Hyppää pääsisältöön

Pikaopas Umberto Giordanon oopperaan Andrea Chénier

Chénier vangitaan
Chénier vangitaan Kuva: Bill Cooper/ROH andrea chénier; jonas kaufmann

Intohimoisen vallankumousrunoilijan Andrea Chénier'n roolissa ovat loistaneet sellaiset tenorit kuten Beniamino Gigli, Mario del Monaco ja Placido Domingo. Covent Gardenissa teosta ei ole nähty kolmeenkymmeneen vuoteen. Nyt sen ottaminen ohjelmistoon tuntui oikealta, onhan nimirooliin käytettävissä laulaja, joka täyttää kaikki roolin vaatimukset. Hän on saksalaistenori Jonas Kaufmann. Umberto Giordanon väkevä ooppera Andrea Chénier kuullaan Yle Radio 1:n oopperaillassa, lauantaina 21.2. klo 19.03. Musiinkinjohto on Antonio Pappanon.

Vallankumous söi lapsensa ja tapatti runoilijansa
André Chénier (1762-94) oli yksi viimeisiä Ranskan vallankumousta seuranneen terrorin uhreja. Vallankumouksen ajanlaskun mukaan Termidor-kuun seitsemäs päivä vuonna kaksi ”piccolo paniere” (pieni leipäkori) kuljetti Chénier’n ja joukon hänen kohtalotovereitaan mestattavaksi Place du Trône-Renversélle (nyk. Place de la Nation). Teloitusta edeltävänä iltana Chénier kirjoitti runon ”Comme un dernier rayon, comme un dernier zéphyre”, Kuin viimeinen päivän säde ja tuulen henkäys.Tätä runoa Umberto Giordanon libretisti Luigi Illica käytti oopperan neljännessä näytöksessä päähenkilön laulamassa aariassa.

Oikeudenkäynti oopperassa Andrea Chénier
Andrea Chénier oikeuden edessä. Oikeudenkäynti oopperassa Andrea Chénier Kuva: Bill Cooper/ROH andrea chénier

Maltillinen monarkisti vapauden, veljeyden ja tasa-arvon puolesta
Salonkien ja seurapiirien lemmikki André Chénier oli aiemmin ihaillut antiikin Kreikkaa ja punonut parhaansa mukaan sen ihanteita omaan runouteensa. Hänen nuorempi veljensä Marie-Joseph niitti puolestaan mainetta poliittisilla pamfletteillaan ja yhteiskuntakriittisillä näytelmillään. Veljensä vanavedessä myös André kiinnostui politiikasta ja kunnostautui terävänä satiirikkona. Kun Marie-Joseph radikalisoitui ja äänesti kansalliskokouksessa kuninkaan teloittamisen puolesta, André Chénier kirjoitti kuningasta puolustavia kirjoituksia. Hän oli sielultaan ennen kaikkea monarkiaa kannattava edistysmielinen.

Väärässä paikassa väärään aikaan
André Chénier pysytteli poissa Pariisin vaaroista asuen Versailles’ssa. Myötätunnon osoitukseksi tarkoitettu vierailu Passyyn 7.3.1794 kääntyi kohtalokkaaksi. Kansallisen turvallisuuden komitean toimitsijoilla oli tarkoituksena pidättää muuan markiisi, mutta nämä vangitsivat sen sijaan heille tuntemattoman runoilijan. Chénier odotti kohtaloaan Saint-Lazaren vankilassa 140 päivää. Giljotiinin terä putosi heinäkuun 25. päivänä ja 31-vuotiaan runoilijan ruumis heitettiin joukkohautaan, jossa vallankumouksen uhreina makasi jo ennestään 1199 miestä ja 197 naista. Kolme päivää myöhemmin hirmuhallinnon henkilöitymän, Maximilien Robespierren elämä päättyi giljotiiniin.

Kansalainen Franquetot – runoilijan viimeinen muusa
Vankilassa Chénier kohtasi 23-vuotiaan Fleuryn herttuattaren, Aimée de Coignyn. Uuden komennon mukaan kaunotar tunnettiin nimellä kansalainen Franquetot. Runoilija rakastui ja tämä ilmeisen yksipuolinen rakkaus innoitti hänet kirjoittamaan joukon tunnetuimpia runojaan, tunnetuimpana ”Jeune captive” (Nuori vangittu). Traagisen vankilarakkauden kohde virui todellisuudessa telkien takana silloisen rakastajansa kanssa ja olisi tuskin ollut valmis kulkemaan vapaaehtoisesti kohti kuolemaa runoniekan, saati kenenkään muun rinnalla. Kun Aimée de Coigny kirjoitti muistelmansa, runoilijaa ei mainittu niissä sanallakaan. Aimée de Coigny kuoli vuonna 1821.

Maddalena (Eva-Maria Westbroek)
Maddalena (Eva-Maria Westbroek) Kuva: Bill Cooper/ROH maddalena de coigny; eva-maria westbroek

Sanskulotit, jakobiinit ja girondistit
”Tuolla on Gérard! Kauan eläköön Robespierre! Barère! Collot d’Herbois! Tässä on Couthon! Saint-Juste! David! Tallien! Fréron! Barras! Fouché! Le Bas!Thuriot! Carnot! Robespierre!”, huutaa väkijoukko Andrea Chénier’n toisessa näytöksessä.

Umberto Giordanon ooppera ei ole verismo-oopperaa puhtaimmillaan, mutta täyttää silti monet verismon tunnusmerkit. Verismo on kuin kotonaan todellisen elämän henkilöiden parissa ja libretisti Luigi Illica käyttää heitä hyväkseen vallankumousajan Pariisin elävöittämisessä. Sanskuloteilla, jakobiineilla ja girondisteilla oli kaikilla osansa vallankumouksen jälkimainingeissa.

Oopperaan ovat ikuistuneet mm. armottomana tunnettu syyttäjä Antoine Fouquer-Tinville sekä runoilija Jean-Antoine Roucher, jonka kanssa Chénier ystävystyi vankilassa. Sen sijaan Gérard on libretistin mielikuvituksen tuote, vaikkakin hahmon sanotaan sisältävän vallankumouksesta hengissä selvinneen Jean-Lambert Tallienin piirteitä.

Historiallinen paikallisväri tulee esiin pienissä yksityiskohdissa: tekstissä mainitaan naisten muodikkaat Montgolfier-hatut, kuulu tragedienne Madame Du Gazon, animaalisen magnetismin teorian kehittänyt Franz Anton Mesmer ja Ranskan vallankumousarmeijan voittoon päättynyt Valmyn taistelu.

Andrea Chénier de Coignyn linnassa, oopperan I näytös
Andrea Chénier de Coignyn linnassa, oopperan I näytös Kuva: Bill Cooper/ROH de coignyn linna

Suurenmoisia aarioita ja vallankumouksen ääniä
Umberto Giordano kaappaa kuulijan huomion heti oopperan alussa yhtä vauhdikkaasti kuin Puccini La bohèmessaan, jonka kantaesitys oli ollut puolitoista kuukautta aiemmin Torinossa.

Ensimmäisessä näytöksessä muusta maailmasta välinpitämättömien aatelisten soiva kuva on kepeä gavotti. Tälle ilakoinnille luo vastakohdan Gérardin aarian johdannossa soiva laajakaarinen, surumielinen melodia. Se tuntuu kertovan taakasta, jota Gérardin ikääntynyt isä ja tämän toverit ovat vuosikymmeniä raadannallaan kantaneet. Perusilmeeltään kuohuvan romanttinen musiikki on täynnä edellä mainitun kaltaista karakterisointia ja profilointia.

Säveltäjä on nivonut musiikkiin sitaatteja tunnetutuista vallankumouslauluista, kuten ”La Carmagnolesta” ja Marseljeesista. Ajan henkeä on luotu myös hälyäänillä, rummunpäristyksillä ja kuoron tehokkaalla käytöllä. Tällöin musiikki saa ajoittain lähes naturalistisen luonteen. Vallankumouksen kuohunta on kuuluvilla myös orkesterisatsissa, jonka kanssa selviävät vain ”väkivahvat” laulajat. Erityisesti Chénier’lle kirjoitettujen aarioiden huumaavan hienot melodiakaarrokset ovat tehneet tästä oopperasta kuolemattoman, mutta upeat aariansa saavat myös Gérard (”Nemico della patria”) ja Maddalena (”La mamma morta”).

Viva la morte insiem! Andrea Chénier ja Maddalena kulkevat yhdessä kohti kuolemaa.
Viva la morte insiem! Andrea Chénier ja Maddalena kulkevat yhdessä kohti kuolemaa. Kuva: Bill Cooper/ROH viva la morte isiem

Viva la morte insiem!
Oopperan suuri huipennus on sen loppu, jossa Maddalena ja Chénier vakuuttavat kuoleman olevan heidän rakkautensa riemuvoitto. Kovaa ottelukuntoa ja suurta taitoa vaativa duetto julistaa ekstaattisesti: Eläköön kuolema yhdessä!

Umberto Giordano (28.8.1867 – 12.11.1948)
Apteekkari-isän vastustuksesta huolimatta Umberto pääsi opiskelemaan musiikkia Napolin konservatorioon. Hän osallistui 26-vuotiaana kustantaja Sonzognon järjestämään oopperasävellyskilpailuun. Sen voitti Pietro Mascagni oopperallaan Cavalleria rusticana, josta tuli verismin perusteos. Sonzogno huomasi kuitenkin nuoren miehen lahjakkaaksi ja kustantajan antamien stipendien turvin syntyivät oopperat Mala vita ja Regina Diaz. Tulos ei ollut toivottu ja Sonzognon usko Giordanon kykyihin hiipui. Nuori säveltäjä alkoi pohtia uran vaihtoa.

Hätiin tuli rikas oopperasäveltäjä, paroni Alberto Franchetti, jolle Luigi Illica oli kirjoittamassa librettoa. Suurisydäminen Franchetti antoi Chénier-libreton Giordanolle. Illicalla riitti töitä, sillä samaan aikaan Chénier’n kanssa hän kirjoitti La bohèmen librettoa Puccinille.

Chénier’n sävellystyö eteni aluksi vauhdilla, mutta Illican ihastus erääseen ranskalaiseen mezzosopraanoon aiheutti kitkaa työparin välille. Tarinoiden mukaan päädyttiin uhkaamaan jopa aseella. Kuka teki mitä, on edelleen ratkaisematta! Joka tapauksessa Illica vaati Bersin roolin laajentamista, mihin Giordano ei suostunut. Myöhemmin tämä tekstin osa siirtyi kuitenkin Maddalenan laulettavaksi.

Ensi-ilta Milanon La Scalassa 28.3.1896 oli suurmenestys ja jo marraskuussa teos nähtiin New Yorkissa. Seuraavan vuoden helmikuussa Gustav Mahler johti oopperan Hampurissa ja oopperaa voitiin ihastella heti miten myös Budapestissa, Moskovassa, Prahassa, Lyonissa ja Buenos Airesissa. Andrea Chénier’n maailmanvalloitus oli alkanut.

Giordanon oopperoista Fedora (1898) esiintyy yhä ohjelmistossa. Yhtä onnekkaita eivät ole olleet sitä seuranneet oopperat Siberia, Marcella, Mese Mariano, Madame Sans-Gêne, La cena delle beffe sekä säveltäjän viimeinen ooppera Il re (1929). Viimeiset parikymmentä elinvuottaan Giordano vietti hiljaiseloa ja toteutumatta jäi mm. oopperahanke Rasputinista.

Chénier I näytös, uljas runoniekka sinisessä takissaan, hieno kuva
Chénier I näytös, uljas runoniekka sinisessä takissaan, hieno kuva Kuva: Bill Cooper andrea chénier; jonas kaufmann

Tenori astuu suuriin saappaisiin
Ensimmäinen Chénier oli Giuseppe Borgatti. Nuori ja peloton tenori sai laulettavakseen suurenmoisen roolin; neljä aariaa ja kaksi duettoa vailla vertaa. Chénier’stä tuli Borgattin käyntikortti, mutta hän oli yhtä lailla juhlittu Des Grieux (Manon Lescaut) ja Cavaradossi (Tosca). Borgatti kuului La Scalan kantaviin voimiin parin vuosikymmenen ajan ja vuosisadan vaihteessa hänen repertoaarinsa laajeni Wagner-rooleihin. Borgattista tuli vuonna 1904 ensimmäinen italialainen tenori, joka esiintyi Bayreuthissa. Näyttämöuran katkaisi sokeutuminen, mutta Borgatti jatkoi uraansa menestyksellisesti opettajana. Hän kuoli vasta vuonna 1950.

Intohimoisen vallankumousrunoilijan roolissa ovat loistaneet sellaiset tenorit kuten Beniamino Gigli, Mario del Monaco, Franco Corelli ja Placido Domingo. Lontoon kuninkaallisessa oopperassa teosta ei ole nähty kolmeenkymmeneen vuoteen. Nyt sen ottaminen ohjelmistoon tuntui oikealta sekä oopperan johtajan Kasper Holtenin että talon musiikillisen dynamon Antonio Pappanon mielestä – onhan nimirooliin käytettävissä saksalaistenori Jonas Kaufmann. ”Jonas Kaufmannilla on tehtävään tarvittava glamour ja musikaalisuus sekä uskallus panna itsensä alttiiksi roolin vaaroille. Kuulen usein puhuttavan, että hän laulaa kuin baritoni. Sehän on silkkaa höpinää. Hän laulaa äänellä, joka on hänen omansa. Toivoisimme, että useammat tenorit kuulostaisivat tältä”, on Antonio Pappano todennut.

Lauantaina 21.2.2015
klo 19.03 Yle Radio 1

Oopperailta Lontoosta:
Umberto Giordanon nelinäytöksinen ooppera Andrea Chénier
Libretto Luigi Illica
Kantaesitys Milanon La Scalassa 28.3.1896

Musiikinjohto Antonio Pappano
Lontoon kuninkaallisen oopperan kuoro ja orkesteri

Rooleissa:
Andrea Chénier, runoilija – Jonas Kaufmann, tenori
Carlo Gérard, palvelija, sittemmin vallankumousjohtaja - Želko Lučic, baritoni
Maddalena de Coigny - Eva-Maria Westbroek, sopraano
Kreivitär de Coigny, Maddalenan äiti - Rosalind Plowright, mezzosopraano
Bersi, Maddalenan seuraneiti - Denyce Graves, mezzosopraano
Roucher, Chénier’n ystävä, runoilija - Roland Wood, basso
Pietro Fléville, kirjailija - Peter Coleman-Wright, basso
Fouquier-Tinville, yleinen syyttäjä - Eddie Wade, basso
Incredibile, vakoilija - Carlo Bosi, tenori
Madelon, vanha nainen oikeudessa - Elena Zilio, mezzosopraano
Mathieu, vallankumouksellinen sanskulotti - Adrian Clarke
Apotti, runoilija - Peter Hoare
Schmidt, vanginvartija Saint-Lazaressa- Jeremy White
Hovimestari - Dominic Barrand
Dumas - Juri Jurchuk

Äänitetty Lontoon kuninkaallisessa oopperassa, Covent Gardenissa 29.1.2015
Uuden produktion ensi-ilta Lontoossa 20.1.2015.
Ohjaus David McVicar

Oopperaillan mittaan oopperalaulaja Päivi Nisula, toimittaja Jan Granberg ja Outi Paananen keskustelevat oopperasta ja sen esityksestä.

I näytös
Coignyn linnan talvipuutarha, kesällä 1789, hieman ennen Bastiljin valtausta 14.heinäkuuta.
Linnassa valmistaudutaan juhliin, joiden emäntänä toimii kreivitär de Coigny. Carlo Gérard seuraa sydän kylmänä, kuinka hänen yli 60 vuotta talossa palvellut isänsä joutuu raahaamaan painavia huonekaluja. Aariassa (”Son sessant’anni”) Gérardin syvä viha joutilaita aristokraatteja saa purkauksensa (”T’odio, casa dorata” ). Puutarhaan saapuvat kreivitär ja tämän tytär Maddalena, johon Gérard on ollut lapsuudesta asti ihastunut.

On vieraiden aika. Kirjailija Pietro Fléville on tuonut mukanaan runoilija Andrea Chénier’n ja muusikko Flando Fiorinellin. Kreivitär tiedustelee Pariisista saapuneelta apotilta viimeisimpiä kuulumisia. Kun apotti ryhtyy kertomaan levottomuuksista, paikallaolijat huolestuvat. Kirjailija Fléville kääntää huomion toisaalle ja ryhtyy kertomaan illan viihdykkeeksi suunnittelemastaan pastoraali-idyllistä.

Kreivitär pyytää Chénier’tä lausumaan jonkun runoistaan, mutta tämä kieltäytyy. Kiusoitteleva Maddalena saa Chénier’n kuitenkin improvisoimaan runon, jonka voimalliset säkeet suomivat vallanpitäjien itsekkyyttä (”Un dì, all’azzurro spazio”). Häpeissään ja runoilijan sanoista liikuttuneena Maddalena säntää pois. Kreivitär vieraineen on pöyristynyt runoniekan röyhkeydestä. Gavotti on alkamaisillaan, kun ulkoa alkaa kuulua raivostuneen väkijoukon ääniä. Gérard avaa ikkunat, jotta nälkiintyneet alustalaiset pääsevät sisään, kuuluttaen kuin hovimestari: ”Hänen ylhäisyytensä, Kurjuus”.

Kreivitär käskee hovimestaria heittämään roskasakin ulos. Silloin Gérard riisuu livreensä ja suuntaa isänsä ja muun joukon kanssa ulos linnasta. Säikähdyksestä toivutaan nopeasti ja kreivitär kehottaa aloittamaan keskeytyneen gavotin uudelleen.

Andrea Chénier; Jonas Kaufmann,Eva-Maria Westbroek, II näytös
Andrea Chénier; Jonas Kaufmann,Eva-Maria Westbroek, II näytös Kuva: Bill Cooper/ROH ii näytös

II näytös
Pariisi 1794. Kuningas ja kuningatar on teloitettu. Robespierren johtamien jakobiinien valtaannousu on johtanut terrorin aikaan. Näytösluontoiset oikeudenkäynnit ja teloitukset ovat päivittäisiä.

Andrea Chénier odottaa kahvilassa ystäväänsä Roucher’ta. Mathieu, sanskulotti (”sans culottes” – ilman polvihousuja. Polvihousuja pidettiin porvarillisuuden ilmentymänä) puuhaa vallankumouksen marttyyrin, Marat’n muistoalttarin äärellä.
Paikalla on myös Maddalenan seuraneiti Bersi, joka on nyt ”merveilleuse” (vallankumouksellinen nainen). Häntä tarkkailee jakobiinivakooja Incredibile pannen merkille Bersin yritykset kiinnittää Chénier’n huomio itseensä. Bersi koettaa hälventää epäilyjä osoittamalla vallankumouksellisille myötätuntoaan. Jälleen yhdet rattaat kuljettavat tuomittuja kohti kuolemaa.

Roucher tuo Chénier’lle passin ja kehottaa tätä poistumaan maasta mahdollisimman pian. Chénier ei kuitenkaan aio lähteä, sillä hän uskoo kohtaloon. Sitä paitsi hän on saanut kirjeitä tuntemattomalta naiselta (”Credo a una possanza arcana”). Roucher epäilee kirjeiden olevan peräisin suoraan vallankumouksen salongeista, jonkun merveilleusen käsialaa.

Väki kerääntyy nähdäkseen kansankunnan edustajien ohimarssin, jota etunenässä johtaa Robespierre. Vallankumoukselliset täyttävät kahvilan, heidän joukossaan Gérard, joka on yksi heidän johtajistaan. Vakooja kysyy tältä tietoja naisesta, jota hän jäljittää. Gérard kuvailee Maddalenan kauneutta kiihkeästi kuin rakastunut mies konsanaan. Merveilleuse-parvi pyrähtää paikalle, joukossa Bersi. Tämä kertoo Chénier’lle, että muuan vaarassa oleva nainen haluaa tavata tämän illalla.

Illan koittaessa Maddalena saapuu Marat’n alttarin luo. Chénier tunnistaa Maddalenan ja nuoret tajuavat rakastavansa toisiaan (”Ecco l’altare”). Tilannetta syrjästä seurannut vakooja tajuaa, että nainen on Gérardin etsimä kaunotar. Gérard ja vakooja yllättävät parin. Roucher ehtii vetää Maddalenan turvaan, mutta Chénier ja Gérard kohtaavat. Chénier haavoittaa Gérardia, joka puolestaan kehottaa runoilijaa pakenemaan ja suojelemaan Maddalenaa. Kun sanskulotit saapuvat, Gérard väittää, ettei hän tuntenut hyökkääjää.

Kuva: Bill Cooper fouquier tinville; eddie wade

III näytös
Vallankumouksellisten tuomioistuin, muutamaa kuukautta myöhemmin. Chénier ja Maddalena ovat paenneet Pariisista.

Mathieu koettaa innostaa ihmisiä antamaan avustuksia sotakuluihin julistamalla, kuinka vallankumous ja isänmaa ovat vaarassa ja koko Euroopan vanha ilotalo on meitä vastaan. Väki ei innostu, eikä vastaa pyyntöihin, mutta kun Gérard aloittaa julistuksensa ja vetoaa ranskalaisäitejä lahjoittamaan poikansa isänmaalle, paikallaolijat antavat kaiken mikä irtoaa. Esiin astuu vanha nainen, nimeltään Madelon. Hän on menettänyt taisteluissa poikansa ja toisen pojanpojistaan. Nyt hän lahjoittaa Ranskalle vielä toisenkin lapsenlapsensa, kaiken mitä hänellä on. Kadulla raikaa La Carmagnole.

Vakooja kertoo Gérardille, että Chénier on pidätetty. Arvatenkin Maddalena koettaa tulla tapaamaan rakastettuaan vankilaan, jolloin myös Maddalena jää kiikkiin. Vakooja pyytää Gérardia kirjoittamaan syytteen runoilijaa vastaan. Gérard epäröi, mutta tarttuu sitten kynään ja ryhtyy työhön (”Nemico della Patria?”) – Isänmaan vihollinen, se on vanha selitys, jonka kansa onneksi vielä uskoo. Maddalena ilmestyy paikalle ja pyytää vapauttamaan Chénier’n. Nyt Gérard paljastaa aina halunneensa Maddalenan rakkautta. Maddalena kauhistuu ja koettaa paeta, mutta pelastaakseen Chénier’n hän tarjoaa ruumistaan Gérardille. Sitten hän kertoo, kuinka hänen äitinsä tapettiin hänen silmiensä edessä (”La mamma morta”). Gérard mykistyy Maddalenan suuren rakkauden edessä ja lupaa yrittää Chénier’n vapauttamista, vaikka toteaakin, että vallankumous syö lapsensa.

Oikeudenkäynti alkaa. Ensimmäiset syytetyt tuomitaan kuolemaan pikavauhtia. Sitten pelätty syyttäjä Fouquier-Tinville lukee Chénier’n syytelistan. Tämä puolustautuu kertoen taistelleensa maansa ja aatteidensa puolesta (”Si fui soldato”).
Gérard nousee todistamaan hänen puolestaan, mutta tuomarit langettavat kuolemantuomion.

Andrea Chénierin viimeinen runo
Andrea Chénierin viimeinen runo Kuva: Bill Cooper/ROH viimeinen runo

IV näytös
Saint-Lazaren vankilan piha. Roucher seuraa kuinka Chénier kirjoittaa pienelle puulaudalle. Roucher antaa vanginvartijalle lantin palkaksi siitä, että runoilija saa vielä hetken jatkaa. Chénier lukee viimeiset säkeensä (”Come un bel dì di maggio” ). - Illica on käyttänyt aarian tekstinä André Chénier’n teloitusta edeltävänä iltana kirjoittamaa runoa ”Comme un dernier rayon, comme un dernier zéphyre”, Kuin viimeinen päivän säde ja tuulen henkäys. - Ystävien on aika hyvästellä toisensa.

Gérard ja Maddalena saapuvat paikalle yö turvin. Gérard on luvannut Maddalenalle, että tämä saa vaihtaa paikkaa Legray-nimisen naisen kanssa. Vanginvartija lahjotaan ja Maddalena ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Gérard päättää vielä koettaa pelastaa rakastavaiset ja suuntaa Robespierren puheille. Maddalenan ja Chénier’n kohtaaminen on ekstaattinen. Yhdessä he iloitsevat käydessään kohti kuolemaa.

Outi Paananen

Artikkelin päälähteinä käytetty:
Suomen kansallisoopperan käsiohjelmaa. Toim. Juhani Koivisto.
Royal Opera Housen käsiohjelmaa
Sir Antonio Pappanon haastattelua
Opera-lehden 1/2015 artikkelia