuttu näky Ruisrockissa. Tällä kertaa kaksikon kanssa lavalle kipuaa muun muassa Lost Koosista ja Bassosta tuttu Särre, jonka Leikkaa sukkaa -hitti kuultaneen myös Ruisrockin lavalla.

Turussa pääsee kesällä kuuntelemaan räpin Suomen mestareita useammalta vuodelta, sillä kaksinkertaisen Suomen mestarin Ruudolfin lisäksi Ruisrockiin purjehtii myös vuoden 2002 räpin Suomen mestari Solonen yhdessä muiden Lyömättömien, Kosolan ja Xmiehen, kanssa. Viime vuonna Solonen ja Kosola olivat mukana versioimassa J. Karjalaisen Et ole yksin -albumia, joka nousi parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan kärkeen.

Biisonit-hitillään yleisöä tanssittanut Roope Salminen ja Koirat nousi suuren yleisön tietoisuuteen Ylen Bilebändi 2012 -kilpailusta, jossa etsittiin vuoden parasta bilebändiä. Alunperin yhtä keikkaa varten perustettu yhtye esiintyi Ruisrockissa ensimmäistä kertaa viime kesänä.

Ensimmäisen EP:nsä viime vuonna julkaissut Tippa T on ehtinyt nousukiitonsa aikana kerätä sankan joukon sekä ihailijoita että vihaajia. Mehu ja muut Nuaren kukon hititkuullaan erittäin todennäköisesti ensi kesänä Ruissalossa.

Ruisrock ilmoitti viimeisimmän tiedotteensa yhteydessä myös yhdestä ulkomaalaisesta rap-vahvistuksesta. Ruissalossa nähdään jenkkiräppäri G-Eazy, oikealta nimeltään Gerald Earl Gillum. G-Eazyn mixtapet ovat levinneet kovaa vauhtia netissä, ja hänen Runaround Sue -versiotaan on katsottu YouTubessa yli viisi miljoonaa kertaa.

Ruisrock järjestetään Turussa 3.-5. heinäkuuta. YleX on Ruisrockin päämediayhteistyökumppani.