Hyppää pääsisältöön

Eroottinen draama kiinnostaa – Fifty Shades of Grey rikkoo tuottoennätyksiä

E.L. Jamesin kirjaan pohjautuvan elokuvan ensi-ilta oli 13. helmikuuta.

Fifty Shades of Grey -elokuvaan myytiin Suomessa ennakkoon noin 20 000 lippua.

Paljon ennakkokohua saanut Fifty Shades of Grey -elokuva tuotti kolmen ensimmäisen päivän aikana peräti 81,7 miljoonaa dollaria eli lähes 72 miljoonaa euroa.

Lukema on toiseksi paras koskaan helmikuussa ensi-iltansa saaneista elokuvista. Vain Jeesuksen 12 viimeisestä tunnista kertova The Passion of the Christ -elokuva on tuottanut näin nopeasti enemmän, Yle Uutiset kertoo.

Lisäksi Fifty Shades of Grey rikkoi Ystävänpäivä-viikonlopun aiemmat ennätykset.

Erityisesti elokuva on kiinnostanut naisia. Tuottajayhtiö Universalin mukaan pohjoisamerikkalaisista katsojista 68 prosenttia on tähän mennessä ollut naisia. Lisäksi elokuva on yhtiön mukaan otettu erityisen hyvin vastaan pienissä kaupungeissa.

Elokuva maksoi noin 40 miljoonaa dollaria. Sen pääosissa esiintyvät Dakota Johnson ja Jamie Dornan. Elokuvan on ohjannut Sam Taylor-Johnson. Sen pohjalla on brittiläisen E.L. Jamesin kirja nuoren opiskelijan ja rikkaan liikemiehen jopa sadomasokistisesta suhteesta.

Katso elokuvan traileri alta

Lue myös:

Fifty Shades Of Grey jakoi juontajien mielipiteet – liikaa tai liian vähän seksiä