Hyppää pääsisältöön

Yeah yeah – rautalangat laulaa

Yeah yeah -ohjelmaa varta vasten vuonna 1965 tehdyissä suomalaisten rautalankayhtyeiden musiikkivideoissa kuvauskohteina nähtiin niin satamaa kuin rautatieasemaakin.

Yeah. yeah - paluu 60-luvulle

Mukana muun muassa Eero, Jussi & The Boysin Kaunis nainen Helsingin satamassa kuvattuna ja Five Cometsin Älä hylkää rakkautta, jonka videossa kuljetaan ympäri talvista Tamperetta.

Myös Antti Einiön Shake, Rattle and Roll -videossa hengaillaan satamassa, mutta viimeisen päälle pukuun pukeutuneina nosturin nokassa.

The Esquiresin Kovan päivän ilta kuvaa kiireistä Helsinkiä. Kokonaan liikkuvasta autosta kuvatusta videosta voi bongata paljon tuttuja paikkoja pääkaupungin keskustasta.

Eddy and the Lightningsilta nähdään ohjelmassa peräti kaksi videota. Paha oot -videossa seikkaillaan Hämeenlinnassa. Toisen kappaleen Shut upin taustalle on kuvattu metallipajan arkea.

Jarmo Porolan ohjaamassa ja suunnittelemassa ohjelmassa ovat alun perin esiintyneet myös Kari Kuuva, Johnny, The Islanders ja The Scaffolds, mutta heidän osuutensa eivät ole valitettavasti säästyneet.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto